HUOMIOITA 16, ilmestynyt joulukuussa 1999

 Tainon sesshinistä

Aina käy samalla tavalla, kun yritän kirjoittaa jotakin Tainon sesshinistä. Ei ole mitään kerrottavaa. Toisaalta olisi tietysti paljonkin. Kyse on siitä, että sesshin on aina kokemus, jota ei voi välittää toiselle pelkästään sanojen avulla. Se on koettava itse. Tietysti voin todeta, että tunnelma oli jälleen kerran upea, loistava … tai mitä tahansa, mutta kyse ei ole suurista sanoista. Eikä sanoista lainkaan.

Meitä oli parikymmentä, joista kymmenkunta jo tottuneita sesshinissä kävijöitä. Paikka oli Kangasalta Kuohenmaan koulu, jossa oli juuri sopivasti zen-tunnelman vaatimaa kuluneisuutta ja ikää. Teimme hienon sanzen-huoneen koulun ullakolle, josta erotimme kolmella kattohirsistä riippuvalla verholla sopivan kokoisen tilan. Luulen, että Tainokaan ei tätä sanzen-huonetta hevin unohda. – Ehkä senkin takia, että siellä oli yöllä jäätävän kylmä. Muistan kun menin ensimmäisen kerran Scaramucciaan 1984, sanzen-huoneena toimi talon pyykkihuone. Taino istui pienessä tilassa pyykkikoneen ja seinän välissä. No – nykyään uuden zendon rakentamisen myötä sanzenillekin on oma huoneensa.

Tällä kertaa Taino toi japanilaisen vaimonsa Kyokankin Suomeen. Heillähän on kaksi lasta, Lea ja Alvise, joista Lea kävi Tainon mukana Suomessa jo joskus vuosikymmenen alussa. Kohta koko perhe on käynyt täällä. Kyoka ainakin tuntui pitävän näkemästään ja kokemastaan. Tietenkin lämmitimme rantasaunan, istuimme nuotiolla ja katselimme järvelle. Kyoka löysi Suomesta saman hiljaisuuden ilmapiirin, joka on myös Japanissa. Ja joka ehkä Italiasta puuttuu.

Minä tietysti olisin halunnut nähdä paikalla enemmän Zenshindojon ihmisiä, vetäjiä ja muita. Mutta tiedän, että sellaisen ymmärtäminen ja sille antautuminen, joka saattaa muuttaa koko elämän, on vaikeaa. En tarkoita tällä mitään ulkoista muutosta, vain sisäistä.

Mutta kaikille budon, taijin tai vastaavan harrastajille ja erityisesti opettajille olisi hyväksi nähdä, mitä tarkoittaa opettaminen sydämestä sydämeen.

Bodhidharman kerrotaan esittäneen zenin ytimen neljässä säkeessä, jotka kuuluvat suurinpiirtein näin:

Se on oppi joka kulkee kaikkien kirjoitusten tuolla puolen;

se on riippumaton sanoista ja kirjaimista ja siirtyy suoraan sydämestä sydämeen;

se osoittaa suoraan ihmisen mieleen;

se on oman luontonsa oivaltamista ja Buddhan kaltaisuuden saavuttamista.

Tainon sesshin osoittaa aina kohti kaikkia näitä ulottuvuuksia.

Taino oli erityisen kiinnostunut yi quanista. Seisoimmekin sesshinin aikana vähän. Hän lupasi heti Italiaan palattuaan aloittaa seisomisharjoitukset. Tosin sen pienen seisomishetken ajoitus, jonka teimme viimeisenä yönä, ei ollut minulta oiken harkittu. Se koettiin liian raskaaksi.

Lopetimme sesshinin viiden aikaan aamuyöstä. Emme nukkuneet viimeisenä yönä silmällistäkään. Kun palasin lentokentältä joskus seitsemän maissa, kaikki osallistujat olivat jo lähteneet. Kukaan ei ollut jäänyt lepäämään muutamaksi tunniksi. Monet ajoivat satoja kilometrejä kotiinsa nukuttuaan perjantai-illan ja sunnuntai-aamun välillä noin neljä tuntia. Väsyneenä ajaminen ei ole kovin järkevää, mutta tähän asiaan liittyy kummallinen juttu. Sama tapahtuu myös Scaramucciassa. Kun sesshin on ohi, kaikki haluavat heti lähteä kotiin. En tiedä, mistä tämä kiire johtuu.

***

Harjoituksesta

Aloitin taas taijin opettamisen näyttelijäkurssilaisille kesän tauon jälkeen. Tämä kurssi on harjoitellut taijia jo kaksi vuotta keskimäärin tunnin viikossa. Se ei tietysti ole paljon, mutta toisaalta se on kuitenkin jotakin. Teimme yhdessä 24-askeleen muodon pari kertaa ja sitten he saivat tehdä sen yksin. Edelleen muutamilla kurssilaisilla on vaikeuksia muistaa muodon liikkeet. Pidin heille tästä asiasta pienen puhuttelun, jonka keskeisen sisällön aion nyt toistaa tässä.

Kahden vuoden tekemisen jälkeen tällainen yksinkertainen liikesarja pitäisi jo muistaa. Mitä järkeä on tulla tunnille yhä uudelleen ja uudelleen opettelemaan jonkin liikesarjan muistamista. Jos jatkuvasti tekee liikesarjaa niin, että yrittää muistaa mikä on seuraava liike, ei koskaan pääse itse asiaan. Tällaisten liikesarjojen muistaminen (oli kysessä siten taijin muoto tai karaten kata tai vastaava) on helppo asia, jonka voi hoitaa hyvin nopeasti pois alta. Taijin lyhyitä muotoja opetetaan ja opitaan muistamaan kahden päivän viikonvaihdeleireillä. Varsinainen harjoitus pääsee alkamaan vasta sitten, kun liikesarjoja ei tarvitse enää mitenkään erityisesti muistella. Monet harrastajat jäävät jumiin tähän aivan ensimmäiseen harjoitusvaiheeseen.

Miksi ihmiset opettelevat ajamaan polkupyörää. Yleensä ottaen ei siksi, että he haluaisivat jatkuvasti harjoitella polkupyörällä ajamaan oppimista, vaan siksi että he haluavat kulkea polkupyörällä tästä jonnekin muualle. He haluavat ajaa polkupyörällä paikasta toiseen. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, että harrastaja voi tulla myös taitavammaksi pyöräilijäksi, jos hän ajaa paljon pyörällä. Tämä ei myöskään sulje pois sitä, että jotkut haluavat opetella ajamaan yksipyöräisellä tai jotkut jopa vaijeria pitkin. Mutta polkupyörällä ajamisen taitoa ei tarvitse aina opetella. Voi myös jossakin vaiheessa alkaa vain yksinkertaisesti ajamaan.

Erityisesti japanilaisilla on sellainen käsitys, että länsimaalaiset eivät koskaan opi karatea. Vielä kahden- tai kolmenkymmenen vuoden harjoituksen jälkeen he opettavat heitä ikään kuin he olisivat pyöräilijöitä, jotka näkevät vasta nyt ensimmäistä kertaa pyörän. Heille ei yleensä juolahda mieleenkään, että länsimainen oppilas osaisi jo jotakin. Että hän voisi vain tehdä. Että hän olisi oppinut jo ajamaan.

Taijihin palatakseni – vasta muodon muistamisen jälkeen voi alkaa opetella sellaisia asioita kuten liikkeen, mielen ja hengityksen harmonia; liiketietoisuuden laajentaminen koko kehon läpi; mitä tarkoitetaan sisäisellä tai koko kehon voimalla; miten liikkeen juuri muodostetaan vajoamalla lonkkien sisään; miten selän ja kehon kaikkien jousten avautumis- ja sulkeutumisliikkeet vuorottelevat; miten yin ja yang vaihtuu ming-menin alueella; miltä tuntuu ekstaattinen liike, jonka ytimessä on energeettinen tyhjyys, kuin pyörremyrskyn silmä.

Taijin ja vastaavien taitojen maailma on käsittämättömän syvä. Näitä syvyyksiä ei koskaan pääse tutkimaan saati valaisemaan itselleen, jos ei näe sitä työtä, että opettelee nopeasti muistamaan liikesarjat ja paneutuu sitten niiden harjoittelemiseen ankaralla säännöllisyydellä. (Tiedän! Että samaan pääsee myös ankaralla seisomisella, mutta kuka jaksaa seistä joka päivä tunnin tai puolikin!)

***

Kävelemisestä

Kun olin selittänyt Tainolle yi quanin kävelyharjoitusta (moca bu), Taino kertoi eräästä Omori Sogenin haastattelusta, jonka he olivat kääntäneet italiaksi joskus vuosia sitten ja julkaisseet Notiziariossa. Omori Sogen kertoo siinä, miten he harjoittelivat vuosisadan alkupuolella, jolloin hän aloitti miekkalutaidon. Ensimmäisen puolien vuoden aikana he eivät tehneet muuta kuin kävelivät salia päästä päähän hengityksen tahdissa. Näytin harjoituksissa miten. Kysehän on miekkailutaidon peruslyönnistä suoraan eteenpäin ilman miekkaa. He siis astuivat askeleen eteen, antoivat takajalan liukua perässä, hengittivät ulos lausuen haaaa….. Katsoimme samaa asiaa harjoituksissa Pinan yondan -katan sen liikkeen kautta, jossa maegerin jälkeen astutaan sisään urazukiin ja annetaan takajalan liukua mukana. Teknisesti tämä on sama asia. Kun jättää maegeri tekemättä, se on helpompi nähdä.

Yi quanin askelluksessa kyse on myös samasta asiasta hieman eri muodossa.

Tämä on monella tapaa mielenkiintoista. Näemme kolmessa perinteessä: karatessa, kendossa ja yi quanissa saman harjoituksen. Harjoituksissa korostin sitä, että Pinan yondan katassa tämä kohta voidaan ja pitääkin nähdä myös harjoitusmetodina, jonka avulla opitaan koko kehon voimankäyttöä, voiman vapauttamista sulkeutumisvaiheessa, keskustavoiman harjoituksena (centering). Tämä edellyttää sitä, että katan tämä vaihe irroitetaan katasta ja sitä harjoitetaan omana harjoituksenaan. Siis juuri niin kuin Omori Sogen kuvaa kendossa tehdyn tai niin kuin teemme yi quanissa.

Kata ei siis, niin kuin jo kaikkien pitäisi tietää, ole vain tiettyjen tekniikoiden opettelua, vaan se antaa myös harjoitusmetodeja, joiden avulla voidaan opiskella tekniikoiden “takana” piileviä “periaatteita”. Tämä yksttäisen muodon ja sen takana piilevän periaatteen eron ymmärtäminen on vaikea, mutta aivan välttämätön asia, jos haluamme oppia taitoamme syvemmin.

Yi quan on siitä ihmeellinen taito, että se lähtee liikkeelle heti tältä “periaatetasolta” ja etenee vasta paljon, paljon myöhemmin (jos lainkaan) yksittäisiin tekniikoihin. Tuo suluissa oleva huomautus siksi, että jos omaksumme esimerkiksi terapeuttisen tai terveydellisen näkökulman tähän taitoon, meidän ei koskaan tarvitse edetä kamppailutekniikoiden tasolle (vaikka se ei siinäkään tapauksessa haitaksi ole).

***

Zhangin leiristä

 Kirjoitan tätä syyskuun lopulla, jolloin Zhangin leiristä on kulunut jo viisi kuukautta. Muistoni leiristä ovat siis jo jonkin verran haalistuneet, mutta haluan kuitenkin kirjata tähän joitakin asioita, joita palaa mieleeni.

Leiri kaikenkaikkiaan oli erittäin antoisa, vaikka kertasimme suureksi osaksi asioita, joita teimme jo edellisenä vuonna. Nyt monet asiat avautuivat kuitenkin uudella tavalla – ehkä juuri siksi, että vuosi on jälleen vierähtänyt.

Zhan Zhuang. Nyt Zhang opetti selkeästi selän suoran asennon, ja lonkkien vajoamisen erityisesti “taisteluasennossa”. Käsiä ei pidä pitää liian kaukana kehosta vaan vain noin vaaksan etäisyydellä nenästä taisteluasennossa seistäessä. Voiman linjan on oltava suora takajalasta alaselän kautta etummaiseen käteen. Zhan kutsui etukättä ensisijaiseksi ja takakättä toissijaiseksi. Hän myös korosti seisomista niin kuin hartiaseutua ei olisi lainkaan. Yksi mielikuva, jonka hän antoi oli, että selkälihakset tai kylkilihakset jatkuvat suoraan kyyerpäihin. Näin löydetään idea, että selkä kannattelee käsiä, ei olkapäät. Tämä auttaa paljon hartioiden rentoutta etsittäessä. On myös tärkeää asettaa mielessän keppi etujalan polvesta edessä olevaan seinään. Tämä ajatus elövöittää etujalan. Ilman tätä mielikuvaa se on helposti veltto tai kuollut. Rinnan on annettava pudota luonnollisella tavalla sisään ja rennoksi, jolloin selkä myös pyöristyy. Tämä vapauttaa pallean ja hengitys pääsee laskemaan luonnollisella tavalla vatsalla mahdollisimman alas.

Itse opin jotakin lisää rentouden tärkeydestä. Samoin seisomiseen liittyvistä “ristiriidoista”. Esimerkiksi: samalla kun kannattelemme kuvitteellisia palloja sormien välissä, kuvittelemme, että sormien ympäri kiertää kuminauha, jonka puristavaa voimaa kevyesti vastustamme. Eli voima suuntautuu yhtä aikaa kahtaalle: sisäänpäin ja ulospäin. Sama idea viedään läpi koko kehon ja kaikkien pallojen. Tämä tuo seisomiseen hyvin nopeasti voimaa, jonka jälkeen ongelmaksi voi käydä rentoutuminen. Ideana on se, että on löydettävä se kohta, jossa voimme seistä mahdollisimman rentona tämän jännityksen sisällä. On siis yhtäaikainen tunne jännityksestä ja rentoudesta. Jos painotetaan vain voiman tunnetta, ei koskaan päästä räjähtävään voimaan. Tätähän Zhang painotti erityisesti shi-li –harjoitusten kohdalla. Mutta shi-li ja zhan zhuang ovatkin samoja asioita. Zhang zhuang on vain erittäin pientä shi-litä. Niin pientä että liikettä ei näe ulos.

Shi-li –harjoituksissa Zhang painotti jälleen rentoutta. Shi-li –harjoitus alkaa harjoituksen edetessä helposti tuntua hyvin voimakkaalta. Zhang varoitti alkamasta liikaa leikkiä tällä voiman tunteella. Shi-li voi näyttää ulospäin voimakkaalta, mutta sen pitäisi tuntua sisäisesti rennolta. Siis jälleen tämä jännityksen ja rentouden ristiriita.

Uusi shi-li –harjoitus tänä vuonna oli se, jossa kaikki kuusi voimaa ovat yhtäaikaisesti läsnä. Se on liian monimutkainen harjoitus vain sanoin selitettäväksi.

Teimme nyt shi-litä sekä “tasaseisonnasta” että taisteluasennosta. On hyvä idea tehdä ensin paljon shi-litä perusasennosta ja siirtyä sitten vasta taisteluasentoon. Erityisesti sivuttaisiin voimiin saa aluksi huomattavasti paremman tuntuman tasaseisonnassa kuin taisteluasennossa.

Edelleen Zhang korosti mielikuvan tärkeyttä myös shi-li –harjoituksissa. Hän mm. sanoi, että vaikka ulkoinen liike on lyhyt, mieli liikkuu kauaksi. Voimaa etsitään rennolla tavalla kuvittelemalla liikkeeseen vastus. Mitä hitaampi liike, sen parempi. Hiljalleen koko kehossa alkaa tuntua elastinen ja jousimainen, koko kehon yhdistävä voiman tunne. Kaikkia kuutta suuntaa tulisi harjoitella yhtä paljon. Siis työntö eteen ja veto taakse, työntö oikealle ja vasemmalle sekä ylös ja alas suuntautuvat avautuvat ja sulkeutuvat voimat.

Seisominen kehittää koko kehon yhdistyneen ja elastisen voiman. Shi-lissa opimme ottamaan sen käyttöön liikkeessä.

Huomatkaa että shi-li –harjoituksia on lukematon määrä. Zhang on opettanut tähän mennessä ne perussuunnat, joista kaikki monimutkaisemmat voimat koostuvat. Olemme tehneet edelleen jonkin verran Janin opettamia shi-li –harjoituksia, joissa liikeradat ovat ympyröitä. Nehän kaikki koostuvat Zhangin opettamista kuudesta perussuunnasta. Janin opettamat perusympyrät tuovat shi-li –harjoituksen hyvin lähelle erilaisia kamppailutekniikoita, niin kuin yhdessä harjoituksessa huomasimme.

Paikallaan tehtävästä shi-listä siirrytään seuraavassa vaiheessa askeliin yhdistettyyn shi-lihin. Itse asiassa kaikki paikallaan tehtävät harjoitukset voidaan tehdä moca bu –askeliin yhdistettynä. Tähän Zhang ei vielä leirin yhteydessä mennyt.

Moca bussa on muistettava, että kyse on koko kehon shi-li –harjoituksesta, ei pelkästään jalkojen. Mielikuvia voivat olla mudassa kävely, voimakas vastatuuli jne. Liikkuva jalka ohittaa tukijalan läheltä. Askelten aikana sulkeutuminen ja avautuminen vuorottelevat. Etujalan puoleista lonkkaa ei saa työntää eteen liian aikaisin, lonkan voima on jätettävä ikään kuin varastoon. Tämä voima voidaan sitten vapauttaa esimerkiksi etujalan potkuun. Tämä on sama asia kuin seistäessä taisteluasennossa. Siinäkin etujalan lonkan on annettava pysyä vajonneessa tilassa. Sitä ei saa työntää eteen, jolloin se on ikään kuin jo vapauttanut voimansa.

Perusharjoituksessa kädet pidetään sivuilla ja ne ottavat ikään kuin tukea kahdesta kaiteesta. Tässä käsien asennossa on huolehdittava siitä, että ylävartalon asento pysyy samana kuin jos kannattelisimme rinnan edessä palloa. Kun kädet ojennetaan sivuille, rinta työntyy helposti eteen, mikä on virhe. Itse asiassa kädet eivät ole tässä asennossa sivuilla vaan viistosti edessä.

Kannattaa katsoa leirivideoilta, miten Zhang tämän harjoituksen tekee. Huomatkaa, miten hän tuo etenevän jalan maahan, painaa varpaat ja päkiän lattiaan ojentuvan nilkan ja itse asiassa ojentuvat takajalan voimalla. Se on avautuva liike joka opettaa voiman vapauttamista. Tämä kaikki pitää tehdä tietysti mahdollisimman rennosti. Liikkuvaa jalkaa ei pidä jännittää, vastuksen tuntu on pyrittävä ottamaan mielikuvasta. “On käytettävä mieltä, ei voimaa.”

Moca bussakin perusaskeleesta edetään erilasiin variaatioihin, joita Zhang ei vielä leirin yhteydessä käsitellyt. Perusaskeleessa oli vielä kaikilla paljon hiomista.

Fa li eli “räjähtävä voima”. Zhang korosti jälleen sitä, että tähän harjoitukseen ei voi kunnolla siiryä, jos ei ole tarvittavaa kokemusta edellisistä vaiheista, siis seisomisesta ja shi-listä. Mutta on huomattava, että tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi seistä ensin viisi tai kymmenen vuotta voidakseen siirtyä tähän vaiheeseen. Yi quan on tunnettu juuri siitä, että siinä kamppailutaito voidaan saavuttaa suhteellisen lyhyessä ajassa. Zhangin metodi on hyvin suoraviivainen joka on epäilemättä peräisin hänen omalta opettajaltaan. Monet yi quanin opettajat korostavat tässä vaiheessa erityisiä rentousharjoituksia ja ravistuksia fa lin aikaansaamiseksi. Zhang ei teen niin. Jos muistatte, hän totesi leirillään kerran, että itse asiassa pelkkä seisominen riittää tuottamaan fa lin. Hän myös korosti rentoutta, niin seisonnassa kuin shi-li-harjoituksissa. Shi-li voi näyttää ulospäin voimakkaalta, mutta sen pitää tuntua sisältä rennolta. Vain näin kehitetään kykyä tehdä fa-li.

Huomatkaa, että shi li on itse asiassa hidas fa li. Kun shi lissä vastuksen tunne kasvatetaan niin suureksi, että ulkoinen liike käy miltei näkymättömäksi ja tuntuu vain kehon sisäinen yin – yang –vaihtelu, lähestytään hidasta fa lita.

Te, jotka olette tehneet yi jin jingiä, huomatkaa yhteys!! (Kuka vielä muistaa yi jin jingin tai on tehnyt sitä?!)

Muistakaa myös, että fa li pitää harjoitella kaikkiin kuuteen suuntaan. Näin sen voi lopulta yhdistää mihin suuntaan ja tekniikkaan tahansa.

Mielen käyttö fa lissa on yhtä tärkeää kuin muissakin vaiheissa. Ensinnäkin kohottakaa mieli “ylös”, niin kuin aina. Mieli on silloin herkkä, varuillaanoleva tai ylivirittynyt, niin kuin saalistavan tiikerin mieli.

Tänä vuonna Zhang näytti selkeästi etujalan käytön fa lissa. Viime vuonna hän vain ikään kuin vihjaisi siitä. Tämä on iso yi quaniin liittyvä “salaisuus”, jonka Zhang nyt avoimesti opetti. Tämä jalkojen voiman käyttö on tietysti avain voimakkaaseen fa lihin. Ilman sitä voima jää osittaiseksi, eikä siitä tule koko kehon voimaa.

Shi sheng tarkoittaa äänen harjoittamista. Tänä vuonna Zhang ei puhunu tästä asiasta mitään. Edellisenä vuonna hän näytti muutaman kerran, miltä ääni kuulostaa fa-lihin yhdistettynä. Se liittyy hengityksen tietynlaiseen käyttöön, sen äkilliseen katkaisemiseen ja pudottamiseen alas. Zhang teki itse fa-lin yleensä aina äänettömästi.

Tui shou eli “push hands” harjoitukseen Zhang opetti tänä vuonna perusmuodon ja tavan, miten se yhdistetään moca bu –askeleeseen. Tässä harjoituksessa on koko ajan pidettävä huolta omasta keskilinjasta ja painopisteestä ja etsittävä samalla parin keskilinjaa ja painopistettä. Aina kun etenemme askeleen paria kohti, annamme voimamme suuntautua kontaktipisteistä suoraan hänen keskilinjaansa kohti. Muuten harjoituksesta tulee helposti tyhjää käsien pyöritystä. Paineen käsissä tulee olla tuntuva eikä mikään “ihokarvakosketus”. Tui shouta voi pitää yhdenlaisena shi li-harjoituksena parin kanssa.

Pääsin tekemään Zhangin kanssa tui-shouta pariin otteeseen. Lähinnä päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi Zhangin järkyttävä voima ja liikkuvuus. Hän ei antanut minun kokea räjähtävää voimaansa, joka varmaan olisi jäänyt silloin päälimmäiseksi.

Zhang lahjoitti jälleen joitakin kalligrafioita. Yhdessä niistä oli ilmeisesti Wang Xiang Zhailta peräisin olevat neljä aforismia yi quanista. Kukin niistä kuvaa yhtä tärkeää yi quanin elementtiä.

Periaatteet olivat seuraavat:

  • Hengitä kirkasta ilmaa (ravitse hengitystäsi tms.).
  • Hallitse yin ja yang.
  • Pidä huolta mielestäsi (Zhao käänsi muistaakseni “take care of your mind”).
  • Yhdistä kehosi yhdeksi kokonaisuudeksi (jänne, liha, yhdistä yhdeksi).

Viideskin periaate oli, joka kuului varmaan johonkin toiseen aforismisarjaan. Sen idea oli: harjoittele kuin olisit yksin maailmassa.

Zhang opetti myös yhtenä keskiviikkona hyvin konreettisesti sitä, mitä tarkoiteaan lauseella “todellinen liike syntyy todellisesta liikkumattomuudesta” – vai oliko se voima. Seisoimme pitkään (siis pitkään!) täysin liikkumattomina. Mitään liikettä ei sallittu, ei pienintäkään sormen nykäystä. Hän totesi harjoituksen etenevän tähän tapaan, kun on saavutettu kokemus siitä, mitä tarkoittaa se, että voima alkaa vapautua kehosta. Sen jälkeen harjoitellaan niin, että voiman ei anneta vapautua pisaraakaan. Aina kun voima vapautuu, siis Zhangin mukaan, oppimisprosessimme palaa hieman taaksepäin. Joudumme aina uudelleen ja uudelleen keräämään sen voiman, jonka olemme antaneet itsestään vapautua. Tässä harjoitustavassa otetaan ikään kuin kaikki keräytyvä voima talteen.

Mitään ei anneta pois. Hyvin nopeasti ainakin minulle selvisi, että kyseessä on erittäin voimakas ja äärimmäistä kontrollia vaativa harjoitustapa. Erityisen paljon se vaatii tietysti mieleltä, joka pitää kehon sataprosenttisesti hallinnassa.

Kerran, ehkä kahvipöydässä, Zhang innostui puhumaan kiinalaisesta elementtiteoriasta ja sen liitymisestä yi quaniin. Elementtejähän on viisi: maa, puu, metalli, vesi ja tuli. Zhang totesi maan liittyvän juureen. Puu liittyy myös juureen ja koko kehon elastisuuteen. Keho taipuu kuin puu tuulessa pysyen silti tukevasti juurillaan. Metalli viittaa yi quanin raudanlujaan iskuvoimaan. (Tätä tosien emme enää pyydä Zhangia demonstroimaan kenenkään rintaan.) Vesi kuvaa yi quanille tyypillistä jatkuvaa muutosta, yinin ja yangin vaihtelua. Tuli kuvaa yi quanin räjähtävyyttä, fa lita. Yksi fa lihin liittyvä mielikuva onkin käden vetäminen pois tulesta.

***

Pienen pieni taiji-muoto

Olemme sunnuntain taiji-ryhmässä harjoitelleet muutaman kerran 24-askeleen taiji-muotoa hyvin pienenä. Itse asiassa hyvin, hyvin pienenä. Olemme tehneet koko muodon läpi seisten zhan zhuan –perusasennossa. Kädet pidetään periaatteessa edessä pallon ympräillä koko muodon ajan, mutta annetaan niiden hieman elää ja käsivarsien pyöriä vähän liikesarjan liikemuotoja mukaillen. Tästä syntyy erittäin hieno ja intensiivinen muoto. Sehän on eräänlainen yi quanin shi-li –harjoitus, jossa käytetään hyväksi taijin liikkeitä ja voiman suuntia. On pidettävä erityistä huolta siitä, että voima tulee aina kunnolla ylös jaloista, eikä synny pelkkiä käsien liikkeitä. Tietysti muoto, jota näin haluaa harjoitella, pitää hallita kunnolla, jotta sen liikkeet ja voimat voi lyhentää vain muutaman millimetrin pituisiksi.

***

Pari sanaa juurtumisesta ja rentoudesta ja testaamisesta

Jos pyydän Juho-Valtteria olemaan kevyt ja helposti nostettavissa, hänet on helppo nostaa ja hän tuntuu kevyeltä. Jos taas pyydän häntä olemaan raskas ja vaikeasti nostettavissa, häntä on miltei mahdoton saada ilmaan. Hän painaa nyt noin 20 kiloa. On uskomatonta, miten tällaisilla “testeillä” voidaan niin helposti hämätä ihmisiä. Tarkoitan hämäämisellä sitä, että tällaisen “testin” mekaniikkaa ei selitetä, vaan uskotellaan että kyse on jostakin “kin hallinnasta”. Eli se niin kutsutusti mystifioidaan. Vastustan nykyään viimeiseen asti tällaisia mystifiointeja.

Ajatelkaapa hetki tilannetta, että yritätte nostaa 80 kilon kiinteätä painoa. Se on aika raskas. Voitte saada sen ehkä juuri ja juuri ilmaan. Ajatelkaapa sitten tilannetta, että aina kun yritätte nostaa tätä tankoa, se putoaa samalla vaikkapa kolme senttimetriä alaspäin. Se tekee aina tämän juuri kun yritätte nostaa sitä. Se siis “vajoaa” – sanoisinko “juurtuu”. Ette varmasti saa sitä ilmaan. Tämä on “vajoamista”.

Ajatelkaapa tilannetta, että kiedotte kätenne 80 kg painavan tukin ympärille ja nostatte sitä. Voitte ehkä saada sen vähän ilmaan. Ajatelkaapa sitten, että kyseessä onkin saman painoinen pitkä säkki, joka on täynnä vettä. Yrittäkääpä nostaa sellaista. Homma käy aika vaikeaksi. Tämä on “rentoutta”.

***

Terveisiä Tainolta

Sain juuri Tainon viimeisen Notiziarion, numero 103, jossa hän kertoo lyhyesti käynnistään Suomessa.

Käännän sen tähän.

Niin kuin olen jo kertonut sesshinien osallistujille, Suomessa voi astua MU:n (tyhjyyden) maailmaan sellaisella välittömyydellä, mikä on vaikeaa muissa paikoissa. Samaa voisi ajatella autiomaasta, tai jos ylittää valtamerta pienellä veneellä tai vuoren huipusta. Mutta näin ei ole. Tottakai on mahdollista kokea Mu koska tahansa, mutta Suomessa rittää että kääntää päätään niin putoaa tyhjyyteen ponnistuksetta. Mutta mikä sitten Suomesta tekee niin erityisen?

Ennen kaikkea tuo pohjoisuus, joka jo itsessään on täynnä hiljaisuutta. Mutta myös järvet, jotka eivät ole sillä tavalla alas syöksyvän laavan tavoin vereviä kuin meidän meremme. Ja joka puolella metsäiset tasangot. Kaikki tämä. Ja kun aurinko laskee, sauna on lämmin pienessä mökissä järven rannalla -yhden niistä lukemattomista. Ja Timolla on sellainen. Sytytätte nuotion, juotte oluen ja paistatte muutaman makkaran samalla kun päivän valo laskeutuu. Silloin on mahdotonta olla putoamatta sisään hiljaisuuteen, joka leivittäytyy sanan välistä toiseen samalla kun järvi ja taivas sulautuvat yhdeksi ja lintujen äänet hiljentyvät.

Niinpä myöskään Suomen sesshinit eivät paljon poikkea Scaramuccian sesshineistä: parikymmentäviisi osallistujaa, täydelliset järjestelyt tenzon ja jikijizun osalta, ja osallistujat jotka istuvat täydellä antaumuksella. Evviva Tampere!

Luulen, että saamme Tainon jälleen ensi syksynä Suomeen.

***

Mietteitä

Ajattelin juuri kirjoittaa jotakin siitä, miksi niin useat ihmiset lopettavat harjottelunsa, vaikka ovat harjoittaneet itseään näissä lajeissa niin kauan. Mutta sitten saapui tämä Tainon Notiziario. Tavailin sen ensimmäistä sivua. Siinä Taino kirjoittaa näin:

On elokuun loppu. Viimeinen kiipeilyviikko on ohi. Teen yksin zazeniä. Joka ilta klo 20.30 puen päälleni koromon ja menen yksin zendolle. Kumarran mestari Mumonin ankaran katseen alla, lausun mielessäni “neljä lupausta”, sytytän suitsukkeen ja istun puolisen tuntia ikkunaa vastapäätä. Joka kerta ilta pimenee aikaisemmin. Ja lopuksi Prajna, Shiguseiganmon, Sanpai ja usein myös taiji-muoto.

Olen jo luopunut siitä ajatuksesta, että zendolla olisi muita harjoittajia sesshinien ulkopuolella. Zazen, taiji, kiipeily, kirjoittaminen – ovat olemassa itsessään, ja tietysti myös minulle kuten kaikille muille ihmisille.

Olisi tietysti iloisempaa jakaa tämä hetki muiden kanssa. Mutta minä voin vain pukea ylleni koromon, astua zendoon, tervehtiä, sytytää suitsukkeen, istua, resitoida, kumartaa …ei ole muuta tehtävissä.

Mitä muuta voisi sanoa.