Huomioita 8, ilmestynyt helmikuussa 1998

Sisäisen voiman mekaniikkaa III

Kuvaan seuraavassa joitakin harjoituksia, joiden avulla voi harjoitella sitä, miten voima kulkee kehossa “yhdeksän helmen” läpi maasta kohti käsiä. Nämä “yhdeksän helmeähän” olivat nilkka, polvi, lonka, häntäluu, alaselkä, lapaluiden väli, olkapää kyynerpää ja ranne. Jokainen kehon kolmesta “jousesta” jaetaan siis kolmeen osaan, kolmeen kohtaan tai “niveleen”, joiden kautta voimaa kuljetetaan. Seiso aluksi wu-chi -asennossa. Annetaan aluksi kehon yhdeksälle helmelle sellaiset nimet, että ne on helppo lausua mielessä. Kun nimittäin kuljetamme voimaa näitä helmiä pitkin, aluksi on helpompi tulla tietoiseksi voiman kulkukohdasta, kun samalla viemme tietoisuutemme tähän kohtaan ja sanomme mielessämme kohdan nimen. Minä käytän tässä hyvin yksinkertaista systeemiä, ja kutsun jalkojen “helmiä” nimillä “yksi”, “kaksi” ja “kolme”. Samoin selän ja jalan. Kun siis tuon voiman jaloista ylös kohti käsiä, luettelen mielessäni ne kohdat, jotka tuntevat voiman, näin: “yy-kaa-koo(jalka)-yy-kaa-koo(selkä)-yy-kaa-koo(kädet)”. Miten sitten voima tuodaan ylös? Kyse on eräänlaisesta venyttävästä jännityksestä, joka etenee aallonomaisesti alhaalta ylös kohti käsiä. Kun voima on käsissä, koko keho on joka nivelestään avattu ja venytetty ja tasaisesti jännittynyt. Puhun nyt siis siitä “venyttävästä jännityksestä”, mistä aikaisemminkin on ollut puhe. Kyse ei siis ole lihaksen supistamisesta vaan nivelten avaamisesta ja venyttämisestä. Tämä voiman liike etenee kehossa “yhdeksän helmen” läpi aaltomaisesti niin, että ulkoapäin voi nähdä kehossa etenevän pienen aaltoliikkeen. Aluksi tämä aaltoliike näkyy matalana kehon pituussuuntaan nähden poikittaisaaltona, mutta saa harjoituksessa enemmän pitkittäisaallon muodon. Silloin kyse on enemmän “venyttävän voiman” intensiivisyyspisteen liikkeestä alhaalta ylös tai “yin-yang -vaihtelun” etenemisestä kehossa. Tämän harjoituksen voi sitten tehdä erilaisissa seisonta-asennoissa (zhan zhuang). Huomaa, että tämä on täsmälleen sama harjoitusperaate, jota toteutetaan yi jin jingissä. Tämä harjoitus opettaa monia asioita, joita kaikkia en kykene luettelemaan, koska olen harjoitellut tätä asiaa vielä aivan liian vähän. Mutta tässä joitakin ajatuksia. Kun seisoo jossakin asennossa (vaikka pallo kädessä) ja kuljettaa tällä tavalla voimaa ylös ja alas kehoa, huomaa ensinnäkin, että se vaatii tietyn sisäisen “tilan”, jonka puitteissa liike tapahtuu. Tätä tilaa pitää aluksi “avata”. On ikään kuin venytettävä kehoa joka nivelestään auki ja sillä tavalla luotava sitä tilaa, missä sisäinen liike voi tapahtua. Koko harjoitushan on tällaista “avaamista”, jossa vuorotellen venytetään ja rentoudutaan, venytetään ja rentoudutaan. Kyseessä on itse asiassa kaksi liikkeen tasoa. Ensinnäkin on olemassa tietty ulkoinen liike, jossa esimerkiksi kädet työntyvät eteen ja vetäytyvät taakse. Tämä ulkoinen liike voi olla aluksi suuri, mutta harjoituksen edetessä ulkoinen liike pienenee. Toisaalta on olemassa “sisäinen liike”, joka on jaloista sormenpäihin ulottuvalla linjalla tapahtuva voiman intensiivisyyspisteen liike. Tämä liike on pitkä. Tämä sisäinen liike tuo koko kehon voiman ulkoiseen liikkeeseen. Liikekokemusta voi kuvata sanomalla, että hyvin pienen ulkoisen liikkeen takana on pitkä sisäinen liike. Sisäisen liikkeen “synnyttää” tietoisuuden keskittymispisteen kohdistus ja sen liike jaloista kohti käsiä. Kun siis kuljetamme voimaa ylös ja alas, kuljetamme samalla tietoisuutemme keskittymispistettä ylös ja alas. Harjoituksen kuluessa fyysinen ponnistus liikkeen synnyttämisessä vähenee ja tietoisuuden osuus kasvaa: silloin pelkkä tietoisuuden kuljetaminen alhaalta ylös riittää aikaansaamaan voiman siirtymisen alhaalta ylös (yi->qi->jing -teema). Tämä harjoitus voidaan viedä “avautumisen ja sulkeutumisen” tasolle siten, että mieltä ei kohdisteta enää kehon yksittäisin niveliin vaan otetaan mieleen koko kehon avautumisen ja sulkeutumisen idea. Kun keho avataan näin mielessä, se avautuu myös “voimassa”, kun keho suljetaan näin mielessä, se sulkeutuu myös fyysisesti. Tämän avautumisen ja sulkeutumisen keskipiste on dan-tien. Mielen keskittymispisteen liike voidaan viedä myös kehosta ulos. Puhutaan mielen intention harjoittamisesta. Voin ottaa eteeni jonkin kohteen, vaikkapa suuren puun tai kiven. Täyden kuun aikaan kuuta voi käyttää apuna. Tuon sitten voiman jaloista yhdeksää helmeä pitkin ylös käsiin ja sormiin ja siiten edelleen edessäni olevaan kohteeseen asti. Palautan sitten voiman samaa linjaa pitkin takaisin ja toistan harjoituksen. Voin esimerkiksi vuorotellen “työntää” ja “vetää” edessäni olevaa kiveä tällä tavalla mielessäni. Tässäkin harjoituksessa mielen liike on ensisijaista ja se synnyttää kehon sisäisen liikkeen. – “Energeettisesti” nämä ovat äärettömän mielenkiintoisia harjoituksia.

Tila, josta edellä puhuin, ja jossa sisäisen liike tapahtuu, ei ole tyhjää. Jos se koetaan tyhjänä, se tarkoittaa, että kehon yhtenäisyyden kokemusta ei ole vielä saavutettu. Kun tämä kokemus saavutetaan, kehon sisäinen tila täyttyy ikään kuin hunajasta tai öljystä tai muusta vastaavalla tavalla tahmeasta tai vastuksen antavasta aineesta. Tämä “hunaja” täyttää silloin koko kehon ja se on se “väliaine”, jossa voiman aalto etenee. Kiinalaiset varmaan sanovat, että “qi täyttää koko kehon”. Muodon tekemisessä tämä kokemus näkyy eräänlaisena “paksuna” ja “raskaana” liikkeenä. (ja se myös tuntuu siltä) Sisäisen liikkeen “tilaa” avataan siten, että ikään kuin siirretään tämän tilan ääripisteitä kauemmaksi toisistaan. Nämä ääripisteethän ovat mahdollisisimman rento tila (yin) toisaalta, ja voimakas ja koko kehoa venyttävä jännitys (yang) toisaalta. Yin-ulottuvuutta harjoitellaan erityisesti wu-chi -meditaation avulla ja tekemällä erilaisia kehon niveliä avaavia ja jänteitä ja nivelsiteitä venyttäviä liikkeitä. Yang- ulottuvuutta avataan ottamalla harjoitukseen mukaan hyvin voimakkaita venyttäviä jännitysvaiheita. Näin synnytetään ja avatan sitä sisäistä tilaa (yin-yang -vaihtelu), jonka puitteissa voidaan sitten varastoida ja vapauttaa voimaa. Mitä enemmän tätä sisäistä tilaa on avattu, sitä pienempi voi olla näkyvä ulkoinen liike. Tämän tilan sisällä voidaan sitten liikkua eri nopeuksilla, mutta erityisesti lyhyt, räjähtävä voima rakentuu tämän tilan avaamisen varaan. Push-hand -tilanteessa on jatkuvasti pidettävä huolta siitä, että voiman linja (peng) kontaktipisteestä maahan on hallittu ja suora. Silloin voima voidaan vapauttaa siirtymällä yin-tilasta yang-tilaan suoraan kontaktipisteeseen eikä se karkaa muualle. Tässäkin mielessä “yin-push-hands” perustuu “yang-push-handsille”, jossa tätä voiman linjaa jatkuvasti testataan ja vahvistetaan.

Avautuminen ja sulkeutuminen keskustaan

Monissa kamppailutaidoissa kuvataan ihmisen kehoa pallona, jonka keskusta on alavatsalla. Kiinalaisissa taidoissa puhutaan keskustasta dan-tien -pisteenä, japanilaisessa budossa käytetään ainakin termejä tanden, hara, seika-no-itten. Tämä on hyvin vaikea, mutta perustava käsite, joka liittyy sisäisen voiman mekaniikkaan. Totesin edellä lyhyesti, että harjoitus, jossa voima kuljetetaan jalasta selän kautta kohti käsiä, voidaan viedä tasolle, jossa ei enää ajatella yksittäisiä niveliä, vaan koko kehon avautumista ja sulkeutumista. Tämän avautumisen ja sulkeutumisen keskusta on silloin dan-tien. Tämä harjoitus antaa hiljalleen tunteen siitä, että keho on kuin pallo, joka supistuu kohti vatsassa sijaitsevaa keskustaa ja laajenee sieltä pallonomaisesti joka suuntaan. Tämän kokemuksen voi löytää vain, jos avautumisen ja sulkeutumisen tekniikat toimivat hyvin ja joustavasti. Sulkeutuessamme supistamme kaikki jouset kohti keskustaa, avautuessamme avaamme kaikki jouset keskustasta käsin. Jos seison “pallo kädessä” ja joku työntää minua oikeasta kädestä, toinen vasemmasta ja yksi selästä, voin yhtäaikaisesti työntää heidät kaikki pois, kun löydän tämän koko kehon joka suuntaan pallomaisesti avautuvan ja sulkeutuvan liikkeen. Keho tuntuu silloin ameeban- tai meduusanomaiselta sykkivältä kokonaisuudelta, joka laajenee ja supistuu pulssinomaisesti ja yhtäaikaisesti joka suuntaan.

Avaudu oikealta, sulkeudu vasemmalta

Joissakin tekniikoissa on erotettava kehon oikea ja vasen puoli ja niihin littyvät avautumisen ja sulkeutumisen vaiheet. On siis tultava tietoiseksi siitä, miten keho voi esimerkiksi avautua oikealta puolen, mutta sulkeutua samalla vasemmalta – tai päinvastoin. Yksinkertainen esimerkki voisi olla seuraava. Seiso perusasennossa “pallo kädessä”. Vakauta vasen kätesi ja vasen puoli vartalostasi ja pyöritä oikeata kättäsi pientä pysty-ympyrää. Huomaa, miten sulkeudut ja avaudut nyt kehon oikealta puolelta. Älä tee pelkän käden liikettä. Tee sitten sama vasemmalla kädellä ja vakauta oikea kätesi. Tee sitten kumpaakin ympyrää, mutta eri vaiheisena. Eli. Kuvittele eteesi vaikkapa polkupyörän polkimet ja pyöritä niitä käsilläsi. Silloinhan oikean käden noustessa vasen laskee jne. Tutki mitä tapahtuu koko kehossa. Miten oikean puolen sulkeutuessa vasen avautuu jne. Ota seuraavassa vaiheessa mukaan painopisteen siirto jalalta toiselle. Levitä hieman asentoasi. Tee edellistä harjoitusta, mutta siirrä paina vasemmalle jalalle samalla kun työnnät oikean käden eteen, oikealle kun työnnät vasemman käden eteen. Voima kulkee nyt ristiin: kun vasen jalka on täysi, oikea käsi on täysi ja päinvastoin.

Ohtsukan kirja

Kauan odotettu Hironori Ohtsukan (siis tyylimme perustajan) ensimmäinen englanniksi käännetty kirja saapui sitten lopulta. Kirja on kirjoitettu vuonna 1977. Tartuin siihen innoissani. – Ensinnäkin käännös on ihan käsittämättömän huono. Takakannesta selviää, että kääntäjä ei harjoita mitään budoa. Näin muka käännös on suorempi, eikä tee mitään “tulkintoja”. Mikä väite! Kääntäminen on aina tulkitsemista. Nyt on ilmiselvästi käynyt monessa kohtaa niin, että kääntäjä ei lainkaan ymmärrä, mistä alkutekstissä on kyse, joten käännöskin jää käsittämättömäksi. Paikoitellen käännös on suorastaan raivostuttavan sekava. Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Ohtsuka käsiteleen yleisiä budon ja karaten periaatteita. Toisen osan nimi on “tekniikka” ja siinä keskitytään perustekniikkaan. Kolmannessa osassa kuvataan wadon yhdeksän kataa. Mitä yleistä Ohtsuka sitten haluaa sanoa? Ensimmäisen luvun alaotsikot ovat seuraavat: “taistelutaitojen alkuperä”, “taistelutaitojen tie”, “tie ja tekniikka”, “taistelutaitojen harjoittelun merkitys”, “budon mielentila”, “budon mielentila, välttämätön nykyihmiselle”, “sanat ja toiminta ovat yksi”, “taistelutaitojen nykytila”, “budon harjoittelun ja mielentilan suhde”, “taitelutaidot ovat rauhan tekniikoita”, “sei ken – oikeudenmukainen nyrkki”, “todellisuus ja utopia”, “budon mielentila ja urheilun mielentila”, “shuhari”, “budon dojon palvonta”, “astua kataan, astua ulos katasta”, “igata ja kata”, “laajojen ja liioiteltujen liikkeiden ero”, “nopeiden ja hienovaraisten liikkeiden ero”, “budon tekniikat ja itsepuolustus”, “mielen asenne, sydämen asenne”, “silmät, sydän, voima ja tekniikka ovat yksi”, “fyysinen, henkinen ja tekninen voima”, “puolustusasento”, “machite ja kakete”. En käy läpi tässä kaikkia näitä teemoja. Esittelen vain muutaman keskeisen.

Kata ja igata

Ohtsuka on parhaimmillaan, kun hän pääsee kuvaamaan joitakin teknisiä käsitteitä. Tärkein näistä on ehdottomasti kata. Hän puhuu “kataan astumisesta ja katasta vetäytymisestä”. Aluksi kataa on tietysti harjoiteltava tarpeeksi paljon, on todella astuttava kataan, otettava se omakseen niin, että siitä tulee automaatista. Mutta tämä ei riitä. Ohtsuka kirjoittaakin: “Tottakai näitä katoja pitää harjoitella riittävästi, mutta niihin ei pidä ‘takertua'”. On irrottauduttava katasta ja synnytettävä rajattomasti uusia muotoa tai muuten katasta tulee käyttökelvotonta”. Ohtsuka ei puhu tulkinnoista, bunkaista tai katan analyysistä. Hän käyttää ilmaisua “katan käyttäminen”, joka tietysti tarkoittaa samaa asiaa. Hän kirjoittaa edelleen: “On tärkeää muuttaa harjoittamansa katan muotoa epäröimättä, jotta voi tuottaa lukemattomia määriä uusia muotoja.” Tämähän on se tapa, mitä olemme jo pitkään harjoittaneet: lähtökohtana katan muoto ja liikeperiaate olemme vapaasti etsineet uusia tulkintoja ja muotoja. Näin katasta ja jokaisesta sen liikkeestä tulee “elävä”. Näin opimme “käyttämään” kataa. Ohtsuka näyttää sanovan, että kataa on harjoiteltava tällä tavalla “luovasti” niin kauan, että nämä uudet muodot tulevat myös ikään kuin automaattisiksi. Silloin niitä voidaan soveltaa salamannopeasti ja epäröimättä. Itse asiassa muoto voi syntyä silloin niin, että itse ei ole edes tietoinen siitä, mitä tapahtuu. Tässä on kuitenkin oma vaaransa, Ohtsuka varoittaa. On pidettävä kontrolli niin, että tällainen tekniikka ei pääse tapahtumaan tilanteessa, missä se voi olla vaarallinen. Ohtsuka kirjoittaa, että budokan on oltava kuin näyttelijän, joka kykenee omaksumaan roolin tilanteen mukaan. On siis kyettävä reagoimaan katalla alitajuisesti, mutta kuitenkin tilanteeseen sopivalla tavalla – joka ei ole helppoa. Ohtsuka kirjoittaakin, että “budon harjoittelussa ei ole loppua, harjoittelua ei voi koskaan lopettaa.” Samaan teemaan liittyvät Ohtsukan esiin nostama ero igatan ja katan välillä. Igata tarkoittaa muotoa tai muottia, jolla tehdään esimerkiksi saviastioita. Muotilla tehtävät saviastiat ovat kaikki samanlaisia. Muotti palvelee vain samanlaisten saviastioiden teossa. Budon kata ei Ohtuskan mukaan voi koskaan olla igata. Budon kata tarkoittaa ilmaisua ja “se muuttuu kuin peili jokaisessa tilanteessa ja toiminnassa”. Igata on kuollut, kata on elävä. Ja koska kata on elävä, sitä voi käyttää hyväkseen. Jos kataa ei käytetä, etsitä sen merkitystä ja päämäärää, se on hyödytön. Ohtsuka toteaa katan käyttämisen olevan erittäin vaikeaa. Sama kata myös vaihtelee käyttäjästään riippuen. Eri henkilöt voivat käyttää kataa hyvin eri tavoin, koska karatekan persoonallisuus näkyy siinä tavassa, miten hän käyttää kataa. Ohtsuka vertaa karaten kataa kirjoittamisen taitoon, tanssiin, näyttelemiseen, musiikkiin ja lauluun. Kaikkiin näihin pätee sama: ulkoinen muoto voi olla kaunis (igata), mutta jos toiminta ei elä, se kadottaa merkityksensä. Budossa edetään Ohtsukan mukaan katasta kohti kumitea ja kumitesta kohti todellista kamppailua. Siksi kata on kaiken perusta. Se ei voi olla vain ulkoista muotoa, vaan on äärimmäisen tärkeää harjoitella niin, että löytää elävän muodon. Näin ollen budo on kata, ei igata.

Silmät, sydän, voima ja tekniikka ovat yksi

Jokaisella katan liikkeellä on oma tarkoituksensa. Jos tämä tarkoitus ei ole läsnä kataa tehdessä, kata on kuollutta ja tarkoituksetonta. Kuollutta kataa ei voi käyttää. Näin Ohtsuka korostaa sitä, että kata on tehtävä aina niin, että kuviteltu vastustaja on mukana, ja jokaisen liikkeen sovellutus on selkeä. Muuten kata on vain tyhjien liikkeiden tekemistä ilmaan. Kun kataa tehdään oikealla, elävällä tavalla, se ilmenee katseessa, mielentilassa, voimassa ja tekniikassa. Ne kaikki sulautuvat yhdeksi. On myös oltava jatkuvasti valmiina vaihtamaan suuntaa. Vaikka katse suuntatuu eteen, tietoisuus näkee koko ympäristön. Tämähän on katseen käytön perusstrategiaa: metsuke no heiho. Kun asennoidumme näin, jokainen liike tehdään loppuun asti, mutta ei kiirehditä. Ennen seuraavaa katan liikettä on oltava valmiina vaihtamaan suuntaa, jos tilanne niin vaatii. Näin emme ryntää liikeyhdistelmässä päättömästi liikkeestä toiseen, vaan jokainen liike tulee vietyä täydellisenä loppuun asti ja tasapaino pysyy keskellä. Vain “keskiasennosta” pystymme liikkumaan vapaasti mihin suuntaan vain. Asento, voima, mieli, katse. Ne kaikki toimivat yhdessä. Kun tulemme asentoon ja otamme kontaktin vastustajaan keskitämme voiman, mutta rentoudumme heti, jotta olemme valmiit seuraavaan tilanteeseen. Ohtsuka kirjoittaa: “Voima ei ole tarpeellista ennen tai jälkeen kontaktihetken. Voiman on jakauduttava tasaisesti koko kehoon ja tuon voimanjaon keskusta ei saa muuttaa missään olosuhteissa.” Ja edelleen: “Jos voimanjaon keskusta pysyy keskellä kehoa, ei ole pelkoa siitä, että asento luhistuu kontaktivaiheessa, ei myöskään mitään pelkoa siitä, että ei kykenisi siirtymään (vapaasti) kontaktin jälkeen. Jos lyönnissä laittaa liikaa voimaa käteen tai potkussa jalkaan, kehon asentoa on vaikea siirtää, koska voimanjaon keskusta on muuttunut. Sama pätee mieleen (sydämeen). Jos keskittyy liikaa yhteen suuntaan, menettää keskustan, ja mieli ei keykene jakaantumaan kaikkiin suuntiin.” Ohtsuka on lukenyt hyvin Takuan Sohon kuuluisat kirjeet Yagyu Munenorille, sillä hän jatkaa: “Mutta mielikään ei voi pysyä keskustassa. Itse asiassa mieli ei voi jättää jakautumisensa keskusta, mutta ei voi pysyäkään siinä.” Miten siis käyttää mieltään. Tämähän on ongelma, johon Takuan esittää vastaukseksi mushin-mielentilan, jossa mieli on tyhjä, se ei ole kiintynyt mihinkään, jolloin se voi vapaasti liikkua mihin vain. Ohtsukakin toteaa vastauksen olevan “kiintymättömän mielen”.

Puolustusasento – onko sitä?

On olemassa monenlaisia asentoja, mutta ei ole olemassa mitään kiinteää seisontaa, Ohtsuka toteaa. Seisonnan on oltava sellainen, että siitä on kyettävä vastaamaan mihin tahansa tilanteeseen, vastustajan liikkeeseen tai iskuun. Japanilaisessa budossa ei ole Ohtsukan mukaan mitään puolustavia asentoja. Puolustamisen edellytys on hyökkäys. Samoin kaikkien asentojen perusedellytys on, että siitä voi hyökätä. Aivan kuten miekkailutaidossa miekka on kyettävä vetämään esiin joka asennosta, karatessakin jokainen asento sisältää valmiuden hyökkäykseen. Puolustus ja hyökkäys ovat yksi. Asennon on kyettävä tuottamaan yhtäaikainen tai välitön puolustus ja hyökkäys. Ja jos tämä ominaisuus ei näy katassa, kata on Ohtsukan mukaan kuollut. Tämähän on tärkeä kaiken bujutsun perusstrategia: “yksi nuoli, yksi elämä”. Hitotsu no tachi tarkoittaa startegiaa, jossa hyökätään rytmillä “yksi”. Kyse on siis erittäin nopeasta ajoituksesta (hyoshi). Wadon tyypillinen paritekniikka on yhtäaikainen torjunta ja hyökkäys. Se voidaan tehdä teknisesti usealla tavalla. Torjunan kääntyminen lyönniksi on tästä hyvä esimerkki. Samoin nagashizuki. Itse asiassa wadon tekniikka, jossa oma lyönti ensi torjuu vastustajan käden ja jatkaa siitä kontaktiin, on tyypillinen miekkailutaidon hitotsu no tachi -tekniikka. Itto-ryun miekkailukoulussa se tehdään niin, että kun vastustaja lyö miekalla ylhäältä kohti päätä, astutaan suoraan sisään ja lyödään itse. Vastustajan miekka osuu miekkaani, joka jatkaa liikettään loppuun asti. Monet wadon strategiset ja tekniset periaatteet ovatkin peräisin kenjutsusta. Käsittelen tätä puolta joskus myöhemmin.

Machite ja kakete

Machite ja kakete viittaavat ajoitukseen, josta oli jo puhetta. Kyse on vastahyökkäyksen ajoituksesta (machite) tai aloitteen ottamisesta (kakete). Ohtsuka erottaa kolme perusajoitusta – aivan kuten Musashi ja muut miekkailutaidon strategit. Vastahyökkäys voidaan tehdä kahdella ajoituksella, joista ensimmäinen on gosen-no-te. Se tarkoittaa torjuntaa ja välitöntä vastahyökkäystä. Sensen-no-sente tarkoittaa sitä, että vastahyökkäys tehdään samalla hetkellä, kun vastustaja on lähtemässä omaan hyökkäykseensä, jolloin oma hyökkäys on perillä ensin. Sente (kakete) tarkoittaa ajoitusta, jossa otetaan itse aloite ja hyökätään, kun vastustaja paljastaa aukon (suki).