Huomioita 5, ilmestynyt syyskuussa 1997

Pari sanaa salista

Monia asioita on tapahtunut kesällä. Merkittävintä on kuitenkin se, että alamme syksyn seuran uudessa salissa. Tänä syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun vedin ensimmäiset yliopistoliikunnan karaten harjoitukset. Tämän joukon keskuudessa syntyi ajatus seuran perustamisesta. Se toteutui vuonna 1997. Siis kymmenen vuotta sitten. Omaa harjoitussalia on sitten jahkailtu koko tämän ajan. Välillä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan. Mutta vasta nyt Pasin vetämä hallitus osoittautui tarpeeksi jämäkäksi unelman toteuttajaksi. Ja nyt se on siis totta. Erityiskiitos tästä Pasille, joka on organisoinut ja itse omin käsin tehnyt suurimman osan siitä työstä, jonka tuloksena saamme nyt harjoitella hienossa salissa.

Ainakin minua uusi sali on innostanut kovasti. Vetäjien keskuudessa olemme jo asiasta puhuneet ja se sopii tässäkin todeta, että oma sali vaatii erityistä yhteen hiileen puhaltamista kaikilta. Niin vetäjiltä kuin muiltakin harrastajilta. Tämän tuloksena toivottavasti syntyy tilanne, jossa kaikki seuran harrastajat ottavat oman salin omakseen niin, että seurassamme aikaisemminkin ollut hyvä henki sen kun tiivistyy.

Kesällä opimme jälleen paljon uusia asioita. Erityisen antoisa oli jälleen Jan Dieperslootin kesäleiri. Kirjoitin seuraavan jutun helsinkiläisen Tai-Chi Chuan ry:n lehteen ja julkaisen sen tässä.

Jan Dieperslootin kesäleiri

Janin kesäleiri on ohi ja aika palauttaa mieleen, mitä opimme. Kun edellisen kesän leirimateraali pohjautui suurelta osin Cai Songfangin menetelmiin, nyt opiskeltiin Sam Tamin pehemeyttä ja myötenantamista korostavia periaatteita.

Kirjaan tähän omia ajatuksiani leiristä, lähinnä sen teknisestä annista. Kaikille läsnäolijoille välittyi varmaankin Janin opetuksen lämmin henki ja iloinen harjoitteluilmapiiri. Harjoittelimme viisi tuntia päivässä kuuden päivän ajan käytännössä tauotta. Harjoiteltuamme viikon yhdessä taijimme laatu ei enää ollut entisensä. Eipä tosin ollut viime kesän leirinkään jälkeen.

Leiri rakentui paljolti viime kesän leirin peruskäsitteiden varaan, vaikka näkökulma olikin nyt toinen. Keskilinjatietoisuus ja keskilinjan perusliikkeet: painonsiirto, vajoaminen ja kohoaminen, avautuminen ja sulkeutuminen olivat nytkin läsnä. Samoin ajatus kehosta jalkojen, selän ja käsien muodostamana kolmena jousena. Tämähän on kaikkien sisäisten taitojen (neijia) perusmekaniikkaa.

Seisomisesta

Harjoittelimme kolmea perusseisontaa: wu-chi -asento, “universaali” -asento numero 1 ja 2. Edellisessä kämmenet itseä kohti, toisessa alaspäin. Seisomisharjoitukseen liittyviä ajatuksia on kaikkia mahdoton kuvata, koska niitä on niin paljon. Esitän tässä luettelonomaisesti mieleeni tulevia ilman mitään tärkeysjärjestystä:

– keskilinjatietoisuuden herkistyminen, joka auttaa kaikessa liikkeessä voiman linjan suuntaamisessa optimaalisella tavalla juuria eli maata kohden

– koko kehon tietoisuuden avautuminen joka suuntaan

– kokemus juuresta

– kehon kolmen jousen aktivoiminen = sisäisen voiman mekaniikan avautuminen (avautuminen / sulkeutuminen; yin / yang)

– “yhdeksän helmen” avautuminen

– rentous

– kokemus “sisäisestä voimasta”

– tietoisuuden herkistyminen kaikelle liikkeelle, myös toisen

– avain räjähtävään nopeuteen

Kaikki tämä vaikuttaa tietysti ratkaisevalla tavalla siihen, miten teemme muotoa ja miten teemme pariharjoituksia. Tällaiset elementit alkavat lävistää kaikkea tekemistämme, koska kyse on taijin perusperiaatteista.

 

Kohti liikettä

Siirtyessämme seisomisesta kohti liikettä avainharjoitus oli antaa tietoisuuden herkistyä sille, mitä kehossamme luonnollisesti tapahtuu kun hengitämme sisään ja ulos. Jos seisomme “pallo kädessä”, niin uloshengityksellä vajoamme ja supistumme luonnollisella tavalla ja sisäänhegityksessä avaudumme ja kohoamme. Tämä luonnollinen sisäinen liike otettiin käsittelyyn: ensin tiedostettiin ja sitten laajennettiin. Kun mukaan otettiin vielä käsien kiertoliike ja vaakaympyräliike, päästiin erityisesti yi quan -systeemissä paljon harjoiteltuun voiman vastaanottamisen ja vapauttamisen mekaniikkaan: käsien tullessa itseä kohti avaudutaan ja vedetään vastustajan voima tykö, työntöliikkeessä sulkeudutaan ja vapautetaan voima takaisin.

Jos haluaa tässä analyysissa olla tarkka, pitäsi itse asiassa tehdä ero sen välillä, vapautetaanko voimaa sulketumalla vai avautumalla. Edellä kuvattu tapa lienee yi quanille tyypillinen, mutta taiji-systeemissä sitä käytetään yleensä lyhyen voiman vapauttamisessa (fa jing), ei niinkään pitkän työntövoiman.

Koska kehon voima muodostuu kolmen jousen yhteisestä voimasta, pitäisi itse asiassa erottaa erikseen avautuminen ja sulkeutuminen kunkin jousen kohdalla. Sulkeutuminen tarkoittaa tässä jousen vetäytymistä kasaan, avautuminen jousen ojentamista. Edellisen harjoituksen tarkempi kuvaus olisi silloin seuraava: uloshengityksellä käsien jouset avautuvat (voima vapautuu) samalla kun selän ja jalan jouset sulkeutuvat.

Tämä analyysitapa tulee tärkeäksi kun katsotaan seuraavaa harjoitusta, jossa siirryttiin jousipyssyasentoon ja mukaan otettiin painopisteen siirto. Samaa käsien ympyräliikettä tehtiin niin, että sisäänhengitys- ja avautumisvaiheessa painopiste tuotiin taakse ja uloshengitys- ja sulkeutumisvaiheessa paino tuotiin eteen ja vapautettiin voima. Taijin harrastajat tekevät tämän harjoituksen miltei automaattisesti niin, että tuodessaan painon taakse, he sulkevat jalan, selän ja käsien jousen ja työtäessään takajalalla painon eteen, he avaavat kaikki jouset. Näinhän se tehdään yleensä muodossakin vaikkapa työntö-tekniikassa, jossa kyseessä on pitkän voiman vapauttaminen. Jos sama tekniikka tulkitaan kahdeksi kämmentyvilyönniksi, niin selän jousi sulkeutuu. (Esim. Erlen tulkinta.) I quan -systeemissä voima vapautetaan yleensä voimakkaasti ja räjähtävästi, jolloin selän sulkeminen on luontevaa.

Tässä siis ei ole mitään ristiriitaa, vain kaksi voiman vapauttamisen tekniikkaa, jotka käsittääkseni liittyvät yleensä lyhyeen ja pitkään voimaan.

Kun sama käsien ympyräliike otettiin mukaan askeltamiseen, mikään ei muuttunut. Mutta erityisesti tässä harjoituksessa, jossa Janin ideana oli edelleen toteuttaa i quanin sulkeutumisperiaatetta, taiji-ihmiset alkoivat helposti vapauttaa voimaa avaamalla selän jousen. Tästä irtosi jokin kysymyskin, mutta asia jäi tarkemmin analysoimatta. Tämäkin harjoitus voidaan siis tehdä kahdella tavalla: voima voidaan vapauttaa joko sulkemalla tai avaamalla selän jousi.

 

Pari mukaan

Mutta voiman vapauttaminen ei ollutkaan tällä leirillä kovin keskeistä. Jan keskittyi erityisesti voiman vastaanottamisen ja myötenantamisen opettamiseen, jolloin pääpaino oli koko leirin ajan pehmeydessä.

Pariharjoituksissa, niin yhden käden kuin kahdenkin käden, korostettiin vartalon kiertoliikettä, jonka avulla parin voima ohjattiin ohi. “Neljäkymmentäviisi astetta” oli mantra, jota hoimme mielessämme. Toinen mantra oli “pehmeämmin, pehmeämmin”. Olikin hienoa havaita, miten viikon loppupuolella kaikki leiriläiset alkoivat tuntua käsissä hyvin pehmeiltä. Miltei kaikki jäykistely oli tipotiessään.

Edellä kuvaamaani kolmen jousen problematiikkaan täytyy palata tässäkin. Janin ajatus, joka oli ilmeisesti Sam Tamilta, oli se, miten järjestelmällisesti edettiin seisomisesta kohti liikettä, avautumista ja sulkeutumista, sitten mukaan otettiin askel, sitten pari. Tämä oli upea tapa näyttää, miten kaikki harjoituksen tasot liittyivät toisiinsa. Tämä olikin minusta yksi leirin hienoimmista anneista. Ainakin heille, jotka opettavat näitä asioita, on tärkeä oppia perustelemaan erilaiset harjoitusmetodit. Tällä leirille tämä toimi esimerkinomaisesti.

Koska parityöskentelyssä keskityttiin keskilinjan pystysuoruuden säilyttämiseen ja kiertämiseen, harjoituksen idea kolmen jousen kannalta jäi analysoimatta. Lyhyesti sanottuna ääneen sanomatta jäi vain tämä: kun tehdään yhden käden ympyrää parin kanssa, sisäänhengitysvaiheessa ja silloin kun paino siirtyy taakse, kaikki jouset supistuvat (myös selän), työntövaiheessa ne avautuvat. Jos selkä pidetään korostetun pystyssä, selän jousen supistuminen tuntuu eniten vain yin/yang -vaihteluna ming-menin alueella. Palataan siis tyypilliseen taiji-systeemin tapaan ottaa vastaan ja vapauttaa voima. Vastustajan voima ohjataan sivuun samalla kun oma voima varastoidaan vetämällä kasaan kaikki jouset. Voima vapautetaan avaamalla kaikki jouset. Tässä itse asiassa neutraloiva vaakaympyrä yhdistyy voimaa vapauttavaan pysty-ympyrään.

Neljän perusliikkeen (peng, lu, an, chi) ympyrä oli pieni ja vaati ja opetti herkkää kuuntelutaitoa. Ympyrä on ehkä väärä kuvaus tästä liikkeestä, harjoituksen liikeratahan lähestyy enemmän vaakatasoon piirrettyä kahdeksikkoa. On aina vaikea päästä eroon vanhoista liikeradosta ja omaksua uusia, jotka kulkevat kuitenkin suhteellisen lähellä sitä, mihin on aikaisemmin tottunut. Mutta hyvin nopeasti leiriläiset omaksuivat tämänkin harjoituksen. Tässä harjoituksessa pehmeytemme ja myötenantamisemme joutui kovimmalle koetukselle. On kuitenkin ensin opittava melko hyvin harjoituksen liikeradat, jotta voi sitten keskittyä pehmeyteen, keskiakselin kiertoon, kuunteluun jne.

 

Taiji-ympyrä

Päätimme harjoitukset opettelemalla työnnön mekaniikkaa tai paremminkin voiman vapauttamisen mekaniikkaa. Tämähän tapahtuu tajissa erilaisten pysty- ja vaakaympyröiden avulla, joiden yhdistelmistä syntyvät erilaiset spiraalivoimat. Leirillä keskityttiin kaikkein perustavimman pysty-ympyrän harjoitteluun. Tämä “taiji-ympyrä” sisältää aina kaksi puolta: yin- ja yang-puolen. Yin-puoli on pemeä, jonka avulla voimalle annetaan periksi ja se neutraloidaan, yang-puolelta voima vapautetaan.

Jan ei pyrkinyt opettamaan vain tätä ympyrää vaan myös sitä, miten siihen päästään käyttämällä hyväksi parin luonnollista reaktiota. Tämän asian harjoitteleminen hitaasti on vaikeaa, koska parin reaktiosta katoaa tavallaan sen luonnollisuus. Mutta perusperiaate tuli varmasti kaikille selväksi. Paria työnnettiin olkapäästä. Tähän pari vastasi työntämällä takaisin. Kun työntövoima nyt heikennettiin ja kuunneltiin parin kehon automaattista heilahdusliikettä, voitiin tuohon heilahdukseen, korjausliikkeeseen, mennä työnnöllä sisään. Kun tämä idea on tullut selväksi, on luultavasti hyvä idea harjoitella samaa normaalilla nopeudella ja antaa parille pieni tönäisy, jonka hän automaattisesti korjaa. Siihen on sitten helpompi mennä sisään. Toinen tapa on antaa parille vetävä voima, jonka hän pyrkii korjaamaan, ja mennä sisään työnnöllä.

Ajatuksena näissä harjoituksissa oli se, että oikealla ajoituksella voidaan mennä sisään hyvin kevyellä voimalla, ja työntää pari tasapainosta miltei “ilman voimaa”

Tästä tulikin mieleeni tämä “voimattoman työnnön” käsite, jota Jan useasti käytti. Sehän ei tietenkään tarkoita, että työntö tehtäisi ilman voimaa.Ennemminkin se tarkoittaa työntöä, joka tehdään oikealla ajoituksella, hetkellä, jolloin pari on korjaamassa itse asentoaan ja liikkuu itse jo työntösuuntaan. Ja toisaalta sillä tarkoitetaan oikeaa työnnön mekaniikkaa, jolloin voima ei tule käsistä vaan juuresta lantion ja selän kautta käsiin. Siis itse asiassa kehon kaikkien jousten avautumisesta. Tällainen työntö tuntuu voimattomalta, mutta siitä lentää kuin katapultista.

Useasti leirin aikan tuli mieleeni, miten tämän kesän leiri hienosti täydensi edellisen kesän leiriä. Viime kesänä tutkimme enemmän tuon taiji-ympyrän yang-puolta, tänä kesänä yin-puolta. Vasta yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden. Harjoittelimme paljon viime talven aikana Zenshindojolla tätä ympyräperiaatetta, mutta – nyt kun tarkastelen asiaa – oikeastaan vain yang-puolen näkökulmasta. Opettelimme sitä, miten voima ohjataan kohti juurta, miten työntö maadoitetaan. Näin saavutimme hyvin tukevan seisonta-asennon. Edellisenä kesänähän olimme Janin leirillä opiskeleet juuri sitä, miten voima otetaan vastaan täyttämällä alaselkä ja antamalla sen ohjata voima kohti maata. Näin opiskelimme kuljettamaan voimaa “yhdeksää helmeä” pitkin kohti maata. Se oli kyllä voiman neutralointia ja jousien lataamista vapauttamista varten, mutta loppujen lopuksi kuitenkin hyvin jäykällä tavalla – yang -painotteisesti.

Opiskelimme myös voiman vapauttamista yhdeksää helmeä pitkin. Seikka, mitä tämän kesän leirillä ei painotettu. Nyt tämä ympyrä sai pehmeämmän ulottuvuuden.

Joku teki hyvin tärkeän kysymyksen koko tästä asiasta leirin päätöspäivänä. Hän kysyi, oliko ajatus se, että annetaan parin työntää meidät kasaan, kun neutraloimme, vai vetäydymmekö itse ja samalla vedämme parin voiman tykömme. Jan vastasi tähän, että sekä että. Tunnemme parin työntövoiman, mutta samalla vedämme parin voiman puoleemme. Tein ainakin itse tätä asiaa aikaisemmin paljon jäykemmällä idealla, jolloin parin työntäessä oli vaikeaa ladata kehon jousia ihanteellisella tavalla. Parin voima aiheutti aina paineita, joihin piti ikään kuin myös vastata juurruttamalla jne. Nyt opiskeltu pehmeä tapa tekee vastustajan voiman juurruttamisen ja jousten lataamisen tavallaan hyvin helpoksi. Vedän parin voiman puoleeni ja asetan itse samalla kehoni voimien linjat optimaaliseen asentoon kohti tulevaan voimaan ja vastustajan keskustaan nähden. Kun vastustaja törmää tyhjyyteen, olen valmis vapauttamaan voiman niin halutessani ja käyttämään hänen reaktionsa hyväksi. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, niin kuin kaikki saimme todeta, mutta kun periaate on kerran ymmärretty, kyse on sen jälkeen vain harjoittelusta.

Ja kaikki tämä voidaan tehdä millä kehon osalla tahansa. Myötäämisen, neutraloinnin ja voiman vapauttamisen ympyrää tulee opetella niin, että pari työntää meitä eri kohdista. Aluksi, niin kuin Jan painotti, on hyvä idea olla käyttämättä lainkaan käsiä. Pari työntää siis eri puolilta vartaloa. Myöhemmin otetaan mukaan kädet ja taijin eri perustekniikka-arsenaali.

Tämä ympyrä on varmaankin yksi kaikkein tärkeämmistä taijin perusperiaatteista ja sen ympärille on kehitetty monia erilaisia harjoitusmetodeita, joiden avulla sitä opiskellaan. Muoto on yksi näistä metodeista, joissa sitä sovelletaan. Tottakai muoto tuo mukanaan myös paljon muuta, lähinnä itsepuolustustekniikkaa. Mutta yleensä ottaen kaikki tekniikoiden sovelluksetkin perustuvat tämän ympyrän käyttöön (sekä pysty- että vaakatasossa), sillä se on sisäisen voiman mekaniikan perusidea.

 

Kehon virittäminen

Jotta edellä kuvattu sisäisen voiman ympyrämekaniikka (aaltomekaniikka ja ruoskaliike) voi toimia, kehon on oltava tietyllä tapaa viritetty. Erilaiset fyysiset harjoitukset virittävät kehoamme eri tavoin. Jos nostamme vaikkapa raskaita painoja jatkuvasti, kehomme virittyy lihaksikkaaksi ja voimakkaaksi ja voimme tehdä silloin kehollamme tietynlaisia asioita. Taijissa vaadittava kehon virittäminen perustuu siihen erityiseen tapaan käyttää voimaa, jota kutsutaan yleensä sisäiseksi voimaksi. Se on voimaa, joka perustuu lihas-, jänne-, nivelside ym. järjestelmän eräänlaiseen venyttämiseen. Nk. ulkoinen voima otetaan lihasta voimakkaasti supistamalla. Voima, joka saadaan irti kehosta tällä “venytysperiaatteella” syntyy pienellä ponnistuksella ja yhdistää koko kehon voiman yhdeksi. Tuloksena on kehon kaikkien “jousten” integroidusta venytyksestä syntyvää sisäistä voimaa, joka ei näytä miltään, mutta tuntuu sitäkin enemmän.

Jan opetti meille yhden version yi jin jing -järjestelmästä. Se on Shaolin-pohjainen qigong-menetelmä, joka harjoittaa sisäistä voimaa venytys-menetelmän mukaan. Kyseessä on hyvin monitasoinen harjoitus. Voima tuodaan liikkeisiin alhaalta jaloista ylös kohti käsiä. Yksi voiman linja kulkee aina kohti päälakea, toinen kohti tekniikkaa. Kyseessä on yhdellä tasolla eräänlainen voiman linjojen avaaminen ja venytys ja vahvistaminen. Uloshengitys liittyy venytykseen ja jännitykseen, sisäänhengitys rentoutumiseen. Harjotuksessa siis kehon yin- ja yang-tilat vaihtelevat hengityksen tahdissa. Venytys voidaan tehdä voimakkaasti tai kevyesti riippuen siitä, millaista harjoitusta halutaan saada.

Zhao Yi Nong, joka opetti muutama vuosi sitten Tampereella Chen-tyylin taijia, qigongia, shaolinquania ym, opetti myös yi jin jing qigongia. Hän oli oppinut liikesarjan Pekigissä asuvalta Shaolinin luostarista kotoisin olleelta vanhalta munkilta. Hän kertoi, että kysessä on hyvin vanha harjoitus, jota pidetään myös Shaolin-perustaisten liikesarjojen alkumuotona. Liikesarjan legendaarinen kehittäjähän oli Bodhidharma, joka saapui Itiasta Kiinaan 500-luvulla. Häntä pidetään kiinalaisen zenin eli chanin perustajana. Zhao oli oppinut tämän harjoituksen siis shaolinquanin yhteydessä. Jan kertoi oppineensa liikesarjan omalta ensimmäiseltä taiji-opettajaltaan Fong Halta. On mielenkiintoista, että harjoitus esiintyy sekä “ulkoisessa” että “sisäisessä” perinteessä. Se osaltaan vahvistaa sitä käsitystä, että jako ulkoiseen ja sisäiseen on keinotekoinen ja kuvaa enemmän harjoitusprosessia kuin harjoituksen lopputulosta.

Yi jin jingissä käytetty venyttämisen tapa harjoitusmetodina esiintyy niin karaten kiinalaispohjaisissa muodoissa (katoissa) kuin taijin liikesarjoissa. Karatessa se tehdää yleensä hyvin voimakkaana venytyksenä, taijin muodoissa hyvin hienovaraisena, mielen ohjaamana periaatteena.

 

“Kolme heilahdusta”

Jotta voimaa voidaan kuljettaa kehossa mihin kohtaan tahansa (sisäinen aaltomekaniikka jne.), ja mikä kehon kohta tahansa voi tehdä “taiji-ympyrää”, kehon on oltava joustava ja avoin joka kohdastaan, erityisesti kaikista nivelistään. Tämä vaatii erilaisia avaamis- ja rentousharjoituksia. Jos venytysharjoitukset virittävät kehoa kuminauhan suuntaan, avaamis- ja rentousharjoitukset virittävät kehoa ruoskan suuntaan. Vain rennossa ja avoimessa kehossa voi voima kulkea ruoskanomaisesti paikasta toiseen.

Rentous- ja avaamisharjoituksina Jan opetti meille kolmea heilahdusharjoitusta. Kaikki tällaiset harjoitukset ovat pettävän yksinkertaisia, vaikka sisältävätkin kaikkein syvimpiä taijin periaatteita. Janin opettamat kolme heilahdusta opettivat ainakin seuraavia asioita: rentous; kaikki keskilinjan perusliikkeet: kierto, vajoaminen ja kohoaminen, panopisteen siirto; kehon kolmen jousen avautuminen ja sulkeutuminen; yhdeksän helmen avaaminen; voiman juurruttaminen ja oman voiman hakeminen juuresta: siis vertikaalinen “taiji-ympyrä”; keskipaikoisuusvoima; horisontaalinen ympyrä jne.

 

Iskulauseita

Viikon leirin aikana esiin tulevia asioita on niin paljon, että on mahdotonta muistaa niitä kaikkia. Mieleniintoinen ja kokoava oli Janin viimeinen puhe, jossa hän kehotti leikittelemään muodoilla. Lerillä harjoiteltuja periaatteita tulee soveltaa myös muodon harjoitteluun. Vasta näin niistä tulee osa taijitamme.

Kokoan tähän joitakin ajatuksia, joita Jan toisti sen verran useasti, että ne jäivät mieleeni.

Pehmeys voittaa kovuuden.

Tietoisuus voittaa voiman.

Voiman harjoittamisella on rajansa, tietoisuuden ei.

Kun harjoittelee pehmeästi, harjotuksen ilmapiiri on iloinen ja myönteinen.

Käänny aina neljäkymmentäviisi astetta.

Seiso pystysuorassa. Älä nojaa.

Käytät liian paljon voimaa. Tee pehmeämmin, pehmeämmin.

Taijin perusympyrä: anna peräksi, neutraloi, vapauta voima.

Etsi oma harjoitustapasi. Seisominen on hyvä, mutta myös istuminen on hyvä. Etsi se harjoitustapa, mikä sopii itsellesi. Sama pätee harjoitusajan suhteen. On parempi seistä viisi minuttia oikealla tavalla kuin tunti keskittymättä.

Meditaatiossa keskity hengitykseesi.

On ehkä parempi seistä päivittäin useampia lyhyempiä jaksoja kuin yhden pitkän jakson.

Voima syntyy venyvästä lihaksesta, ei supistuvasta.

Kun olet pehmeä, annat vastustajalle kontaktipisteet, mutta et sovellutuskohtia. (Sam Tam)

Kun tietoisuutesi on herkkä, voit kuulla vastustajan luonnollisen reaktion, jota voit sitten käyttää hyväksesi.

Minulle taijin juuret ovat taolaisuudessa ja se on pohjimmiltaan henkinen harjoitus. Mitä mieltä sitä olisi muuten harjoitella?

Nyt pyrin opiskelemaan pehmeyttä. En ole viimeisen vuoden aikana vapauttanut lainkaan voimaani. Yritän päästä siitä tavasta kokonaan eroon.

Kun konrolloit vastustajasi täysin, se riittää. Voimaa ei tarvitse vapauttaa.

 

 

Lopuksi

Tässä oli vain joitakin huomioita leiristä. Viikossa ehdimme opiskella paljon muutakin. Vaikuttavinta minusta, niin kuin edellisenäkin kesänä, oli Janin opetustapa. Kun liikkeelle lähdetään seisten tehtävästä meditaatiosta, harjoitukseen tulee kuin itsestään henkinen ulottuvuus. On mahdotonta ymmärtää tämä harjoituksen osuus väärin. Varsinkin kun opettaja viestii koko persoonallisuudellaan, mitä parinkymmenen vuoden tämän tyyppinen harjoitus saa aikaan.

On mahdollista, että näemme ensi vuonna Jan Dieperslootin Suomessa kaksi kertaa. Sitä ennen harjoitelkaamme – pehmeämmin, pehmeämmin.

*** 

Edellisessä Huomioissa julkasin ensimmäisen osan karaten harjoittelun osa-alueita käsittelevästä jutusta. Tässä seuraa toinen osa. Tämä tulee ulos BudoExpressin tämän vuoden viimeisessä numerossa.

Karaten harjoittelun osa-alueet 

Kirjoitin edellisessä artikkelissani karaten harjoittelun osa-alueista. Täydentävien ja valmistavien harjoitusten yhteydessä kävin lyhyesti läpi perinteisiä okinawlaisia harjoitusvälineitä, joiden avulla kehoa vahvistetaan. Tämä liittyy karaten nk. ulkoiseen puoleen. Karate on kuitenkin kamppailutaito, jossa on myös. nk. “sisäinen” ulottuvuus. Tällä puolella astuvat mukaan erilaiset qigong– eli kiko -harjoitukset (energia-harjoitukset).

Ulkoisesta ja sisäisestä

Ulkoinen ja sisäinen ovat yleisiä käsitteitä, joiden avulla kamppailutaitoja luokitellaan. Termit neijia, sisäinen taito, ja waijia, ulkoinen taito, ovat käytössä kiinalaisissa systeemeissä. Yleisesti ottaen taijibaguaxing-yi ja yi-quan ovat nk. sisäisiä taitoja ja Shaolin-pohjaiset taidot ulkoisia. Karatea pidetään aika yleisesti ulkoisena taitona.

Tämä jako voidaan kuitenkin asettaa monella tapaa kyseenalaiseksi.

Yksi yleinen käsitys ulkoisesta on se, että sillä tarkoitetaan liikettä, joka tehdään pääasiassa paikallisilla lihaksilla. Ulkoisilla harjoituksilla, esimerkiksi painoharjoituksilla, vahvistetaan tiettyjä erillisä lihaksia.

Sisäisessä liikkeessä korostetaan koko kehon käyttöä. Sisäinen voima perustuu koko kehon yhteyteen, se lähtee keskustasta ja se on aina juurrutettu. Tähän voimaan liittyvät harjoitukset eivät keskity mihinkään yksittäisten lihasten harjoittamiseen, vaan koko kehon yhteydestä ja juurista syntyvän liikevoiman vahvistamiseen.

Jos tekee tähän mekaniikkaan perustuvia liikkeitä, tulee kuvaan myös ki-kokemus. Tulkitsen tämän kokemuksen kehontietoisuuden herkistymisenä niin, että kehon sisäisen energian hienovaraiset virtaukset tulevat näiden harjoitusten avulla tietoisuuden piiriin.

Ja sitten keskeiseen asiaan. Mielestäni ei ole olemassa mitään puhtaasti sisäisiä tai ulkoisia taitoja. Tämä jako sopii parhaiten oppimisprosessin kuvaukseen. Oppimisprosessin alussa sisäisiäkin taitoja tehdään hyvin ulkoisesti. Vasta vuosien kovan harjoittelun jälkeen opitaan, mitä sisäisellä tarkoitetaan. Sama pätee ulkoisiin taitoihin. Vain aivan aloittelijat tekevät täysin ulkoisia liikkeitä. Siis vain paikallisten lihasten kannattelemia liikkeitä. Hiljalleen näissäkin taidoissa liikkeet alkavat syntyä koko kehosta ja keskustasta. Ja tietysti jos olet niin onnekas, että törmäät sisäisiin harjoitusmenetelmiin, karatestasi tulee yhä sisäisempää ja sisäisempää vuosikymmenten vieriessä. Ja näin täytyykin tapahtua, jos haluat harjoitella karatea koko elämäsi.

Zhao I Nong, jolta olen oppinut yi jin jingiä, vähän yi quania ynnä muuta, kävi meillä kylässä. Hän asuu nykyään Pekingissä, mutta käy silloin tällöin Suomessa. Keskustelimme tästäkin asiasta. Hänellä on kokemusta sekä Shaolinquanista että Chen-tyylin taijista, yi quanista, qigongista ynnä muusta yhteensä miltei kahdenkymmenen vuoden ajalta. Hän oli kanssani täsmälleen samaa mieltä. Hän kertoi omista opettajistaan kummaltakin linjalta, jotka myös ajattelivat samoin. Siis monet kiinalaisetkin opettajat pitävät tuota ulkoinen-sisäinen erottelua harjoitusprosessin kuvauksena. Ikävää on vain, niin kuin Zhaokin totesi, että hyvin monet “ulkoisten” taitojen harrastajat eivät koskaan löydä taitonsa sisäistä puolta. Tässä mielessä suurin osa karateakin on puhtaasti ulkoista.

Kiko-harjoitukset

On ilmeistä, että okinawalaisenkin karaten syvässä pohjavirrassa kulkee kiko-harjoitusten perinne. Kiko on okinawalainen ilmaus sille, mitä kiinalaiset kutsuvat sanalla qigong. Tämä perinne on vähän tunnettua ja vielä vähemmän harjoitettua. Harjoitusmenetelmät, jotka on haluttu pitää salassa, paljastuvat hitaasti. Nykyään tiedämme, että kiinalaiset kamppailutaidot, niin ulkoiset kuin sisäiset, perustuvat qigong-harjoituksiin. Esimerkiksi erilaisissa asennoissa seisominen (zhan zhuang) on hyvin yleistä useimmissa tyyleissä. Esimerkiksi Sun Lu Tang kertoo vuonna 1915 julkaistussa kirjassaan Xing Yi Quanista, miten yksi hänen oppilaansa vain seisoi kaikissa harjoituksissa ensimmäisen kolmen vuoden ajan. Vasta sitten hän alkoi opettaa oppilaalleen Xing Yin tekniikkaa. Tämä esimerkki kuvaa hyvin myös muiden tyylien opetusmenetelmiä. Tätä tapaa toteutetaan Kiinassa edelleen joissakin perinteisissä kouluissa. Zhao I Nong, kertoi oman Chen-tyylin taijiquanopettajansa seisottaneen häntä ensimmäisen vuoden wu-chi-asennossa salin nurkassa. Sitten vasta edettiin muodon harjoittelemiseen.

Gichin Funakoshi kertoo elämänkerrassaan opiskelleensa Naihanchi-katoja seisten tatamimatto kädessään talonsa katolla syysmyrskyjen aikaan.

George E. Mattson harjoitteli uechi-ryuta Okinawalla 1950-luvulla ja kirjoitti tyylistä oppikirjan The Way of Karate vuonna 1963. Tässä kirjassa hän kuvaa uechi-ryun seisomisharjoitusta. Hänen mukaansa harjoitus on nelitasoinen, joista ensimmäisellä tasolla oppilas harjoittelee ratsastusasennossa seisomista niin kauan, että hän kykenee seisomaan siinä vaivattomasti tunnin ajan.

Kirjoissaan Karate-do Kyohan ja Karate-do Nyumon Funakoshi viittaa yhteen tärkeään kiinalaiseen dynaamiseen qigong-harjoitukseen. Hän kertoo yi jin jing-harjoituksesta, jonka avulla “saa voiman jonka avulla pystyy siirtämään vuoria ja kin jonka avulla kykenee verhoamaan koko maailmankaikkeuden.” Itse asiassa kirjoissaan Funakoshi viittaa siis kumpaankiin suureen kiinalaiseen qigong-perinteeseen, jotka muodostavat kiinalaisten kamppailutaitojen qigong-perustan: näitä ovat erilaiset staattiset seisonnat (zhan zhuang) ja dynaamiset eli liikkuvat harjoitukset, joista yi jin jing on hyvä esimerkki. Tätä harjoitusta pidetään myös Shaolinquanin muotojen yhtenä alkumuotona. Karatehan on vahvasti shaolinperustainen kamppailutaito.

Esitän tässä yhden tulkinnan siitä, mitä karateen liittyvä qigong eli kiko on ollut ja voi olla. On mahdotonta esittää tässä lyhyesti, miten olen siihen päätynyt. Se on käsitykseni, joka on hiljalleen muodostunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, jolloin olen enemmän ollut kiinnostunut tästä kysymyksestä. Viime aikoina esiin tulleet Hakutsuru-katat, erityisesti kata Happoren, ovat avanneet tätä kuviota merkittävästi. Sehän on kata, jossa kiteytyvät monet qigongiin liittyvät periaatteet.

Lyhyesti näitä harjoitusmenetelmiä voisi kuvata harjoitustapoina, joissa tavoitellaan liikettä, joka toteuttaa sisäisen voiman mekaniikkaa. Tällä mekaniikalla tehtyyn tekniikkaan liittyy ainakin seuraavia sille luonteenomaisia piirteitä: saadaan aikaan suuri voima pienellä ponnistuksella; käytetään koko kehon yhdistynyttä ja rentoa voimaa, eikä paikallisia lihaksia eikä suuria lihasjännityksiä; tekniikkaan haetaan voima maasta, käytetään siis hyväksi “maan energiaa”, kyetään ottamaan käyttöön lyhyt, räjähtävä voima jne.

Seistessä kuin vuori, liikkeessä kuin virta

Kiinalaisista kamppailutaidoista erityisesti yi-quan (“mielen nyrkkely”) on erikoistunut sisäisen voiman kehittämiseen erilaisten seisomisasentojen kautta. Jotkut laskevat, että yi quanissa käytetään 72 erilaista seisomisasentoa. Jokainen asento vahvistaa hieman erilaisia voiman linjoja. Tyylin perustajasta Wang Xiangzhaista kerrotaan, että hän hävisi kerran pahasti eräälle Valkoisen Kurjen -tyylin (Hakutsuru) mestarille matkoillaan ja jäi saman tien tämän oppiin. Myöhemmin hän liitti tämän tyylin harjoitusmenetelmiä omaan taistelutaitoonsa. Tämä karaten esi-isä on siis vaikuttanut tähänkin tyyliin.

Yang Jwing-Ming esitteleen kirjassaan White Crane Qigong kurki-tyylin qigong-harjoituksia. Perusseisonta-asento tässä tyylissä on periaatteessa sama kuin karaten naihanchi-dachi. Kädet pidetään rinnan edessä ikään kuin pallo olisi käsien ja rinnan välissä. Tämä asento on hyvin yleinen kaikissa kiinalaisissa qigong-perinteissä. Sitä pidetäänkin perusasentona, jota ei voi harjoitella liikaa.

Vaikka seisomisharjoitusta kuvataan usein “seisten tehtäväksi meditaatioksi”, johon viittaa myös usein käytetty nimitys rizuzen, on huomattava, että tämä on vain yksi harjoituksen ulottuvuus. Mitä muita ulottuvuukisa tämä harjoitus sisältää, selviää helposti, kun seisoo vaikkapa vain puoli tuntia liikkumatta edellä kuvatussa asennossa. Ensisijaisesti seisomisharjoitus harjoittaa ihmisen hermojärjestelmää, vaikka se aluksi tuntuukin enemmän lihasharjoitukselta.

Mitä asioita sitten tämä harjoitus opettaa? On mahdoton kuvata niitä kaikkia. Useissa sisäisissä kamppailutaidoissa pidetään tärkeänä periaatetta, jonka mukaan “pieni liike on parempi kuin suuri liike, liikkumattomuus on parempi kuin pieni liike”. Jos ei ole kokemusta tällaisista harjoituksista, on vaikea uskoa sitä, että paikallaan seisten, liikkumatta, voi oppia nimenomaan liikkumisen sisäisiä periaatteita. Mutta niin se vain on. Seistessä opitaan rentoutta, joka yhdistää koko kehon voiman yhdeksi. Opitaan ymmärtämään, mitä tarkoitetaan kehon “kolmella jousella”. Siinä opitaan tuntemaan oma painopiste ja miten se lepää maata vasten ja miten tätä maan vastavoimaa voidaan käyttää hyväksi liikkeessä. Kun puhutaan siitä, että seisominen juurruttaa liikkeen, tarkoitetaan tätä. Voidaan puhua myös liikkeen maadottamisesta. Opitaan myös kokemuksellisesti ymmärtämään se, mitä tarkoitetaan sillä, että “ki täyttää koko kehon”. Tämä on ehkä tärkeintä siinä mielessä, että tämä harjoitus avaa harrastajalle kin tai sisäisen energian ja sisäisen voiman käsitteet. Hänen ei tarvitse enää yrittää päätellä tai arvata sitä, mitä tarkoitetaan killä. Hän tietää. Hän oppii tuntemaan kehossaan sen, miten voima kulkee sisäisenä aaltona maasta koko hänen kehonsa läpi. Se on sisäisen voiman (eli kin) hyökyaalto, joka lopullisesti pudottaa pois kaikki epäilyt siitä, mitä tarkoitetaan sisäisellä voimalla.

Kaiken tämän oppiminen vaattii kuitenkin vuosien päivittäistä seisomisharjoitusta.

 

Seisomisharjoituksessa voidaan erottaa yin- ja yang-harjoitukset. Yin ja yang viittaavat pehmeään ja kovaan. Yin-yang -teoriahan lävistää käytännöllisesti katsoen koko kiinalaisen kulttuurin, myös kamppailutaidot. Kaikissa asioissa voidaan nähdä niiden yin- ja yang-puoli.

Seisomisharjoituksessa yin-puolta edustaa “pelkkä seisominen” ilman mitään “sisäistä liikettä”. Harjoituksen yang-puolella mukaan voidaan ottaa erilaisia “sisäisiä liikkeitä”. Tällä sisäisellä liikkeellä on monta ulottuvuutta. Yksi tapa ymmärtää sisäinen liike on nähdä se mielen keskittymiskohdan liikkeenä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että seistessä voidaan avata kehon energiakanavia kuljettamalla mielen keskittymispistettä tietyllä tapaa ja tietyssä järjestyksessä näitä kanavia pitkin (“pieni ja suuri kierto”).

Tätä samaa metenelmää käytetään myös joissakin liikkuvissa qigong-harjoituksissa. Esimerkiksi Sanchin-kataa voidaan tehdä tällä periaatteella.

Toinen tapa, ja tapa josta voi saada helpommin otteen, on ymmärtää sisäinen liike eräänlaisena sisäisen voiman intensiivisyyspisteen liikkeenä. Asiaa voisi kuvata myös kehossa tapahtuvana yin-yang -vaihtelun etenemisenä kehon osasta toiseen. Tämä tarkoittaisi lihasjännitys/rentous aallon etenemistä kehossa. Yleensä tämä aalto lähtee maasta ja etenee jalkojen, lantion ja ylävaratalon kautta käsiin. Aallon syntykohta voi olla ja useimmiten tekniikassa onkin tanden -piste (keskusta), josta lähtee itse asiassa kaksi aaltoa: yksi kohti jalkoja ja maata ja toinen samanaikaisesti kohti käsiä ja tekniikkaa. Kiinalaisissa sisäisissä kampaailutaidoissa puhutaan “yhdeksän helmen” avaamisesta. Tällä tarkoitetaan voiman reittiä jaloista kohti käsiä seuraavien yhdeksän “nivelen” kautta: nilkka, polvi, lonkka, häntäluu, alaselkä, lapaluiden väli, olkapää, kyynerpää ja ranne. Joissakin taidoissa kehotetaan opilasta painamaan tietoisesti varpaansa ja päkiänsä maata vasten tekniikkaa tehdessään. Tämä on yksi tapa tulla tietoiseksi siitä, miten voiman aalto lähtee maasta kohti tekniikkaa.

Sisäisen voiman intensiivisyyspisteen etenemisaalto voi olla aluksi suuri, niin että voiman aalto näkyy myös ulospäin. Harjoituksen edetessä liike tehdään niin pieneksi ja sisäiseksi, että ulkoista liikettä ei enää ole, on vain sisäinen kokemus liikkeestä. Siirrytään siis “liikkeen energiasta kohti energian liikettä” niin kuin Jan Diepersloot asian ilmaisee kirjassaan The Weaponless Warriors.

Tästä “yhdeksän helmen” avaamisharjoituksesta on olemassa lukematon joukko erilaisia versioita. Jos katsoo tarkemmin esimerkiksi joitakin goju-ryun ja uechi-ruyn katoja, voi nähdä tämän “aaltomekaniikan” toiminnassa. Nämä katat ovat tietysti jo tämän asian liikkuvampia, dynaamisia harjoituksia. Kun samaa asiaa harjoitellaan paikallaan seisten, ulkoinen liike viedään näkymättömäksi. Vain sisäinen liike jää.

Voimaa venytyksestä

Erilaisia qigong-liikesarjoja on olemassa koko joukko. Jotkut karaten katat ovat itsessään tällaisia harjoituksia, jos niiden qigong-luonne yleensä ottaen tunnistetaan. Hyviä esimerkkejä ovat Sanchin ja Tensho katat. Liikkuvat qigong-harjoitukset voidaan jälleen jakaa yin- ja yang-harjoituksiksi.

Yang-puolen dynaamiseen qigongiin kuuluu lihasten jännittäminen. Tästä jännityksen tavasta on olemassa useita mielipiteitä. Yleensä ottaen opettajat, jotka näitä katoja opettavat, eivät koskaan kerro, miten ne tulisi tehdä. Joka tapauksessa on olemassa tapa, jossa lihakset jännetetään ja supistetaan voimakkaasti niin, että koko kehosta tulee hyvin kova. Tämä harjoitus vahvistaa lihaksia ja kehittää kehon iskunsietokykyä. Qigong-perinteessä puhutaan “rautapaita-qigongista”, kun viitataan tämäntyyppisiin harjoituksiin.

Mutta on olemassa toinen jännittämisen tapa, joka kehittää muita asioita. Se pohjautuu Shaolin-perinteen qigong-järjestelmään yi jin jingiin, jossa voima liikkeeseen otetaan venyttämällä. Liikkeen vastavaikuttajalihaksia ei supisteta. Uloshengitys yhdistyy yleensä venytykseen ja sisäänhengitys rentouteen. Voimaa ikään kuin “pumpataan” tällä tavalla tekniikkaan. Tämä harjoitustapa voimistaa enemmän jänteitä ja nivelsiteitä ja kaikkea sitä kehon mekaniikkaa, joka yhdistetään sisäisen voiman käyttöön. Harjoituksessa voima tuodaan joka liikkeeseen jaloista “yhdeksää helmeä” pitkin ja tullaan samalla tietoiseksi niistä linjoista, joita pitkin “sisäinen voima” kehossa liikkuu. Koko tämä linja ikään kuin venytetään auki.

Hakutsuru-perinteen Happoren-kata on mielenkiintoinen harjoitus. Esimerkiksi Bubishin ensimmäisessä luvussa kuvataan tämän katan suoritustapaa. Kyseessä on puhdas qigong-harjoitus, jossa toteutetaan venyttävän voiman ideaa. Tämä kata on monella tapaa mielenkiintoinen. Siinä, niin kuin ilmeisesti useissa Hakutsuru-perinteen katoissa harjoitellaan ensisijaisesti voimankäytön periaatteita ja sisäisiä linjoja ennemminkin kuin tekniikoita. Kun opitaan nämä voimankäytön yleisemmät periaatteet (kiin. jing), niitä voidaan sitten toteuttaa useissa tekniikoissa. Esimerkki tällaisesta periaatteesta voisi olla vaikkapa “nostovoima”, siis miten voima syntyy ylöspäin kohoavassa liikkeessä jaloista, siirtyy selkään ja sieltä käsiin. Tätä periaatetta voidaan sitten käyttää vaikkapa lukkotekniikassa, heittotekniikassa ja ylöspäin suuntautuvassa lyönnissä.

Ronald Habersetzer julkaisi tämän katan ensimmäisen kerran kirjassaan Koshiki Kata vuonna 1994. Hänen mielestään Happoren-katasta voi oppia sen, miten muutkin karaten qigong-katat tulisi tehdä: siis niin, että energia suuntautuu keskustasta kohti raajojen päitä: venyttäen. Yleinen tapa tehdä Sanchin-kataa on päinvastoin. Voimakas jännitys suunnataan siinä kohti keskustaa. Habersetzer pitää tätä väärinymmärryksenä, joka tekee siitä, mikä on aikaisemmin ollut sisäisen voiman harjoitus, puhtaasti ulkoisen voiman harjoituksen.

Karateka voi harjoitella tätä qigong-muotoa tekemällä Sanchin, Tensho, Happoren tai vastaavia katoja edellä kuvatulla venytys-periaatteella. Perinteinen harjoitus on yi jin jin, jota myös edelleen harjoitellaan Okinawalla.

Nivelet avoimiksi

Yin-harjoitus on pehmeä ja avaava. Totesin jo edellä sen, että sisäisen voiman “kuljettaminen” jaloista kohti tekniikkaa vaatii sen, että kehon nivelet, “yhdeksän helmeää” ovat avoimet. Ruoskamainen liike vaatii koko kehon rentoutta ja avoimuutta. Pehmeät dynaamiset qigong-harjoitukset tähtäävät juuri tähän. Samalla ne vahvistavat jänteitä ja nivelsiteitä, jotta keho voisi kestää räjähtävällä nopeudella etenevän ruoskamaisen liikkeen.

Hyviä esimerkkejä tällaisista qigong-harjoituksista ovat vaikkapa erilaiset taijiquaniin liittyvät qigong-muodot. Karatekalle historiallisesti läheisempiä ovat Valkoisen Kurkityylin pehmeät qigong-harjoitukset (hakutsuru kiko). Nämä harjoitukset ovat erilaisia ympyräliikkeitä ja käsien heiluriliikkeitä, joissa matkitaan kurjen siiveniskuja. Myös yi quaniin liittyvät harjoitukset ovat karatekalle sopivia. Nämä harjoitukset liikkuvat liikeperiaatteiden tasolla, joka tarkoittaa sitä, että niistä voidaan sitten “johtaa” yksittäisiä tekniikoita. Mutta kun tekniikkaan edetään lähtien tältä liikeperiaatetasolta, opitaan samalla se, mitä liikeperiaatetta yksityinen tekniikka noudattaa. Jos harjoitellaan vain tekniikkaa, siihen liittyvä sisäisen voiman liikeperiaate ei ehkä koskaan aukene harrastajalle.

Kun harrastaja kykenee tekemään erilaisia ympyräliikkeitä sisäisen voiman mekaniikalla, mukaan otetaan pari, joka antaa liikkeeseen kevyen vastuksen. Tässä tulee mukaan siis nk. “push hands” eri muodoissaan. Karatessa käytetään sanaa kakie samasta asiasta. Tämä on harjoitus, johon liittyy monia ulottuvuuksia. Sen avulla vahvistetaa sisäisen voiman mekaniikkaa; sen avulla voidaan “testata” sitä, toimiiko sisäisen voiman mekaniikka liikkeessä; sen avulla opitaan myös vastustajan liikkeen kuuntelemisen taitoa, joka on välttämätöntä karaten edistyneimmissä tekniikoissa. Nämäkin harjoitukset voidaan tosin tehdä ulkoisella mekaniikalla, ja kadottaa näin kokonaan se, mistä asiasta harjoituksessa oikeasti on kyse.

Seuraavassa vaiheessa ympyräliikkeeseen voidaan ottaa mukaan eräänlainen lyhyen voiman pulssi (fa jing). Se tarkoittaa sitä, että tehdään hitaasti jotakin ympyräharjoitusta ja sitten liikkeeseen ikään kuin ravistetaan ruoskanomainen isku, joka etenee koko vartalon läpi ottaen tukensa maasta. Tätä harjoitusta tehdään kaikissa erilaisissa ympyrämuodoissa.

Tämän vaiheen jälkeen harrastaja onkin valmis siirtämään kaiken edellä opitun erilaisiin karaten tekniikoihin. Kaikki tekniikat noudattavat tämän prosessin jälkeen nk. sisäisen voiman mekaniikkaa. Ne ovat hyvin rentoja ja ruoskanomaisia, ne hakevat voimansa aina maasta ja voima saadaan tekniikkaan, jos niin halutaan, räjähtävän impulssin muodossa. Näin voidaan esimerkiksi lyödä lähtien tilanteesta, jossa oma käsi on jo kiinni vastustajan kehossa. Mitään vauhtia ei tarvitse ottaa, koska voima voidaan heittää raajaan eräänlaista sisäistä aaltoa pitkin.

Olen kuvannut edellä niitä harjoituksia, jotka liittyvät karaten “sisäiseen” puoleen. On huomattava, että kyseessä on pitkä prosessi, jota ei voi paljon kiihdyttää. On harjoiteltava kärsivällisesti, kuuneltava kehonsa reaktioita ja tulokset näkyvät aikanaan. Ei pidä esimerkiksi liian aikaisessa vaiheessa siirtyä räjähtävän tai lyhyen voiman harjoituksiin, koska niidenkin avulla on helppo särkeä kehonsa. Kehoa on hiljalleen vuosien aikana vahvistettava ja avattava. Keho on ikään kuin viritettävä aivan uudella tavalla. Pelkästään “ulkoisia” harjoituksia tehneen karatekan keho vaati kovan työn, jotta sen viritys saataisi vastaamaan sisäisen tekniikan vaatimuksia.

Mitä, missä, milloin

Viime aikoina on tullut esiin se, että monet viime ja tämänkin vuosisadan okinawalaista mestareista harjoittelivat Hakutsuru-katoja. Nämä ovat Fukienin maakunnan Valkoisen Kurjen tyylin liikesarjoja. Olennaista näissä katoissa on se, että niissä korostuu ensisijaisesti liikeperiaatteiden opiskelu, ei niinkään tekniikan, ja toiseksi se, että monet niistä ovat qigong-harjoituksia. Esimerkiksi Happoren kata tehdään yi jin jingin tavoin venytävällä tavalla. Habersezer pitää Happoren kataa Goju-ryun Sanchinin ja Tenshon alkumuotona. Hän perustaa käsityksensä japanilaisen karateopettajan ja historioitsijan Tadahiko Ohtsukan (9. dan) käsityksiin. Okinawalaisten karatemestareiden kauan varjelema Bubishi, joka on nyt saatavana Patrick McCarthyn hienona käännöksenä, kuvaa ensimmäisessä luvussaan juuri Happoren kataa.

Hakutsuru-katat ovat ilmeisen monitasoisia ja monimutkaisia katoja. Okinawalaiseen karateen ne ovat tulleet kahta tietä. Sokon Matsumura opiskeli Kurki-tyyliä Kiinassa ja teki siitä oman tulkintansa. Hänen kauttaan Hakutsuru-katat ja niiden periaatteet ovat tulleet Shuri-te -linjaan.Gokenki -niminen Valkoisen kurjen mestari opetti monia okinawalaisia karatemestareita, mm. Chojun Miyagia, Kanbun Uechia ja Kenwa Mabunia tämän vuosisadan alussa. Naha-te -linja on saanut voimakkaita vaikutteita häneltä.

Hakutsuru-katat omalla tavallaan vahvistavat sen, mitä olen edellä yrittänyt kuvata: karaten katojen qigong-ulottuvuutta.

Ilman perustaa luovia qigong-harjoituksia, kamppailutaito on puutteellinen. Oli se sitten mikä tahansa. Myös japanilaisessa budossa ki-harjoitukset ovat olleet salaisia. Vanhoisa jujutsu- ja miekkailukoulujen oppikirjoissa niihin kuitenkin viitataan jatkuvasti vaikka tarkkoja menetelmiä ei paljastetakaan. Morihei Ueshiba oli ensimmäinen, joka japanilaisessa budossa alkoi opettaa näitä harjoituksia julkisesti. Aikidon myötä tämä tietous on levinnyt hiljalleen laajemmallekin. Aikidoa edeltävissä jujutsukouluissa on tehty esim. seisomisharjoituksia jo useiden sukupolvien ajan.

Qigong-harjoituksista on alettu saada tietoa vasta viime vuosikymmeninä. Myös Kiinassa näitä harjoituksia on pidetty sellaisina, joita voidaan paljastaa vain henkilökohtaisesti lähimmille oppilaille.

 Kaiken tämän voisi mielestäni vetää yhteen näin:

Ensinnäkin. Karatessa yleensä ja erityisesti katassa on qikong-taso. Toiset katat, kuten esimerkiksi Sanchin, Tensho ja Happoren ovat ensisijaissesti qikong-harjoituksia. Joidenkin katojen hitaat liikkeet ovat qikong-harjoituksia ja ne tulisi tehdä sellaisina. Katan qikong-ulottuvuudesta tulisi selvästi nähdä, miten qikong kuuluu edistyneen karatekan normaaliin, päivittäiseen harjoitusohjelmaan.

Toiseksi. Karaten qikong ulottuvuus avaa karaten niin teknisellä kuin kokemuksellisellakin tasolla aivan uuteen ulottuvuuteen. Qikong-harjoitteiden avulla aikaansaatu rentous ja ki-kokemus mahdollistaa suuren voiman keskittämisen pienellä fyysisellä ponnistuksella. Tämä mahdollistaa esimerkiksi nk. “lyhyen voiman” käytön. Tähän perustuu mm. kyusho-jutsu ja tuite edistyneimmällä tasollaan.

Henkisellä tasolla ki-kokemus ja siihen liittyvät harjoitteet voivat yhdistävää harrastajan persoonallisuuden tavalla, joka lisää hänen elämänsä laatua.

Kolmanneksi. Karaten qikong-taso avaa harrastajalle myös uuden, parantamiseen liittyvän näkökulman. Monet kiinalaiset ja japanilaiset kamppailutaitojen mestarit ovat olleet myös perinteisten parannusmenetelmien taitajia. Qikong-harjoitukset sekä kyusho -akupunktiopisteiden tuntemus antaa harrastajalle hyvän perustan tutustua perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen syvemminkin. Qikong-harjoitukset avaavat yhtäaikaa tien kahteen suuntaan: samaa kitä, jota harrastaja voimistaa itsessään, voidaan käyttää sekä kamppailussa että parantamisessa.

Karatessa harjoituksen tie kulkee siis ulkoisesta kohti sisäistä. Aluksi on tärkeää tehdä ulkoisia harjoituksia ja vahvistaa kehoa ja sen lihaksia monipuolisella tavalla. Harjoituksen ei kuitenkaan pitäisi pysähtyä tähän. Erityisesti vanhempien karatekoiden tulisi keskittyä kiko-harjoituksiin, joiden avulla ulkoinen tekniikka muuttuu hiljalleen yhä enemmän sisäiseen suuntaan. Ulkoinen voima heikkenee iän karttuessa, sisäinen voima sitä vastoin kasvaa. Kiko-harjoitusten avulla karatea voi harjoitella ja siinä voi edistyä koko elämän ajan.

Kuviossa 1 on esitetty kaavamaisesti karaten kiko-järjestelmä. 

 

Kaavio 1. Karaten kiko-harjoitukset, joiden avulla tekniikka voidaan oppia tekemään sisäisen voiman mekaniikalla.

 

 
***