HUOMIOITA 11, ilmestynyt lokakuussa 1998

Keskilinja ei ole aina keskellä

Kehon keskilinja kulkee tietysti päälaesta keskipisteen kautta maahan. Hahmotamme usein keskilinjan ympäri pyörimisen niin, että pyöriminen tapahtuu tämän linjan ympäri. Näin ei kuitenkaan ole aina. Jan lausui tämän ajatuksen ääneen joskus, kun tein hänen kanssaan push-handsia. On hyödyllistä erottaa keskilinjan lisäksi kummankin lonkan ja olkapään läpi kulkevat pystylinjat, joiden ympäri vartalon pyöriminen joskus tapahtuu.

Esimerkiksi Janin opettamassa peng-lu-an-ji -ympyrässä, vaiheessa jossa olemme rullauksella eli lu-liikkeellä torjuneet parin työnnön ja alamme kiertyä vastakkaiseen suuntaan painaaksemme parin vastakkaiselle lonkalle, kiertoliike tapahtuu lähempänä takimmaista lonkkaa kuin keskilinjaa.

Jos kehon kiertoliike tehdään täysin keskilinjan ympäri, se tarkoittaa sitä, että etummainen olkapää kiertyy saman verran eteen kuin takimmainen olkapää kiertyy taakse. Jos voima kohdistuu keskilinjaamme tai lähelle sitä, kiertoliikkeen on tapahduttava silloin jomman kumman lonkan puolella. Jos työntö kohdistuu vartalon vasemmalle puolelle, kierryn oikean lonkan ympäri ja päinvastoin.

On itse asiassa hyödyllistä ajatella, että oma keskilinjani ei ole millään kiinteällä paikalla, vaan sen paikka elää parin työntövoiman mukaan. Näin hän ei tavoita sitä koskaan, eikä löydä työnnölleen tukipistettä. Keskilinja ikään kuin luistaa työnnöstä alta pois jompaan kumpaan sivuun ja työntäessään pari tulee itse asiassa kääntäneeksi minut.

Tämä liittyy myös karaten käsitekniikkaan. Kun teen gyakuzukia paikaltani, on järkevämää ajatella etummainen lonkka ikään kuin saranana, jonka ympäri pyäritään. Näin koko paino saadaan lyönnin taakse. Jos pyörimme tässä tilanteessa keskilinjan ympäri, osa massastamme liikkuu taksepäin ja sitä ei voi silloin käyttää lyönnin voiman rakennusaineena. Shukokai-tyylissä tätä asiaa on analysoitu tarkasti.

Työnnön ajoituksesta

Taijin push-handissa voiman vapauttaminen työnnössä on yksi aivan perustavimmista tekniikoista. Sitä voidaan harjoitella monella tavalla. Yksi hyvä harjoitusmetodi on lähteä siihen kahdenkäden vaakaympyrästä. Tämähän tehdään niin, että yhden käden vaakaympyrään otetaan vain mukaan toinen käsi.

Kehon mekaniikan kannalta työntö on avautuva liike, jossa jalan, selän ja käsien jouset avautuvat yhtäaikaisesti. Ajoituksen kannalta on huomioitava useampi seikka. Ensinnäkin keskilinja kulkee tekniikan edellä. Tämä tarkoittaa sitä, että vastatessani parin työntöön “rullauksella”, keskilinjani alkaa liikkeen eteenpäin käsien vielä liikkuessa taakse ja sivulle. Tämä vaatii kykyä pitää käsien “freimi” tukevana samalla kun se irroitetaan keskilinjan liikkeestä.

Tässä vaiheessa ikään kuin odotetaan parin vaihtavan liikesuuntansa taakse ja mennään työnnöllä mukaan tähän taakse menevään liikkeeseen. Jos halutaan “voimattomalta” tuntuva työntö, se pitää tietysti tehdä myötävoimaan eikä vastavoimaan. Jos halutaan tässä vaiheessa vapauttaa voimaa enemmän, työntöliikkeen sisäinen ajoitus tulee tärkeäksi. Tarkoitan työntöliikkeen sisäisellä ajoituksella kaikkea sitä, mitä voidaan tehdä työnnön aikana. Aluksi työntö tuntuu vain yhdeltä epämääräiseltä liikkeeltä, jota on vaikea hahmottaa. Myöhemmin harjoituksen (erityisesti seisomisen) kuluessa työntöliikkeeseen liittyvä ajankokemus ikään kuin venyy. Kun tämä sisäinen tila venyy, tulee pidemmäksi, syntyy aikaa tehdä erilaisia asioita. Työntöliikkeen nopeutta voidaan esimerkiksi hitaasti kiihdyttää loppua kohden. Työnnön alkuvaiheessa katkastaan parin juuri ja kun juuri on katkennut, työntöä hitaasti kiihdytetään, jolloin pari joutuu miltei hyppäämään tai juoksemaan taaksepäin pitääkseen oman tasapainonsa.

Pitkän työnnön sisällä voi käyttää myös lyhyttä voimaa esimerkiksi seuraavassa tilanteessa. Aloitan työntöliikkeeni, jonka pari havaitsee ajoissa ja juurruttaa sen vajoamalla. Jos tässä vaiheessa vaihdan voimani lyhyeksi ja räjähtäväksi, voin heittää parin pois ikään kuin hänen juurensa läpi. Tämä tarkoittaa avautumisesta syntyvän pitkän voiman äkillistä muuttamista sulkeutuvaksi ja lyhyeksi voimaksi.

Virtaava tekniikka (nagare)

Karatessa tekniikan virtaavuus, jatkuvuus, “flow”, on yksi tärkeä, mutta vaikea periaate. Kaikki sovellukset, joita harjoittelemme, tulisi tehdä tällä periaatteella. Suurin syy siihen, että tekniikka ei virtaa, on väärä voiman käytön tapa. Jos liikesarjan yksittäiseen liikkeeseen sijoitetaan vahva kime, liikkeen virtaavuus katkeaa väkisin. Voimaa voi keskittää ilman kimeäkin, mutta se on vaikeaa. Tekniikkaan voidaan ottaa voima esimerkiksi “painavasta kädestä”. Tämä tarkoittaa erittäin rentoa tekniikkaa, jossa selkeästi tunnetaan käden yhteys koko kehon liikkeeseen.

Monen liikkeen sovelluksessa on aina useita voiman intensiivisyyspisteitä. Olemme tehneet keskiviikkoharjoituksissa Pinan Shodanin ensimmäisen liikkeen sovellusta, jossa on seuraavanlainen liikesarja. Hyökkääjä yrittää tarttua edestä puolustajan kaulaan. Tästä seuraa puolustajalta seuraava liikesarja: irroitus, isku käteen, kääntyminen ulkopuolelle, isku pään kyushopisteeseen, tarttuminen parin päästä, toinen isku parin kaulan kyusho-pisteeseen. Tämä liikesarja koostuu 5 – 6 liikkeestä laskutavasta riippuen. Tämä tarkoittaa, että tekniikkasarja koostuu myös samasta määrästä erilaisia voiman käytön tapoja ja määriä. Jos tätä voiman käytön hienovaraisuutta ei nähdä, jokaiseen liikkeeseen keskitetään yhtä paljon voimaa, jolloin koko liikesarja etenee niin kuin kellon sekunttiviisari: tik, tak, tik, tak …

Tekniikkaan tuotava voima vaihtelee “painavuutensa” ja kestonsa suhteen. Jos esimerkiksi isken vastustajan käteen niin, että haluan säilyttää siihen iskun jälkeenkin kontrollin, isku ei voi olla liian painava eikä liian pitkä. Tällaisessa tilanteessa käsi on kuin ruoska, joka iskiessään osuu kohteeseen ranteen alueelta, jolloin kämmen ja sormet jatkavat liikettä kiertymällä parin käden ympäri. Tuloksena on koukku, jolla on helppo vetää parin kättä.

Iskun painavuus ja kesto vaihtelee siis sen mukaan, mikä on iskun tarkoitus ja kohde.

Ongelmaksi voi tulla liikkeen kontrolli. Paria ei pidä tietenkään satuttaa. On kyettävä harjoittelemaan niin, että kontrolli säilyy koko liikesarjan ajan. Tämä on vaikeaa siksikin, että virtaava liikesarja on hyvin nopea. Edellä kuvatun liikesarjan tekemiseen kuluu noin sekuntti., korkeintaan kaksi.

Hyvä kontrolli vaatii erityisesti mielen hallintaa. On oltava täydellisesti läsnä tekemässään liikkeessä. Jos mieli askartelee vaikkapa sellaisten asioiden parissa, miten voima syntyy jaloista selän kautta käteen, isku menee varmasti perille. Liikesarjan muodon on oltava tietyllä tapaa täydellinen ja mielen tyhä – silloin kontrollikin on täydellinen. Tai voisi ehkä sanoa, että silloin voiman keskittämisen piste voidaan sijoittaa sinne, mihin halutaan.

Miten sitten erityisesti tekniikan virtaavuutta voi harjoitella? Yksi vastaus on nk. tegumi-harjoitukset, joita olemme jonkin verran tehneetkin. Patrick McCarthy on tuonut esiin nämä harjoitukset katan ja sen sovelluksen välisenä linkkinä. Te-gumi muodostuu sanoista “käsi” ja “tarttuminen (grappling)”. Suomeksi siis: “käsirysy”. McCarthy käyttää myös nimitystä tegumi renzoku geiko. Renzoku tarkoittaa “virtaavaa” ja geiko “harjoituksia” (“flowing drills”).

Nämä harjoitukset tulisi tehdä hyvin rennolla kädellä ja jatkuvalla, virtaavalla liikkeellä. Kaikkia parin kanssa tehtäviä tegumi-harjoituksia voi tehdä ja tuleekin tehdä myös yksin.

Toinen hyvä tapa on ottaa katasta jokin sulavasti yhteensopiva liikesarja ja harjoitella sitä yhä uudelleen ja uudelleen tällä rennolla ja virtaavalla tavalla. Esimerkiksi Pinan Shodanin ensimmäiset kolme liikettä sopivat tähän hyvin. Olemme tehneet tätä liikesarjaa niin, että aloitamme vasemmalta, teemme sen sitten oikealle, sitten eteen vasen jalka edessä, eteen oikea jalka edessä; taas vasemmalle jne. Kädet pidetään hyvin rentoina, mutta voima otetaan koko kehon avautuvasta ja sulkeutuvasta liikkeestä. Erityisesti on huolehdittava siitä, että voima tulee aina jaloista asti.

Harjoitusmetodeista

Muistan joskus kuulleeni kritiikkiä siitä, että olen opettanut aivan liian paljon erilaisia harjoituksia ja suositellut niitä tehtäväksi. Puhun tässä nimenomaan qi gongista ja sisäiseen voimaan ja sen mekaniikkaan liittyvistä harjoitustavoista. Se on varmaan tottakin. Siksi yritän tässä saada tähän asiaan jotakin järjestystä.

Asiaa on valaisevaa katsoa harjoituksen päämäärän kautta. On siis kysyttävä, mitä haluan saavuttaa ja miten voin harjoitella saavuttaakseni tämän päämäärän. Kun kyse on kamppailutaidosta – oli se sitten karate, taiji tai yi quan – päämäärä kiteytyy nimenomaan sanassa taito. Haluan tulla taitavaksi harrastamassani lajissa. Jan totesi joskus leirillään minusta hyvin sanoessaan, että hän ei halua olla maailman paras siinä lajissa, mitä hän tekee – “kohtuullisen taitava” riittää ihan hyvin.

Seuraava kysymys kuuluu luonnollisesti, miten tähän taitoon päästään. Millaisin harjoitusmetodein? Jotta kykenemme vastaamaan tähän, tavoiteltu taito on analysoitava osiinsa. Kamppailutaito muodostuu ainakin voimasta, nopeudesta, liikkuvuudesta, tekniikan hallinnasta jne.

Eri kamppailutaidot pitävät sisällään ainakin jonkinverran erilaista kamppailutekniikkaa. Vanhoissa kiinalaisissa ja japanilaisissa taidoissa katat, quanit, siis taidon liikesarjat ovat eräänlaisia sanakirjoja, joihin nämä kamppailun tekniset periaatteet on kirjoitettu. Ne eivät sisällä siis vain yksittäisiä tekniikoita, vaan myös yleisempiä periaatteita tehokkaasta kehon käytöstä ja kamppailun strategiasta. Näitä tekniikoita harjoitellaan soveltamaan erilaisissa pariharjoituksissa.

Pelkästään liikesarjoja ja pariharjoituksia harjoittelemalla saavutetaan tietysti jonkinasteinen taidon taso. Mutta jos haluaa edetä pidemmälle, on harjoiteltava muutakin. Monet kiinalaiset kamppailutaidot sisältävät salaisen perinteen, jota opetetaan vain koulun “sisäpiirin” oppilaille (indoor students). Näiden harjoitusten salaisuuden verho on alkanut nousta viimeisten kymmenen – kahdenkymmenen vuoden aikana. Kyse on taidon qigong tai neigong -harjoituksista. Vaikka monet perinteet ovatkin säilyttäneet harjoitustensa yksityiskohdat suljettuina, on mahdollista päätellä yleisemmällä tasolla, mihin näissä harjoituksissa tähdätään. Näin myös siksi, että toiset perinteet opettavat näitä harjoituksia jo hyvin avoimesti.

Taijin Chen-tyylin “silk-reeling”-harjoitukset (chan shi gong) ovat tästä hyvä esimerkki. Kiteyttäen ja yksinkertaistaen voisi sanoa, että juuri kehitetään seisomalla, voima otetaan venytyksestä ja liikkuvuus kehon nivelten avaamisesta. Nivelten avaaminen synnyttää tietysti myös paljon voimaa kuten seisominenkin. Itse asiassa kaikki nämä harjoituksen tasot menevät välttämättä päällekkäin.

Mutta – mitä haluan sanoa on se, että on ymmärrettävä qigong -harjoitusten yleiset kategoriat ja niiden periaatteet. Näiden kategorioiden tai luokkien sisällä voi sitten tehdä erilaisia harjoituksia. Samaa harjoitusta ei jaksa aina tehdä. Siksi on hyvä, että on olemassa monia erilaisia harjoituksia, jotka kuuluvat kuitenkin saman kategorian alle. Vaihtamalla harjoitusta, voi ylläpitää mielenkiintoa ja harjoitusmotivaatiota. Pysymällä saman kategorian sisällä harjoittelee kuitenkin “samaa asiaa” vaikka ehkä hieman eri näkökulmasta.

Minusta olennaista on se, että harjoittelee ainakin jotakin harjoitusta kaikista luokista. Annan esimerkin. Voisin lyödä lukkoon vaikkapa seuraavanlaisen wado-ryu karaten (vaiko zen-karaten?) neigong-järjestelmän:

I Seisominen. 2 asentoa jalat rinnatusten -> 2 asentoa toinen jalka edessä -> 2 asentoa, jossa seistään yhdellä jalalla.

II Venyttävät harjoitukset. Naihanchi-qigong: 12 liikettä. “Soutuharjoitukset”: 4 liikettä. “Potkuharjoitukset”: 7 liikettä.

III Avaavat harjoitukset. “Käsien pyöritykset”: 5 liikettä. “Yhden liikkeen qigong-järjestelmä.” “Tandenin pyöritykset”: 4 liikettä.

IV Yhdistävät harjoitukset. 4 liikettä, joissa ed. periaatteet yhdistetään. (Esim. yiquanin shi-li ympyrät.)

Itse asiassa miltei saman systeemin kuvasin kirjassani Zen-karate, viimeistä luokkaa lukuunottamatta. Toisin sanoen:

I Seisominen. On olemassa lukematon joukko erilaisia asentoja, joissa voi seistä – sekä kahdella että yhdellä jalalla.

II. Venyttävät harjoitukset. Happoren-kata on karaten omassa perinteessä tähän kategoriaan liittyvä kata. Yi-jin-jing -liikesarja on tämän historiallinen edeltäjä.

III Avaavat harjoitukset. “Valkoisen kurjen” qigong-järjestelmä, jonka Yang Hwing Ming kuvaa kirjassaan “White Crane Qigong” kuuluu tähän luokkaan. Kyse on erilaisista kehoa ja sen niveliä avaavista ympyräliikkeistä. Tämä sarja on historiallisesti lähellä karatea. Taijin “silk reeling” -harjoitukset tähtäävät samaan, mutta muokkaavat ja avaavat systemaattisemmin ja perusteellisemmin kehon jokaisen nivelen yksitellen.

IV Yhdistävät harjoitukset. Tämän ajatuksen olen saanyt yi quanista, koska se on eräällä tavalla kiinalaisten kamppailutaitojen olennaisimman ytimen sisältävä järjestelmä. Tämä systeemi sisältää kaikki tarpeelliset voimaa, liikkuvuutta ja nopeutta kehittävät harjoitusmetodit. Sen harjoituksiin on helpompi siirtyä, jos on aluksi käynyt läpi edellä kuvattuja harjoituksen vaiheita.

Pitäisiköhän laatia jokaiselle harrastajalle oma henkilökohtainen ohjelma tämän luokituksen pohjalta? Siinä voisi hyvin painottaa aina kyseisen henkilön vahvuuksia ja puutteita.

Harjoittelemalla edellä kuvattua qigong-järjestelmää voi kehittää koko kehon voimaa, nk. sisäistä voimaa tiettyyn rajaan asti. Kun lähestytään tätä rajaa, mukaan otetaan liikkeeseen vastusta antava paino.

Miltei kaikkia edellä kuvattuja harjoituksia voi tehdä painon kanssa. Paino voi olla pitkä seiväs, ase (esim. taijissa miekka) tai pari, joka antaa liikkeeseen vastuksen. On selvää, että sisäisen voiman mekaniikalla tehtäviin painoharjoituksiin on edettävä vasta sitten, kun tämä mekaniikka yleensä ottaen toimii kehossa. Muuten painoharjoittelu toimii väärällä tavalla ja “palauttaa” tekniikkaa paikallisten lihasten varaan. Tässä, kuten kaikessa fyysisessä harjoituksessa, on noudatettava progressiivisuuden periaatetta eikä liian isoa painoa tai vastusta pidä käyttää.

Zhang Chan Wang ja yi quan

Zhangin toukokuinen leiri antoi minulle ehkä enemmän kuin mikään elämäni leiri aikaisemmin. Tosin Janin leirit olivat jo antaneet sen tarpeellisen perustan, jonka kautta vasta Zhangin opetus saattoi avautua.

Zhangin yi quan oli kiinalaista kamppailutaitoa ehkä puhtaimmillaan ja perinteisimmillään. Sekä opettaja että hänen opetusmetodinsa olivat tätä. Zhang korosti opetuksessaan erityisesti mielikuvan käyttöä. Harjoitus ilman mielikuvaa ei ollut hänen mielestään yi quania – se oli tyhjää. Tässähän ei sinänsä ollut mitään uutta. Suurin ero siihen, miten itse olen aikaisemmin harjoitellut oli Zhangin opettama dynaamisten mielikuvien käyttö, jonka avulla jokainen seisonta-asento piti sisällään kaikki keskeiset voiman suunnat. Olen aikaisemmin seissyt niin, että asento ja mielikuva ovat tavallaan “yksisuuntaisia”. Mielikuva on ollut staattinen, esim. työntö, jota olen seisoessani koko ajan vastustanut. Olen aikaisemmin vaihtanut mielikuvaa ja voiman suuntaa vaihtaessani myös käsien asentoa. Tämäkin on yksi mahdollinen tapa, jota esim. Mike Sigman opettaa.

Zhangin idea oli se, että ei tarvita useita asentoja. Yksikin on riittävä. Tässä yhdessä asennossa harjoitellaan sitten kaikki voiman keskeiset suunnat: eteen-taakse, oikea-vasen ja ylös-alas. Kun siis seisotaan esimerkiksi asennossa, jossa “syleillään puuta”, kuvitellaan, että tämä puu liikkuu vuorotellen kaikkiin em. suuntiin. Kädet ovat kietoutuneet puun ympäri ja vastustavat sen liikettä. Puu kaatuu, mutta emme anna sen kaatua. Se kaatuu toiseen suuntaan, mutta vastustamme sitäkin liikettä jne. kunnes olemme käyneet läpi kaikki voiman kuusi perussuuntaan.

Leirinsä aikana Zhang halusi antaa meille yi quanin “ytimen”, niin kuin hän itse asian ilmaisi. Hän ei edes halunnut näyttää mitään “edistyneempää” harjoitusta, jotta emme alkaisi liian aikaisessa vaiheessa matkia jotakin sellaista, mihin emme vielä kykene. Tämä veisi meitä vain harhaan. Tästä huolimatta leirillä käytiin kuitenkin läpi harjoituksia, joihin oikeastaan edetään vasta muutaman vuoden seisomisen jälkeen -kuten voiman räjähtävä vapauttaminen.

Zhang halusi olla erittäin tarkka siitä, että perusharjoitukset opitaan oikein, koska ne ovat kaikkein tärkeimpiä. Seisonta-asentoa käytiin läpi uudelleen ja uudelleen ja koko leirin aikana seisottiinkin useita tunteja. Tietysti joku kysyi, miten kauan pitää päivittäin seisoa. Zhangin vastaus muuttui leirin loppua kohden, kun tätä asiaa useamman kerran hänetä tiedusteltiin. Aluksi hän muistaakseni totesi, että pari tuntia päivässä on hyvä, myöhemmin että tuntikin ehkä riittää, ja vielä myöhemmin että niin kauan kuin voit seistä on hyvä. Puhuin samasta asiasta hänen kanssaan vielä läksiäislounaallamme, ja hän totesi, että jos kykenet seisomaan tunnin päivässä, edistyt varmasti jatkuvasti.

Miten edetä taijissa askel askeleelta 15 vaiheen kautta kohti peng-lu-an-ji -push-handsia?

Näin:

1. Wu-chi -seisonta. Antaa perusrakenteen ja keskilinjatietoisuuden.

2. Keskilinjan perusliikkeet: painonsiirto oikealle ja vasemmalle, kierto oikealle ja vasemmalle, ylös – alas. Perusmekaniikka ilman käsiä.

3. Keskilinjan perusliikkeet jousipyssyasennosa.

4. “Puun syleily” -asento. Antaa perusrakenteen ylävartaloon. Kehon kolme jousta ja niiden liittymäkohdat alaselässä ja lapaluiden välissä.

5. Jousien avautuminen ja sulkeutuminen edellisessä asennossa. Koko mekaniikka valmis tässä asennossa.

6. “Jousipyssy”-asento kädet pallossa. Keksilinjan perusliikkeistä eteen – taakse ja vajoaminen – kohoaminen. Synnyttää pysty-ympyrän. Voiman neutralointi pystytasossa ja työnnön mekaniikka. Juurruttamisen mekaniikka.

7. Kiertoliike mukaan. Lasketaan vasen käsi alas. Edessä kierto, paino taakse ja vajoaminen, kierto, paino eteen ja ylös. Synnyttää vaaka-ympyrän. Voiman neutralointi vaakatasossa ja vapauttaminen.

8. Pari mukaan edelliseen liikkeeseen. Yhden käden tui-shou.

9. Mukaan toin käsi parin kyynerpäälle: kahden käden vaakaympyrä.

10. Peng eli voiman linja maasta kontaktipisteeseen. Harjoituksia, joissa pari työntää eri kohdista kehoa ja eri asennoissa.

11. Neljä perusvoimaa parin kanssa ja niiden juurruttaminen. Vastaanottajan kädet “suljetussa ympyrässä”. Pari antaa kuusi perusvoimaa oikealla mekaniikalla, vastaanottaja juurruttaa voimat. Aluksi harjoitellaan voimat erikseen ja hitaasti, lopuksi peräkkäin ja nopeammin.

12. Edetään kohti peng-lu-an-ji -ympyrää. Tehdään ensin pysty-ympyrää yhdellä kädellä painopisteen pysyessä keskellä. Pidetään koko ajan “pallo” tai “keppi” kämmenen ja rinnan välissä niin. että liike syntyy jaloista ja selästä, ei käsistä. Sitten kahdella kädellä.

13. Lisätään edelliseen painonsiirto eteen ja taakse. Syntyy myös vajoaminen takana ja edessä.

14. Otetaan pari mukaan ja kontakti ranteesta ja kyynerpäästä. Painopiste pysyy keskellä.

15. Mukaan painonsiirto eteen ja taakse.

16. Peng-lu-an-ji.

Pari sanaa power-katasta ja power-karatesta

Nyt riittää lässyttäminenen siitä, onko karate taidetta, itsepuolustusta, henkistä harjoitusta vai mitä se on. Tule katsomaan keskiviikkoharjoituksiini, niin saat vastauksen. Ennen tällaisia spekulaatioita pitää osata tehdä karatea, joka ei ole pelkkää tyhjää täynnä. On jo korkea aika lopettaa tyhjien muotojen tekeminen ja siirtyä power-kataan ja power-karateen.

Olen itse jo niin kauan lässyttänyt koko kehon mekaniikasta, avautumisista ja sulkeutumisista, että se riittää. Näiden asioiden pitää pelata jo! Niiden pitää toimia katan jokaisessa liikkeessä ja jokaisen liikkeen jokaisessa vaiheessa. Silloin katan liike ei ole tyhjä, vaan se on koko kehon voimasta täysi. Silloin liikkeen sovellutus voidaan sijoittaa mihin liikkeen kohtaan tahansa, koska jokainen liikkeen vaihe on voimakas. Ei ole siis niin, että yhdessä liikkeessä on vain yksi voiman intensiivisyyspiste: liikkeen lopussa, vaan tämä piste pitää kyetä sijoittamaan mihin vaiheeseen tahansa. Vasta silloin voidaan puhua koko kehon voiman käytöstä, rennosta voimasta, sisäisestä voimasta jne. Voima voi olla pitkää tai lyhyttä, se voidaan vapauttaa avautumalla tai sulkeutumalla, kierrolla tai painon siirrolla, ravistamalla tai miten vaan – mutta sen on oltava siellä. Tutkimme tätä asiaa keskiviikkoisin pistehanskojen ja erilaisten impact-tyynyjen avulla. Ilman tällaista “testausta” voimme loputtomasti huijata itseämme ja kuvitella, että tekniikkamme on vahvaa – vaikka se olisi tyhjääkin tyhjempää.

Otamme myös Patrick McCarthyn ajatuksen tegumi-harjoituksista katan ja sen sovellutuksen – siis itsepuolustuksen – välisestä linkista todesta. Koska tämä perinne on katkennut, se on luotava uudelleen. McCarthyn esimerkit antavat tälle hyvän pohjan. Samaa pohjaa antavat kaikki kiinalaisten taitojen push-hands ja muut pariharjoitukset. Tässä harjoitustavassa on hylättävä se japanilaisen karaten piirre, että jokainen liike lähtee jostakin tarkasta asennosta, ja että tekniikan muoto olisi korostuneesti esillä. Tällä tavalla ei saada esiin liikesarjojen virtaavuutta eikä sitä tegumi-harjoituksen olennaista piirrettä, että kyseessä on ikään kuin todellisen itsepuolustustilanteen simulointi konrolloidulla tavalla. Itsepuolustustilanteessa pari ei lähde liikkeelle hidari-gamae -asennosta. Hän vaan lyö tai syöksyy kimppuun. Tässä harjoitustavassa koko kehon voiman käyttöön liittyvät mekaaniset periaatteet on jo osattava. Muuten palataan jälleen harjoitustapaan, joka voi olla täysin tyhjää.

Olemme jo aloittaneet tutkimalla Pinan Shodanin kolmea ensimmäistä liikettä. Ne ovat erittäin mielenkiintoisia ja näyttää siltä, että paljoa muuta ei tarvitakaan tehokkaan karaten rakentamiseksi.

Harjoittelemme jokaisen sovelluksen ensin pistehanskojen avulla. Näin varmistumme siitä, että kykenemme ottamaan voiman oikealla tavalla liikesarjan jokaiseen vaiheeseen. Tämä tietysti pelaa, jos vastaava liikesarja katassa tehdään oikein. Mutta jos sitä ei tehdä katassa oikein, se ei toimi sovelluksessakaan.

Ja takaisin spekulointiin

On pakko kuitenkin palata hetkeksi power-karatesta pohdintojen ääreen. Edellä kirjoittamani liittyy olennaisesti siihen, mikä osa karatesta on ja toimii edelleen itsepuolustuksena. Pohdimme myös näitä kysymyksiä keskiviikkoisin. On siis huomattava, että erityisesti viimeisen sadan vuoden muutokset karatessa ovat saaneet aikaan sen, että monet karaten ulottuvuudet ovat hämärtyneet. Vuosisadan alussa okinawalinen karaten opettaja Anko Itosu toi karaten kouluihin. Tässä vaiheessa tapahtui suuri ja peruuttamaton muutos karaten harjoitustavoissa ja muodoissa. Itosun ajatuksena oli kehittää karatea niin, että se vahvistaisi nuorisoa sotapalvelua varten. Harjoituksen piti olla selkeää, yksinkertaista ja fyysisesti vaativaa. Katoja yksinkertaistettiin ja luotiin massaopetukseen sopivia harjoitustapoja, jonka muodot otettiin todennäköisesti sotilaskoulutuksesta. Japanilaiset kehittivät edelleen tätä harjoitustapaa ja samoin päämäärin. Myöhemmin mukaan kuvaan astui myös urheilu- ja budo-ajattelu. Karate liittyi äärimmäisen muodolliseen japanilaiseen kulttuuriin. Karatessa tapahtui sama, kuin muussakin budossa oli jo tapahtunut. Kehitettiin harjoitusmuotoja, jotka ajautuivat yhä enemmän ja enemmän kauemmaksi niistä käytännön tilanteista, joissa karatea oli joskus Okinawalla käytetty: siis itsepuolustuksessa. Samasta kehityksestä hyvä esimerkki on japanilainen miekkailutaito, jonka nykyisellä urheilumuodolla ei ole enää paljoakaan tekemistä todellisen miekkailutaidon kanssa.

Ajatelkaapa vaikka wado-ryun muodollisia pariharjoituksia – vaikkapa kihon kumitea, joissa hyökkääjä lyö aina etukäden suoran lyönnin puolustajan päähän. Tällainen harjoitustapa ei edes pyri lähestymään itsepuolustustilannetta, jossa hyökkäys on varmasti erilainen ja hyökkääjä ei pysähdy ensimmäisen lyöntinsä jälkeen. Tällainen muodollinen harjoitustapa on otettu japanilaisesta miekkailutaidosta, jossa vuosisatojen aikana oli kehittynyt nk. shobu ippon -näkemys. Se tarkottaa sitä, että ottelu on kerrasta poikki. Tarvitaan vain yksi miekan sivallus päättämään tappelu. Tämä on perusteltua, kun tapellaan miekoilla, mutta se ei ole perusteltua, kun tapellaan paljain käsin. Sama näkemys siirtyi Japanissa ensin judoon, jossa ottelu edelleen päättyy ipponiin, eli yhteen “täydelliseen” tekniikkaan. Sitten se otettiin mukaan sekä karaten harjoitustapoihin, että urheilukaraten sääntöihin. – Itsepuolustuksen kanssa sillä on vain vähän tekemistä, ja okinawalaisen karaten kanssa todennäköisesti yhtä vähän.

Jos sitten ajattelette tegumi-harjoitusta ja vertaatte sitä esimerkiksi kihon kumiteen, ero on selkeä. Tegumi lähestyy katan liikkeen pohjalta suoraan realistista sovellutustilannetta. Parhaimmillaan kihon kumite (gumite kata jne.) voi saavuttaa saman, mutta muoto on silloin rikottava. Itse asiassa kihon kumite voi todennäköisesti toimia hyvänä perustana tai muotona, jonka pohjalta on helppo löytää toimivia tegumi-harjoituksia. Historiallisestihan saattaa olla niin, että niiden takana on ollutkin – ja se on jopa todennököistä – erilaisia tegumi-harjoituksia. Ajatelkaapa vaikka kihon no 2:n sisäänmenoa haitoon ja teishoon. Siinä muodossa kuin se tehdään kihonissa, se on lapsellinen ja toimimaton tekniikka, mutta nostakaapa kätenne hieman ylemmäksi ja törmäätte toisiinne olkapäät edellä, niin päästään lähelle sitä, mitä McCarthy opetti tegumiin kuuluvana “bumping”-harjoituksena. Ja miten kolmannessa kihonissa mennään sisään? Karatessako ei ole muka pääiskuja?

Ehdotankin, että mustat vyöt avaavat kihonit ym. tähän suuntaan. Tämän kautta myös muodolliset harjoitukset saavat takaisin käytännöllistä mielekkyyttään.

Asennoista ja asentoihin tulosta 

Luin viimeisestä Black Belt -lehden numerosta Adam Hsu’n artikkelin, joka käsitteli taijia. Artikkelin keskeisin teema oli se, kumpi on tärkeämpi, asento, vai se tapa miten siihen tullaan – siis liike. Ja vastaus oli tietenkin: liike. Mutta tämä asia ei ole taijissa eikä myöskään karatessa itsestään selvä, koska kummankin taidon opetusmetodissa korostetaan täsmällisiä asentoja. Muotoja opeteltaessa asentoihin aina pysähdytään ja opettajat tarkistavat, että asennoissa ei ole virheitä. Tämä opetustapa kiinnittää kuitenkin huomion väärään kohtaan. Tärkeämpää kuin asento on se liikkumisen tapa, miten asentoon tullaan: siis kehon käytön mekaniikka. Esimerkiksi taijissa muodon asennot voivat olla täydellisiä, mutta itse taiji silti heikkoa. Sama karatessa. Taijissa on onneksi enemmän analysoitu oikeaa liikkumisen tapaa ja erilaisten perusharjoitusten (qigong) kautta tätä asiaa pyritään ajamaan sisään. Karatesta tämä näkökulma useimmiten puuttuu. Tekniikkaan ja katoihin edetään suoraan ja nopeasti. Hsu kirjoitti artikkelissaan nähneensä elämänsä aikana monia kiinalaisia taiji-mestareita, joiden asennot olivat epämääräisiä, mutta joiden taiji oli erittäin voimakasta ja hyvää. Taidon kriteerinä ei voi toimia vain täsmällinen asento. Asennon täsmällisyyshän on erityisen korostetusti esillä japanilaisessa budossa. Tämä korostus kadottaa helposti näkyvistä sen, mikä on fyysisen taidon kannalta olennaisempaa: koko kehon liikkumisen tapa.

Tämä liittyy siihen, mitä edellä kirjoitin “power katasta”. Sellainen kata, jossa korostetaan vain täsmällisiä muotoja, voi olla sisäisesti täysin tyhjää. Voima on otettava oikeasta liikkumisen tavasta, siis siitä “sisäisen voiman mekaniikasta”, josta olen vaahdonnut jo pitkään. – Enkä näytä kuitenkaan lopettavan.