HUOMIOITA 14, julkaistu helmikuussa 1999

Lahjasta

Sain väitöslahjaksi Ralf Gothonin kirjan “Luova hetki”. Mikä hieno ja inspiroiva kirja. Oli miltei pakko kirjan lukemisen jälkeen alkaa kirjoittaa.

Ralf Gothoni kuvaa “luovaa hetkeä” musiikissa. Sama hetki, sama ekstaattinen kokemus, joka ilmenee taiteissa, saa ilmaisunsa myös taidoissa. Tässäkään mielessä taidetta ja taitoa ei pidä erottaa toisistaan. Olen lukemattomia kertoja etsiytynyt metsään, korkealle harjulle tai järven rantaan, rauhalliseen paikkaan ja antanut liikkeen tapahtua. Jos harjoitus on säännöllistä, päivittäistä, tuo ruumiin ja sielun viritys löytyy miltei heti. Joskus, kun viritys on hukassa, ensimmäiset liikkeet palauttavat tuon virityksen nopeasti. Sisäinen rauha, kehon ja mielen ykseys, sisäinen kokemus liikkeen kauneudesta ja olemisen totuudesta voi olla ylitsevuotava. Tietoinen liike voi olla toden, kauniin ja hyvän kohtaamispaikka jollakin omalaatuisella tavalla. Tämä kokemus ylittää kaiken, mitä sanat kykenevät kuvaamaan. Kuvausyritys on kuitenkin tärkeää, sillä sanat ovat tärkeä suunnannäyttäjä heille, jotka valmistautuvat kulkemaan samaa tietä. Ilman tienviittoja tällaisen matkan kulkeminen voi olla ylivoimaista.

Mitkä ovat ne olennaiset elementit, jotka suuntaavat liikekokemuksen sisäänpäin?

Yksi keskeinen elementti on liikkeen hitaus. Taijin liike on tästä hyvä esimerkki. Hidas liike antaa tietoisuudelle aikaa kuunnella sitä, mitä kehon sisällä tapahtuu. “Kehon sisällä” ei tarkoita tässä vain sitä tilaa, minkä ruumiimme nahka sulkee sisäänsä. Kehon sisäinen tila pitää aina sisällään myös tietoisuuden alueen. Eron tekeminen kehontietoisuuteen ja egotietoisuuteen selventää tätä asiaa. Kun onnistumme synnyttämään itsessämme tietynlaatuisen tilan, jossa liikettä kuunnellaan sisältä käsin, koko egontietoisuuden alue on ikään kuin tyhjennyt. Jäljellä on vain sisäisen tilojen vaihtelusta syntyvä kokemus, joka liikkuu kehontietoisuuden alueella. Siinä ei ole mitään ajattelua, pohtimista, suunnittelua, siis egoon liittyviä kokemuksia. On vain voimakkaasti herkistynyt keho erilaisine yin – yang -vaihteluineen. Tähän kokemukseen egotietoisuuden alue sulautuu omalaatuisella tavalla. Se tarkoittaa sitä, että normaalisti egomme alueella kokemamme tunnetilat ikään kuin siirtyvät kehontietoisuuden alueelle. Voimme kokea syviä rauhan ja harmonian kokemuksia, jopa pyhyyttä ja kiitollisuutta ilman kohdetta, mutta jollakin omalaatuisella tavalla nämä kokemukset ovat ruumiimme kokemuksia, jotka tietoinen liike on synnyttänyt. Liike ikään kuin avaa joitakin uinuvia kokemuksemme alueita, kokemushorisontteja, jotka normaalisti voivat olla meille täysin piilossa tai ainakin osittain peittyneitä. Kokemus on ruumiin liikkeen henkisyyttä, hengen ruumiillisuutta, jossa kokemukset hyvyydestä, olemisen totuudesta ja kauneudesta ovat samanaikaisesti läsnä. Kokemus siitä sisäisestä kauneudesta, joka piilee tietoisen liikkeen uumenissa, voi olla voimakas aina liikutukseen asti.

Ekstaattinen liike

He, jotka ovat pitkään harjoitelleet hidasta ja keskittynyttä liikettä, oppivat saavuttamaan tilan, jota voisi kutsua ekstaasiksi tai haltioitumiseksi liikkeestä. Sen intensiteetti voi vaihdella. Heikoimmillaan se on eräänlaista jatkuvana virtaavan liikkeen synnyttämää mielihyvää, vahvimmillaan se on kokemus, joka saa silmät kostumaan liikutuksesta, nöyryydestä, mysteerin läsnäolosta.

En ole puhunut tästä asiasta paljon, tuskin lainkaan, koska siitä on vaikea puhua. Nyt haluan kuitenkin sanoa siitä pari sanaa.

Hiljaisuuteni tästä asiasta juontuu ehkä siitä, että suhtaudun erilaisiin “mielen tiloihin” zenin ankaruudella. Jos zen-harjoituksessa koet näkeväsi Buddhia, boddhisattvoja tai mitä tahansa demoneja tai enkeleitä, ja kerrot siitä opettajallesi, hän vastaa luultavasti näin: “Älä istu selkä vinossa. Oikaise selkäsi – kyllä ne siitä katoavat.” Zenissä näitä ilmestyksiä kutsutaan sanalla makyo, joka tarkoittaa “demonista ilmiötä”. Zenissä on varottava, että erilaiset makyot eivät johda sinua harhaan. Miten tämä liittyy ekstaattiseen liikkeeseen.

Muotoilisin asian varovaisesti näin: ekstaattisella liikkeellä voi olla tämä makyon ulottuvuus. On olemassa egokeskeistä ekstaasia ja egosta luopunutta ekstaasia. Tämä on vaikea asia, mutta yritän selventää. Tarkoitan egokeskeisellä ekstaasilla sitä, että haltioidutaan itsestä. Siis siitä pienestä itsestä, itsekeskeisesta egosta, joka odottaa aina olevansa palvonnan kohde. Tämä ekstaasi voi synnyttää voimakkaan kokemuksen kehosta ja liikkeestä, mutta se jää egokeskeisen “nautinnon” asteelle. En tarkoita, että liikkeestä ja ruumiistaan ei saisi nauttia. Päinvastoin. Länsimainen ihminen on jo aikoja sitten unohtanut tämän tärkeän kyvyn. Mutta zen-harjoituksen kannalta se on vaillinainen näkökulma. Jos jäät tälle tasolle, et koskaan opi mitään zenin ytimestä. – Olen nähnyt tarpeeksi zen-ihmisiä, jotka ovat harjoittaneet zeniä vuosia, ja millä tuloksella. Heidän ego-keskeinen asenteensa on vain kasvanut – ei purkaantunut.

On olemassa toinen ekstaatisen liikkeen laatu. Siinä astutaan tämän pienen itsen ulkopuolelle (ek-stasis) ja haltioidutaan siitä mysteeristä, joka tällöin kohdataan. Tämä olemisemme tapa tuo esiin erilaisia syviä kokemuksia, kuten elämän kokemisen lahjana, syvän kiitollisuuden ilman kohdetta, pohjattoman nöyryyden sen salaisuuden edessä, joka meissä ilmenee. Yksi tärkeä kokemus on “metafyysinen halu” oppia tuntemaan syvemmin tuo salaisuus, jonka pintaa koemme koskettaneemme, mutta joka jatkuvasti karkaa käsistämme. Zenissä emme tavoittele mitään “mielen tilaa” vaan sitä, mitä kutsutaan sanalla prajna, viisaus. Se tarkoittaa sellaista viisautta, joka syntyy siitä kokemuksesta, että maailma ja minä ovat yhtä ja samaa. Tämän kokemuksen on siirryttävä ja näyttävä kaikessa toiminnassamme. Siihen liittyy olennaisesti toinen käsite,karuna, joka tarkoittaa myötätuntoa kaikkia tuntevia olentoja kohtaan. Prajna ja karuna kulkevat aina käsi kädessä.

Tässä yhteydessä pitää sanoa pari sanaa vapaudesta, riippumattomuudesta. Tämä liittyy liikkeen synnyttämän ekstaasin kontrollointiin. Monille on varmaan tuttu tunne, että liikesarjaa on vaikea pysäyttää kesken. Liikkeen synnyttämä miellyttävä kokemus ikään kuin vie mukanaa ja sitä ei halua katkaista. Tässä on paikka, jossa riippumattomuuttaan erilaisista mielen tiloista voi ja pitkääkin testata. On kyettävä liikkumaan vapaasti “taivaan ja maan välillä”.

Zen-karatesta

Kipeytin polveni ennen joulua niin, että en kyennyt harjoittelemaan vähään aikaan. Vain vähän seisomaan. Mutta teoreettista pohdintaa polvivamma ei haittaa. Päinvastoin. Jos ei pysty edistymäään taidossa fyysisesti, voi yrittää edistää teoreettista ymmärrystään. Vastaväittäjäni Veli-Matti Värri käytti jossakin kysymyksessään käsitettä zen-karate. Hän ei ole näitä lajeja harrastanut, eikä tiennyt, että käsite on minun lanseeraamani ja esiintyy vain kirjani nimessä. Vastasinkin hänen kysymykseensä ikään kuin olisimme puhuneet jostakin todellisesta asiasta. Myöhemmin aloin sitten pohtia, mitä zen-karate on ja onko sitä. Kun laitoin sen kirjani nimeksi, ajattelin sen tarkoittavan sitä käsitystä karatesta, jonka kirjassani esitän. Sehän on henkilökohtainen käsitykseni, jonka olen muodostanut harjoitusvuosieni aikana.

Tämän käsityksen ydin – siis zen-karaten ydin – voidaan esittää kolmen käsitteen avulla, jotka kuuluvat välttämättömästi yhteen. Harjoitustapa, joka ei sisällä näitä kolmea elementtiä, ei ole zen-karatea. Siis:

IMAGE6

Olen esittänyt tämän näkemyksen jo yli kymmenen vuotta sitten kirjassani “Karate-do”, jossa olen omistanut yhden luvun jokaiselle näistä käsitteistä ja harjoitustavoista. Tosin näkemykseni on siitä jonkin verran muuttunut, mutta perusta on sama.

IMAGE7

 Olen tässä kuvassa asettanut nämä käsitteet kolmion kärkiin ja leikitellyt tällä kolmiolla osoittaakseni, miten tällaisen “mallin” avulla voi selkeyttää siihen liittyvien käsitteiden (harjoitusten) suhdetta.

IMAGE8Kuva a pyrkii näyttämään sen, miten puhtaan tekniikan (kata) perusta lepää ki-harjoituksessa ja zen-harjoituksessa. Tekniikassa käytettävää koko kehon voimaa tai “sisäistä voimaa” voi tuskin oppia ilman ki-harjoituksia. Samoin sitä tyhjän mielen tilaa (munen, mushin), josta puhdas tekniikka syntyy, voi tuskin oppia ilman pitkää zen-harjoittelua. Toisaalta pelkän tekniikan harjoittaminen ilman mielen harjoitusta voi jäädä, Omori Sogenia lainatakseni, pelkäksi “brutaaliksi toiminnaksi”. Puhtaan tekniikan eräänlaisen perustan, kivijalan, muodostavat siis ki-harjoitukset ja zen-harjoitukset.

Jos sitten käännämme kolmiota niin, että asetamme ylös ki-harjoitukset. Edelleen voidaan perustellusti väittää, että zen-karateen liittyvien kiko (qigong) -harjoitusten perustan muodostavat tekniikan (kata) ja mielen (zen) harjoittaminen. Shozan Shissai toteaa miekkailutaidon oppaassaan, että miekkailijan on turhaa aivan harjoittelunsa alussa tehdä ki-harjoituksia, koska ei ole mitään, mitä vasten sitä voisi testata. Ei siis ole vielä tekniikkaa, jossa sitä voisi testata. Sama pätee karateen. Tekniikka (kata, waza) on se, missä kiko-harjoitusten vaikutus tulee testattua. Kiko-harjoitusten puolella on helppo pettää itseään ja ajautua erilaisten ki-tuntemusten palvontaan. Tällaiset tuntemukset eivät kuitenkaan todista lainkaan, että sisäinen voima olisi alkanut toimia tekniikassa. No – olen puhunut tästä paljon ja korostanut tätä asiaa ehkä jo liikaakin.

Kiko-harjoituksissa pyritään myös mielen tyhjentämiseen. Mielen assosiaatioketjut ja erilaiset mielteiden virrat pyritään katkaisemaan ja saamaan näin aikaan eräänlainen “puhtaan tietoisuuden” tila. Tämä on yksi kaikkien meditatiivisten harjoitusten keskeinen periaate. Myös zenin. Zen-harjoitus opettaa keskitetysti tätä kiko-harjoitusten yhtä tärkeää ulottuvuutta.

Kuviossa c olen kääntänyt kolmion niin, että kolmion kärjessä on zen. Myös tämä asetelma on luontevasti perusteltavissa. Omori Sogen on jossakin todennut, että zen ilman ruumiin harjoitusta jää helposti pelkäksi älylliseksi spekulaatioksi. Zen on koko ihmisen harjoittamista, jossa ruumiinharjoituksilla tulee olla oma tärkeä paikkansa. Mikä tahansa budon kata on sopiva tässä mielessä. Se voi tarjota ainakin aluksi sen käytännöllisen maailman, jossa zen-ymmärrystään voi testata. Kiko-harjoituksista esim. yi-jin-jing on Shaolin-luostarin zen-munkkien kehittämä. Sen avulla voi voimistaa, avata ja virittää kehoaan niin, että pitkät staattiset harjoitusjaksot (zazen) on helpompi ottaa vastaan. – Koko tämä kuvio vittaa yleisemminkin siihen, miten zen-harjoitukset voidaan jakaa staattisiin ja dynaamisiin. Zenin dynaamisina harjoituksina voi toimia itse asiassa mikä tahansa fyysisen harjoituksen muoto. Tainohan opettaa kalliokiipelyä, vuoristokiipeilyä, alppihiihtoa, taijiquania ja joogaa tässä mielessä.

Olen edellä lyhyesti osoittanut, miten kata, kiko ja zen ovat zen-karaten välttämättömiä osatekijöitä, jotka ikään kuin sisäisesti vaativat kahden muun läsnäolon.

Yksi zen-karaten “fyysinen” koan:

Ulkoinen liikkumaton tila, hiljaisuus, tarkoittaa kehontietoisuuden ja mielen dynaamista hiljaisuutta. Dynaaminen hiljaisuus tarkoittaa sitä, että sisäisen voiman erilaiset yin- ja yang-elementit ovat tässä tilassa dynaamisessa tasapainossa. Kaikkialle suuntautuva voima on ikään kuin patoutuneena tässä sisäisessä hiljaisuudessa, mutta se on läsnä potentiaalina, ja voi koska tahansa räjähtää mihin suuntaan vain. Tämä on keskeinen zen-karaten kokemuksellinen tila. Se on tila, josta lähtevä liike niin ajoituksessa, nopeudessa kuin voimassakin ylittää kaikki muut liikkumisen tavat.

Tässä tilassa sisäinen voima on “nostettu ylös” lähelle sitä rajaa, missä se vapautuu spontaanisti. On tutkittava tätä rajaa ja opittava lähestymään sitä ja ylittämään se tietoisesti. Voiman “ylösnostamisessa” voit käyttää mielikuvaa. Myöhemmin voiman saa “nostettua ylös” pelkällä tahdonponnistuksella.

Tutki tätä!

Teoriasta yleensä

Kolme on jollain tapaa maaginen luku, ja kolmio, sen “malli” helposti sovellettavissa. Philip Kapleau puhuu kirjassaan kolmesta zenin tukipilarista: dharma, harjoitus ja valaistuminen.

Piirsin näistä käsitteistä kolmion ja huomasin, minkälaisen mallin tämä ajatus edellyttää.

IMAGE8

 Dharma, joka tarkoittaa oppia, kuvaa yleistä buddhalaista “teoriaa”, joka ikään kuin toimii kahteen suuntaan. Toisaalta se kuvaa tai näyttää harjoituksen päämäärän, ideaalin tilan, johon harjoituksella pyritään (kensho). Samalla se perustelee ne harjoitustavat (zazen, koan), joiden avulla tähän tilaan pyritään. Tämä malli sopii hyvin monien zen-karaten muidenkin osien havainnollistamisessa. Pelkkä malli näyttää siis tältä:

IMAGE9

Jos nyt katsomme saman teoreettisen mallin avulla vaikkapa kiko-harjoituksia, kuvio näyttää tältä:

IMAGE10

Kuvasta voimme nähdä, että kikon teoreettinen pohja voidaan ottaa joko perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä (PKL) tai länsimaisesta biomekaniikasta. Kummastakin lähtökohdasta voimme perustella erilaiset kiko harjoitukset, jotka sitten tuottavat “sisäisen voiman”. Kun kiinalaiset kuvaavat sisäistä voimaa, he käyttävät sisäistä kokemusta kuvaavaa kieltä, jota on vaikea ymmärtää, jos itsellä ei ole näitä kokemuksia. Siksi on mielestäni tärkeää pyrkiä luomaan myös sisäisen voiman biomekaanista kuvausta. Tämä kuvaustapa auttaa ainakin harjoittelun alussa saamaan otteen perusmekaniikasta. Yhdistämällä Jan Dieperslootin ja Mike Sigmanin liikeanalyysin ja Zhang Chang Wangin kuvaustavan, olen kohtuullisen hyvin saanut purettua “sisäisen voiman mekaniikan” osiinsa. (Ks. Huomioita no. 11: Miten edetä taijissa askel askeleelta 15 vaiheen kautta kohti peng-lu-an-ji -push-handsia?) Jossain vaiheessa, kun ehdin, kirjoitan auki ja täydennän tämän kuvauksen askel askeleelta.

Zen-kiipeilystä

Kuvasin zen-karaten koostuvat kolmesta peruselementistä: kata, kiko ja zen. Jos haluamme laajentaa tätä ajatusta mihin tahansa liikuntamuotoon, se käy hyvin. Katahan tarkoittaa tässä tekniikan harjoittelua yleensä. Kiko tuo mukanaan koko kehon voiman ja herkkyyden ja zen mielen harjoittamisen. Zen-kiipeily tarkoittaisi silloin harjoitustapaa, jossa fyysinen tekniikka on kiipeilyn tekniikka. Muut osa-alueet pysyisivät samoina.

Heti kun kirjoitin näin, mieleeni tuli Tainon tapa opettaa kalliokiipeilyä. Hän pitää elokuussa viikon mittaisen o-sesshinin jälkeen viikon kalliokiipeilykurssin Ferentillon kallioilla. Olen itse osallistunut siihen pari kertaa. Itse asiassa monet Tainon oppilaat osallistuvat perätysten kumpaankin viikkoon. Tällä kurssilla päivän rakenne noudattaa juuri sitä, mitä edellä kuvasin zen-kiipelilynä. Jokaisen päivän opetuksessa on mukana edellä kuvaamani elementit. Jos mahdollista, siis yöpymispaikasta riippuen, aamu aloitetaan istuen zazenissä. Aamupäivällä kiipeillään, päivällä tehdään joogaa tai taijiquania ja iltapäivällä jälleen kiipeillään. Joka päivä harjoitetaan siis mieltä, kitä ja tekniikkaa. Taino on kirjoittanut pienen kiipeilyoppaan, jonka ensimmäisessä luvussa hän kuvaa ba-duan-jin qigong-harjoituksen. Toisessa luvussa käsitellään sitten kiipeilyn teknisiä kysymyksiä. Tainon opetuksessa zen-elementti on tietysti läsnä kaikessa tekemisessä – ei siis vain istuessa.

Käsityksessäni zen-karatesta ei siis ole mitään erityisen omaperäistä. Perusideat olen saanut Tainolta.

– En aina muista, mitä kaikkea olen häneltä oppinut.

Jälleen pari ideaa push-handsista ja sisäisen voiman mekaniikasta

1. Tutki sitä, miten yin-yang -muutos voi liikkua jalkapohjissa päkiä ja kantapään välillä. Tämä perusmuutos synnyttää kaiken ylempänäkin kehossa tapahtuvan muutoksen. Kun siis seisot vaikka vasen jalka edessä ja kierryt oikealle, vasen kantapää on yang ja päkiä yin ja oikea kantapää yin ja päkiä yang. Kun vaihdat kiertosuunnan vasemmalle, kummatkin jalkapohjat muuttuvat: oikea kantapää muuttuu yangiksi ja päkiä yiniksi, vasen kantapää tyjenee ja päkiä täyttyy. Tuliko selväksi?

2. Kun vajoat keskilinjaa pitkin alas, huomaa että myös etujalan puoleinen lonkka avautuu. Voit ajatella että jalkojesi välissä on pallo, joka laajenee joka suuntaan. Jos liitän vajoamiseen ja kohoamiseen kummankin käden vaakaympyrät (yi quan: shi li), kummankin jalan polvet kiertävät vastaavaa hienovaraista vaakaympyrää

3. Kokeile joskus työnnön vastaanottamista niin, että päästät parin työnnön keskilinjaan ja juureen asti ja annat sen vasta sitten ikään kuin liukua ohi. Mitä tapahtuu?

Kaksi ajatusta yi quanista

Zhang on joskus kuvannut yi quanin harjoitusprosessia antamalla esimerkiksi sen, miten hän tarttuu kahvikuppiinsa. Zhangin mukaan länsimaisessa harjoitustavassa korostetaan sitä vaihetta, jossa kuppiin on jo tartuttu ja sitä viedään huulille. Siis itse toimintaa konkreettisessa mielessä. Yi quanissa korostetaan sitä vaihetta, jossa kuppiin ei vielä ole tartuttu, mutta mieli tai tahto on tehnyt päätöksen asiasta ja käsi on vasta lähtemässä liikkeelle. Käteen menevät hermoimpulssit ovat syntyneen ja liike on juuri alkamassa. Samalla verenkierto kädessä lisääntyy, kun se valmistautuu toimimaan. Tämä on Zhangin selitys sille, mitä kiinalaiset perinteisesti kuvaavat prosessiksi, jossa “mieli johtaa, qi seuraa ja synnyttää liikkeen”. Länsimaiset katsovat tämän prosessin lopputulosta ja harjoittavat sitä, eivätkä ole tietoisia lainkaan sen alusta. Yi quanissa keskitytään nimenomaan siihen, miten tämä prosessi syntyy: siis mieleen. Samalla harjoitetaan ja vahvistetaan niitä hermostollisia tapahtumia, jotka aikaansaavat itse liikkeen.

Toinen Zhangin ajatus, oli tämä: yi quanin voima syntyy nivelissä olevan tilan avautumisesta. Tämä tarkoittaisi sitä, että vaikka koko keho olisi liikkumaton, kun nivelet ovat rennot ja avoimet, niissä on silti “sisäistä” tilaa liikkua. Yi quanin voima purkautuu juuri tässä tilassa. Kyse olisi siis siitä “venymisestä”, joka voi tapahtua ikään kuin nivelen sisällä. Silloin raajoja ei tarvitse ojentaa. Ne voivat venyä “paikallaan”. Tämä erittäin lyhyt venyminen voi synnyttää rajun voiman.

Tämä on yksi ajatus, jonka kautta yi-jin-jing -tyyppinen harjoittelu saa perustelunsa. Myös yi quanin voima on “venytävää voimaa”.

Liike ja tietoisuus liikkeestä

Taijissa ja yi quanissa on selvää, että oikean liikkumisen tavan lisäksi kehitetään oikeaa tietoisuutta liikkeestä. Karatessa tämä on vähemmän ymmärrettyä. Koko kehon voiman kannalta on kuitenkin äärimmäisen olennaista, että tämä tietoisuuden ulottuvuus on aina harjoittelussa mukana. Jos ei ole tietoinen siitä, miten liikkuu, ei voi muuttaa liikkumisensa tapaakaan. Kaikki ne harjoitukset, joita teemme sisäisen voiman oppimiseksi, pitää tehdä tietoisesti. Tässä harjoittelutavassa liike ja tietoisuus liikkeestä kulkevat käsi kädessä. Jos oivaltaa tämän perusasian, ei voi enää koskaan liikkua tai suorittaa tekniikoita miten tahansa.

Harjaantuminen kuuntelemaan liikettä ikään kuin sisältä käsin tuo sitten mukanaan muita mielenkiintoisia elementtejä. Yksi on tietysti se, että samalla oppii tulemaan tietoiseksi myös mielensä sisällöistä. Tämä “reflektiivinen askel”, oman mielen asettaminen tarkastelun alle, on keskeinen harjoituksen zen-elementti, joka voi tuoda mukanaan harjoitukseen myös eettisen ulottuvuuden.

Pidin Oulun karateseurassa leirin tammikuun puolessavälissä. Opetin heille “sisäisen voiman mekaniikkaa ja siihen liittyviä kiko-harjoituksia”. Seisoimme vain vähän. Oli mielenkiintoista saada sitten palautetta juuri siitä, miten leirin jälkeen harrastajien tietoisuus omasta liikkumisensa tavasta oli herännyt. Kahdessa päivässä ei voi oppia paljon, mutta voi saada kuvan ja tulla tietoiseksi siitä, minkälaista liikekokemusta etsitään. Pelkästään se on arvokasta. Vasta tämän tietoisuuden heräämisen jälkeen voi edistyä.

No – teillehän tämä ei ole mikään ongelma. Kaikki varmaan ovat täsmälleen tietoisia siitä, miten hyvin tai huonosti pystyvät toteuttamaan sisäisen voiman periaatteita omassa liikkumisessaan. Mutta suurelle osalle karaten, taijin ym. lajien harrastajille nämä asiat ovat täysin uusia.