Huomioita 6, ilmestynyt lokakuussa 1997

Taidon kolme tasoa

Erityisesti taiji-kirjallisuudessa, mutta myös budossa, erotetaan toisistaan kolme tasoa, joiden läpi taidon opiskelussa käydään. Ne ovat (i) ulkoisen muodon tai liikkeen taso (jing), (ii) energeettinen taso(qi,/ki) ja (iii) mielen taso (yi). Taijin klassikoissa todetaan järjestyksen olevan tämä: mieli tai mielen “aikomus”, yi, johtaa, se herättää energian eli qin, joka aktivoi ulkoisen liikkeen ja voiman eli jingin.

Jos lukee Shozan Shissain miekkailutaidon opasta Tengu-geijustu-ron, huomaa saman järjestyksen: mieli (kokoro) -> ki -> tekniikka (waza).

Mistä tässä itse asiassa on kyse? Yritän tässä selittää tätä periaatetta niin kuin sitä nyt ymmärrän. Siis välttämättä puutteellisesti, mutta kuitenkin.

Kyseessä on joka tapauksesa kuvaus, joka liittyy erittäin kehittyneeseen tekniikkaan. Patrick Kelly toteaa taiji-kirjassaan energeettisen tason saavuttamiseen menevän kymmenkunta vuotta, jos harjoittelee säännöllisesti ja oikein, ja mielen tason saavuttamiseen toisen kymmenen vuotta. Eli noin kahden-kolmenkymmenen vuoden harjoittelun jälkeen, jos on harjoitellut ankarasti ja oikein, voi toivoa ymmärtävänsä, mistä tässä sisäisessä prosessissa oikeastaan on kyse.

Tämä aihe liittyy myös kysymykseen, johon jatkuvasti törmään eli millaisia qi-tuntemuksia pitäisi kokea jne. Yleensä yritän palauttaa kysyjän maan pinnalle eri tavoin. Yleensä toteamalla, että on turha puhua mitään qistä ennen kuin liikkeen mekaniikka alkaa toimia edes tyydyttävällä tavalla. Ei ole mahdollista hyppiä tasolta toiselle tällaisessa äärimmäisen monimutkaisessa ja syvällisessä prosessissa noin vain. Ei ole mitään oikoteitä. Ensimmäinen kymmenen vuotta on todella syytä keskittyä oikean ulkoisen muodon aikaansaamiseen. Siis puhtaasti liikemekaniikan opiskeluun.

Oikeanlainen harjoitus, joka avaa kehon sisäistä mekaniikkaa, “kolme jousta”, (jalat, selkä, kädet) synnyttää kyllä erilaisia qi-tuntemuksia. Mutta harjoituksen alkuvaiheessa ne eivät ole kovin tärkeitä. Jos nimittäin tässä vaiheessa alkaa erityisesti keskittymään näihin kokemuksiin, joka houkutus on suuri, voi ajautua pahasti harhaan koko tieltä. Taiji-perinteessa on sanonta, jossa todetaan, että jos ajautuu alussa harhaan senttimetrin, kohta on harhassa kymmenentuhatta senttimetriä. (Vai oliko se zenissä, en ole varma.)

Fyysisten taitojen kannalta vaara on nimittäin se, että harrastaja alkaa pyöritellä eri tuntuisia qi-palloja käsiensä välissä, asia johon on kohtuullisen helppo saada tuntuma, ja laiminlyö sitten fyysisen tekniikan harjoittelun. Tällainen qi-tuntemusten kanssa leikkiminen voi siten synnyttää sen illuusion, että osaa taidonkin tasolla jotakin. Näin ei välttämättä ja todennäköisesti kuitenkaan ole.

Qi-tuntemusten ilmaantuminen ja niiden kehittäminen liittyy ensisijaisesti nk. wai-qihin eli “qin ulkoistamiseen” tai “ulkoiseen qihin”, joka tarkoittaa sitä, että siirretään tai annetaan omaa qitä toiselle. Kiinalaisessa perinteisessä lääketieteessä on kokonainen “qi-terapian” haara, jossa tätä ilmiötä on paljon tutkittu ja käytetty erilaisten sairausten hoidossa. Kysessä on siis yhdenlainen käsilläparantaminen. Tällainen wai-qin käsittely ja hallinta on jälleen yksi äärimmäisen monimutkainen ja vaikea qi-gongin muoto, johossa piilee myös omat vaaransa. On esimerkiksi helppo saada joitakin pieniä tuloksia qillä parantamisessa, mutta ei vältämättä ole ollenkaan niin helppoa estää sitä, että parannettavan sairaudet siirtyvätkin parantajaan tässä käsittelyprosessissa. Wai-qihin liittyvässä qigongissa opetellaan tunnistamaan ja hallitsemaan tällaiset asiat.

No – en puhu tästä enempää, koska en oikeastaan tiedä tästä alueesta paljon mitään.

Taiji ja vaikkapa wai-qihin liittyvä qigong ovat kuitenkin eri asioita. Asian tekee monimutkaiseksi se, että taijin korkeammilla tasoilla kyky wai-qihin myös kehittyy. Ja jos siinä vaiheessa asia kiinnostaa, sitä voi kehittää moneen suuntaan. Dim-mak liittää wai-qin itsepuolustukseen, ja samaa qitä voidaan käyttää myös parantamiseen.

Tämän kolmijaon ensimmäisellä tasolla on siis syytä opetella ensisijaisesti sisäisen voiman mekaniikkaa. Tämä tarkoittaa monia asioita: kehon jousiston avaamista erilaisin niveliä ja selkää avaavin harjoituksin; jousien voiman yhdistämistä avaavien ja sulkevien, strech-tyyppisten liikkeiden avulla, keskilinjan perusliikkeiden harjoitukset; dan-tienin erilaisten ympyräliikkeiden harjoitukset, jotka lopulta synnyttävät koko sisäisen voiman mekaniikan perusliikkeet jne.

Ja kaikki tämä pitäisi sitten saada toimimaan elävällä tavalla muodossa. On aivan liian ennenaikaista puhua mitään qistä, ennen kuin kaikki yllä lueteltu on kunnossa.

Selitän näitä kolmea tasoa esimerkin avulla. Kaikille on jo tuttu voiman pysty-ympyrä. Se saadaan aikaan periaatteessa pyörittämällä dan-tien -pistettä pysty-ympyrää pitkin. Nyt katsomme asiaa wu-chi -pisteen kautta.

Harjoitus 1. Jos siis seisot esimerkiksi jousipyssyasennossa ja pidät käsiäsi edessä “pallon ympärillä”. Harjoittele tästä asennosta voiman pysty-ympyrää seuraavalla tavalla. Kuvittele, että keskipisteesi (wu-chi -piste) läpi kulkee pari metriä pitkä seiväs, joka lävistää molemmat lonkkasi kummaltakin puolen. Kuljeta sitten tätä seivästä pysty-ympyrää pitkin niin, että se pysyy lattian suuntaisena. Siis: ylhäältä taakse, alas, eteen, ylös, taakse, alas jne. Vaihda sitten suunta: alas, taakse, ylös, eteen, alas, taakse jne.

Anna sitten kaikkien kehon jousten (jalat, selkä ja kädet) avautua ja sulkeutua tämän liikkeen mukana tai johtamana. Huomaat, miten kätesi pyörittävät pysty-ympyrää, jonka voima tulee jaloista ja siirtyy sieltä selän kautta käsiin. Kaikki kehon jouset vuorotellen sulkeutuvat, kun paino menee alas, ja avautuvat, kun paino menee ylös.

Tämä on perusmekaniikkaa, jota pitää harjoitella paljon, jotta kaikki kehon jouset alkavat toimia todella jousen tavoin. Puhuminen kehon jousista ei ole pelkkä vertaus, se on osuva kuvaus siitä kokemuksesta, jota haetaan.

Tasolta toiselle

Tiedän, että minun ei ehkä pitäisi kirjoittaa tästä mitään, mutta kirjoitan kuitenkin. Tarkoitan tällä sitä, että en ole mitenkään varma, että edistymisen kannalta on hyödyllistä edes tietää harjoituksen kaikista ulottuvuuksista. On ehkä mahdollista yritää tehdä liian monimutkaisia harjoituksia liian aikaisin. En tiedä. Toisaalta kiinalaisessa perinteessä harjoitusmetodeja ja harjoituksen tasoja ei kylläkään paljoa analysoida. Se jätetään oppilaan itsensä harjoittamaksi tai laiminlyömäksi. Useasti jostakin harjoituksesta opetetaan vain sen ulkoinen muoto ja sillä siisti. Hiljalleen vuosien varrella harrastajalle sitten aukeaa, miten sama harjoitus voidaan tehdä hienovaraisemmin. Tasolta toiselle siirtyminen on prosessi, jota ei kannusteta paljon selityksin. Joitakin vertauskuvia voidaan antaa (“peng” on kuin vesi, joka kannattelee laivaa), mutta nekin aukeavat vasta, kun harjoitus on edennyt tietyyn pisteeseen.

Palaan edellä antamaani esimerkkiharjoitukseen. Jan opetti leirillään metodin, miten voidaan opiskella siirtymistä tasolta toiselle. Kyseessä on se, mitä leirillä kutsuttiin harjoituksen tekemiseksi sisäiseksi.

Harjoitus 2. Tee edellä kuvattua harjoitusta, mutta pienennä ulkoinen liike. Säilytä kuitenkin kehon sisällä tuntuma siitä, että voima kulkee pysty-ympyrää pitkin. Tässä nyt tulee mukaan kehon “yhdeksän helmeä” ja miten voimaa kuljetetaan sisäisesti edes ja takaisin näitä yhdeksää helmeä pitkin. Kyseessä on eräänlainen voiman intensiivisyyspisteen aaltomainen liike, aallonharja, joka näkyy ulos hyvin vähän. Sitä voisi kuvata myös yin-yang vaihtelun etenemisenä kehon sisässä. Kun puhutaan qin kuljettamisesta vaikka selkää pitkin ylös, sillä tarkoitetaan nimenomaan tätä voiman intensiivisyyspistettä. Kyse ei siis ole mistään mystisestä “energiasta”. Kyse on kehon rentoutumisesta ja kaikkien nivelten, nivelsiteiden, jänteiden jne. avautumisesta niin, että voiman intensiivisyyspistettä, rentouden ja jännityksen vaihtelua, voidaan kuljettaa kehossa paikasta toiseen; ja kehontietoisuuden herkistymisestä niin, että tästä pisteestä kyetään olemaan tietoinen.

Tähän voisi lisätä että, kehon “keskikierto” voi olla ‘energeettisesti’ hyvinkin auki, mutta jos selässä ei pystytä kuljettamaan voiman aaltoa, sillä ei ole taijin kannalta erityistä merkitystä. Itse asiassa jopa taolaiset keskikierron avaamisharjoitukset ovat olleet joskus hyvin “ulkoisia” edellä kuvatulla tavalla, vasta myöhemmin on alettu korostaa pelkää sisäistä, energeettistä, tuntemusta. No – tämä vain välihuomautuksena.

Nyt harjoituksessa on siirrytty qi:n tasolle, tai “energian” tasolle.

Kun teet edellistä harjoitusta, huomaat, että itse asiassa keskipisteen pyörimisen sijasta liike vatsan alueella muuttuu. “Vatsa” voi pyöriä itsessään vaikka koko kehon ulkoinen liike on hyvin pieni. Tämä dan-tienin pyörimisliike synnyttää sitten kaiken muun liikkeen.

Harjoituksen myötä sisäinen liike vaatii aina vähemmän ja vähemmän ponnistelua. Voiman intensiivisyyspisteen aallonharja ikään kuin loivenee ja voiman pistettä kykenee liikuttamaan yhä enemmän niin, että kuljettaa vain tietoisuutensa keskittymispistettä halutuun suuntaan ja haluttuun kohtaan. Tämä piste sitten ikään kuin vetää perässään kaiken muun.

Kuvaan tästä pari harjoitusta.

Harjoitus 3. Olemme tehneet Huangin viittä perusharjoitusta. Viimeinen harjoitus, jossa seistään yhdellä jalalla ja vuototellen asetetaan kantapää ja varpaat maahan, voidaan tehdä seuraavalla tavalla. Kuvittele, että keskilinjasi läpi kulkee putki. Putki lähtee ylhäältä taivaasta, lävistää päälakesi, wu-chi -pisteen, hui-yin -pisteen ja kulkee edelleen jalkojen välistä maahan ja sieltä maan keskipisteeseen asti. Nyt kun teet tätä harjoitusta, kun hengität ulos ja asetat kantapään lattiaan, kuljeta samalla tietoisuutesi tätä putkea pitkin alas aina maan ytimeen asti. Sisään hengityksellä nosta tietoisuutesi putkea pitkin koko kehosi keskilinjan läpi ja ylös päälaesta aina taivaan ääriin asti. (Tämä harjoituksen avulla opit mm. sen, mitä taijin klassikoissa tarkoitetaan, kun puhutaan qin tuomisesta alas dan-tien -pisteeseen.)

En tiedä, onko tämä harjoitus saanut jonkin kiinankielisen nimen, mutta jos sillä sellainen olisi, sitä kutsuttaisi varmasti “taivaan qin ja maan qin yhdistämiseksi”.

Tämä harjoitus opettaa myös erityisesti sitä, että rentoutuminen vaatii myös mielen “rentoutumista” ja vajoaminen mielen vajoamista.

Harjoitus 4. Toinen idea. Kun teet erilaisia keskustan, tai dan-tienin pyöritysharjoituksia, kuvittele, että dan-tien -pisteestäsi lähtee ketju, jonka päässä on painava pallo. Yhdenlainen moukari siis. Pyöritä sitten tätä moukaria mielessäsi erilaisia ympyröitä. Huomaat, miten mielen liike vetää perässään muun liikkeen.

No – nyt olen kirjoittanut tästä liikaakin. Voit unohtaa tämän ja palata siihen sitten, kun olet saanut varmistuksen sille, että sisäisen voiman perusmekaniikka on alkanut avautua kehossasi. Ja jos ajattelet, että olen varmasti jo edistynyt tänne kolmannelle tasolle ja sinun pitää nyt erityisesti keskittyä tällaisiin harjoituksiin – palaa aivan alkuun.

***
Vähän vertauksista

 

Kun keho alkaa rentoutua ja avautua enemmän, on mahdollista tehdä liike niin, että keskilinja kulkee aina vähän liikkeen edellä. Tämä pätee itse asiassa kaikkiin liikkeisiin, mutta se on aluksi helpompi ymmärtää liikkeissä, jotka syntyvät lantion kierrosta. Kyse on itse asiassa periaatteesta, jota harjoitellaan Huangin kolmannessa perusharjoituksessa, jossa heilutetaan käsiä eteen, mutta annetaan lantion liikkeen mennä yhden vaiheen edellä.

Keksin tästä asiasta harjoituksissa vertauksen, jonka haluan kertoa tässä. Vertaukset auttavat usein ymmärtämään asioita, joita on joka tapauksessa vaikea pukea sanoiksi. Edellä kuvattua periaatetta voisi yrittää hahmottaa seuraavan idean avulla. Ajattele, että kehosi toimii kuten kaksi sisäkkäistä putkea tai lieriötä. Ulompi lieriö on sen verran sisempää suurempi, että niiden väliin jää reilusti tilaa. Kuvittele, että nämä lieriöt on kiinnitetty toisiinsa jousten avulla. Nyt kun sisempi lieriö kääntyy, se vetää ulomman lieriön mukaansa välissä olevien jousten avulla. Tämä on se idea, johon pyritään. Kun keskilinja kääntyy, se vetää joustavasti mukaansa tekniikan.

No – en tiedä auttoiko tuo.

Mutta pääsen sen kautta teemaan, josta ajattelin kirjoittaa, nimittäin vertauksiin yleensä ja mikä on niiden tarkoitus.

Olin viime viikonvaihteessa Turussa Patrick McCarthyn leirillä, johon palaan myöhemmin. Hän, niin kuin monet muut karaten opettajat, selitti liikkeen voimaa fysiikan peruskaavalla: massa x nopeus = voima.

Mitä vikaa tässä esitystavassa on? Ja onko minun pakko aina kritisoida kaikkia? Ei. En kritisoi kritisoimisen vuoksi, vaan siksi, että haluan tuoda esiin sen, että tällaiset mekaaniset esitystavat synnyttävät harrastajissa aivan väärää ajattelua. Ja sen lisäksi rajottavat myös heidän teknistä kehitystään.

Perusvika tässä esitystavassa on se, että siinä oletetaan ihminen ja hänen liikkeensä aivan liian yksinkertaiseksi. Tällaiset kaavat sopivat kiinteiden fyysisten kappaleiden kuvaukseen, ei ihmisen. Ihminen ei ole mikään kivi, tai muu kiinteä möykky.

Ihmiskehossa voima voi liikkua paikasta toiseen ikään kuin hyytelössä. Kyseessä on äärimmäisen monimutkainen tapahtuma, jota ei voi pyydystää millään yksittäisellä fysiikan kaavalla.

Olen sitä mieltä, että yksinkertaiset kaavat ja esitykset yksinkertaistavat myös liikettä siinä mielessä, että harrastajat alkavat helposti myös liikkua näiden yksinkertaisten mallien mukaan. Hienovaraisempi mekaniikka jää helposti löytämättä.

Japanilaiset tekivät karhunpalveluksen karatelle lyömällä lukkoon millintarkasti tekniikan suorittamisen tavat ja jalkojen asennot. Taisi olla Nakayama, joka ensimmäisen kerran kirjassaan Dynamic Karate piirsi jalkojen asennoista tarkat kuvat. Hän myös kuvasi tekniikoiden voiman mekaniikkaa fysiikan kaavoilla. Näin tuli lyötyä lukkoon ja jäykistettyä monia dynaamisia ja paljon monimutkaisempia asioita. Joistakin askelten väliasennoista tuli staattisia asentoja ja muutenkin koko mekaaninen kuvaustapa jäykisti karaten siihen, mitä shoto-kan nykyään parhaimmillaan edustaa.

Samoihin aikoihin karaten tekniikoille annettiin nimet: kämmentyvilyönti, ulkotorjunta jne. Tämä vei kehitystä edelleen samaan suuntaan. Jos liikettä alettiin kutsua torjunnaksi, sen muut tulkintatavat jäivät helposti unohduksiin.

Kiinalaisissa taidoissa käytetään edelleen tekniikoiden ja liikesarjojen niminä erilaisia symboleja ja metaforeja. Taijissa liikkeen nimi on “kurki levittää siipensä” tai “käärme ryömii alas”. Patrick McCarthy opetti vanhaa okinawalaista kataa, Arakagi Seishania. Hän on oli myös löytänyt katan liikesarjojen vanhat okinawalaiset nimet, joita oli kolmetoista. En muista niitä enää, mutta idea oli sama kuin kiinalaisissa taidoissa: “lohikäärme sylkee tulta”, “rautakäsi” tai muuta vastaavaa.

Symboli tai metafora tekniikan nimessä on avoin monille tulkinnoille samalla tavalla kuin itse tekniikka on avoin monille tulkinnoille. Tässä suhteessa metafora tekniikan nimenä kuvaa myös itse oppimisprosessia. Se antaa jonkin idean aloittelijalle, toisen idean harrastajalle, joka on edennyt pidemmälle.

Annan esimerkin taijista. Eräässä taijin perusperiaatteita kuvaavassa runossa todetaan, että “‘peng’ on kuin laiva, jota vesi kannattelee”. Peng voidaan kääntää sanalla ‘torjunta’, joka on yksi taijin tekniikka, mutta tässä tarkoitetaan pengia, jota pidetään taijin yhtenä tärkeimmistä perusperiaatteista. Silloin se kuvaa sitä, miten keho asettuu tekniikassa niin, että sitä kannattelee aina maan vastavoima. Keho ikään kuin laajenee joka suuntaan. Jos kehoa painaa mistä kohdasta tahansa, voi tuntea, jousen, jonka lepää maata vasten, ja ottaa työnnön vastaan vetäytymällä kasaan.

Miten tämä idea on “laiva, jota vesi kannattelee”. Monellakin tapaa.

Laiva kuvaa tässä liikkeessä olevaa kehoa. Ja ensinnäkin laiva voi tietysti pysyä pinnalla vain sen nostovoiman ansiosta, jonka vesi antaa. Kun laiva kulkee eteenpäin, tämä nostovoima pysyy koko ajan länsä ja samana. Aivan samoin taijin muodossa tekniikan on levättävä jatkuvasti jousimaisesti maan varassa. Siitä kulkee siis aina yksi voiman vektori maahan, peng. Peng on siis jatkuvasti läsnä oleva, kehoa ylöspäin kannatteleva voima.

Seuraavaksi on paikallaan kysyä, millainen voima, minkä laatuinen voima. Tähänkin runonpätkä antaa vastauksen. Jos painan kädelläni vedessä kelluvaa “laivaa” alaspäin, tunnen aluksi vain pehmeää vastusta, mutta jos painan enemmän, vastus kiristyy. Tunne on sama, kuin jos painaisin kasaan pehmeää jousta. Kun päästän irti, “laiva” suorastaan pomppaa ylös. Samalta pitäisi tunutua, kun painan taijin harrastajaa rinnasta: Aluksi pehmeä vastus, joka sitten jousenomaisesti kiristyy, ja ponnahtaa ylös, kun irrotan otteeni.

Käytin edellä toista sataa sanaa selittääkseni neljän sanan vertausta. Tällaiset vertaukset ovat siis lyhyitä, aforismin omaisia, ohjeita, joita on katsottava tarkasti, jos haluaa ymmärtää, mitä niihin on kätketty.

*** 
Vähän zen-harjoituksesta

Uusi sali on avannut monia harjoituksen mahdollisuuksia. Tässä yksi. Japanilaisissa zen-luostareissa saattaa käydä niin, että jos jätät likaiset alusvaatteesi vahingossa pesutuvan naulaan, niin löydät ne seuraavana päivänä samasta paikasta, mutta pestynä ja silitettynä. Eikä sinulla ole aavistustakaan, kuka sen on tehnyt. Samoin munkit kilvoittelevat siitä, kuka ehtii ensimmäiseksi pesemään vessan, pyyhkiämään pölyt, keräämään ruuan murut jne.

Tälle asialle on olemassa zen-perinteessä jokin tekninen termikin, jota en muista, mutta se voidaan kääntää suurinpiirtein “salaiseksi hyveeksi”. Hyveeksi siksi, että kysessä on aina jokin “hyvä” teko, salaiseksi siksi, että sen tekijä haluaa pysyä tuntemattomana.

Zen-harjoituksen perusajatus on pudottaa pois kaikki itsekkyys, itsekäs ego. Ja sitä harjoitettaan monin tavoin. Tällaiset “hyvät” teot eivät tuo tekijälleen tietenkään mitään ansioita missään mielessä. Kysessä on harjoituksen muoto, jonka avulla voi opiskella nöyryyttä, epäitsekkyyttä, egon poispudottamista, mielen tyhjentämistä. Se on kuin kumarrus.

Asiat, mitkä on tehtävä, on tehtävä.

Kysymys, “voinko auttaa”, on esitetty aina jo liian myöhään.