HUOMIOITA 1 /2000 helmikuu No 17

Seisomisen ja liikkumisen suhteesta 

On suhteellisen helppoa saada tuntuma “sisäiseen voimaan” seisoessaan zhan zhuanissa, mutta liikkuminen tämän voiman kannattamana on vaikeampaa. Tässä yksi hyvä harjoitus siitä, miten seisomisen voiman voi siirtää liikkeeseen. Harjoitus on hyvin yksinkertainen ja monet ovat varmaan sen löytäneet harjoitellessaan itsekseen. Eli: kun seisot “pallo kädessä”, lähde tekemään liikettä suoraan tästä asennosta pudottamatta käsiä välillä alas ja pitämättä mitään taukoa. Yritä sitten säilyttää liikkeessä sama voiman tuntu, minkä olet löytänyt seistessäsi.

Taijin harrastajat voivat lähteä tästä asennosta suoraan 24-askeleen muotoon. Ehkä parempi idea on ottaa vain jokin yksinkertainen liike, esimerkiksi “villihevosen harjan jakaminen” tai “varpusen pyrstöön tarttuminen” ja toistaa sitä monta kertaa.

Esimerkki: Seiso viisi minuuttia pallo kädessä, tuo sitten paino vasemmalle jalalle ja tee villihevosliike etuoikealle kymmenen toiston verran. Palaa sitten takaisin sesonta-asentoon ja seiso jälleen viisi minuuttia. Tuo sitten paino oikealle jalalle ja tee villihevosliike etuvasemmalle kymmenen kertaa. Palaa jälleen alkuasentoon ja jatka seisomista.

Vaihda sitten liike “varpusen pyrstöön tarttumiseen”.

Tämä harjoitus opettaa paljon. Perusopetus on tietysti se, miten säilyttää seisomisen antama perusrakenne liikkeen aikana. Koko kehon yhdistynyt liike ja voima on ensisijaisesti kiinni seisomisen antaman perusrakenteen säilyttämisestä erityisesti ala- ja yläselän, rinnan, kainaloiden ja lonkkien alueilla.

Karateka: Seiso pallo kädessä ja lähde tästä asennosta suoraan hitaaseen Naihanchi-kataan. Lopetettuasi palaa suoraan alkuasentoon ja jatka seisomista.

Push-hands tai tegumi

Yhden käden vaakaympyrä on yksi perusmuoto, jota teemme sekä taijissa että karaten tegumi-harjoituksena. Yhtenä keskiviikkona teimme sitä kunnon paineella paria testaten ja opimme monia asioita. Ensinnäkin käsien asento. Jos kontakti on oikeassa kädessä, vasen käsi tukee oikeaa kättä painaen ranteesta tai kämmenestä. Kun liikut tässä asennossa, opit pitämään ylävartalon rakenteen jatkuvasti oikeana. Itse asento on melkein sama kuin seisoessamme “pallo kädessä”. Alaselän rakenteen, siis täytetyn ming-menin -alueen, tekee oikeaksi parin antama paine. Jos nimittäin vähänkin annamme selkämme taittua alhaalta, parin on helppo mennä meistä läpi “painamisella”. Tämä tekniikka on luonnollisella tavalla niin voimakas, että perusrakenteiden on yksinkertaisesti oltava kunnossa, jotta pysyisi pystyssä.

Wong Kiew Kit

Tilasin bokus.comin kautta Wong Kiew Kitin kirjan The Complete Book of Tai Chi Chuan (Element Books 1996). Kirjoittajalla on pitkä kokemus Shaolin kungfussa, mutta myös taijiquanissa. Kirjassa on monia hyviä harjoitusohjeita ja ajatuksia. Tässä yksi, jonka pitäisi tuntua tutulta. Wong Kiew Kit kirjoittaa:

“Lukuunottamatta taidon ylimpiä tasoja, joille moni harrastaja ei yllä, (Shaolin kungfussa) chi kungia ja mieltä harjoitetaan erillään muotojen harjoittelusta. Tai chissa puolestaan chi kung ja mielen harjoitus liittyvät muodon harjoitteluun heti alusta pitäen. Tämä oli erittäin käyttökelpoinen keksintö Zhang San Fengiltä, kun hän kehitti tai chi chuanin Shaolin kungfusta. Sen sijaan että pitäisi harjoitella Shaolin kungfua, chi kungia ja zeniä (…) hän liitti ne yhteen yhdeksi yhtenäiseksi taidoksi.” (s. 157 – 158.)

Tutulta siksi, että kun olen korostanut karaten harjoittelun koostuvan kolmesta osasta: kataki-harjoitukset ja zen, en todellakaan ole keksinyt mitään uutta. Tämä on se tapa miten Shaolin kungfua (Shaolinquan), karaten kunnioitettua esi-isää, on aina harjoitettu. Sama kolminaisuus lävistää perinteiset kiinalaist kamppailutaidot kattavasti. Mieltä voidaan lähestyä zenin ohella taolaisesta perinteestä – niin kuin taijissa usein tehdään. Joka tapauksessa yleinen periaate on, että ennen kuin voidaan edetä tekniikkaan, on kehitettävä sisäinen voima. Ja toisaalta – ilman mielen harjoitusta jää osa tästä voimasta aina tutkimatta. Samoin kamppailutaitojen harjoittamiseen aina liityneet moraaliset kysymyset jäävät katsomatta.

Niin – tietysti Wong Kiew Kitininkin mukaan sisäisen voiman perusta luodaan seisomalla.

Wong aloittaa kirjansa esipuheen provosoivasti esittämällä, että nykyään taijin harrastajista 90 % saa vain 10 % taijin mahdollisista hyödyistä. Hän perusteleen tätä sillä, että taiji on rappeutunut yhdenlaiseksi tanssiksi, ulkoiseksi muodoksi, jonka perusperiaatteita ei ymmärretä. Keskeinen puute on, että sisäistä voimaa ei ymmärretä eikä harjoiteta. Ja tämä puolestaan on mahdotonta, jos ei harjoiteta myös taijin kamppailusovelluksia. Vain itsepuolustustaitona harjoitettuna, siis Wongin mukaan, taijin positiiviset terveydellisetkin vaikutukset voivat tulla esiin.

Tähän on helppo yhtyä. Suurin osa taijin harrastajista ei tee koskaan push-hands -harjoitteita, joissa vasta voi oppia sen, millaista voimaa muodossakin käyttää. Taijissa on erityisen helppoa huijata itseään ja lulla tekevänsä liikesarjaa oikealla tavalla, koska hitaasta liikkeestä saa niin helposti “hyvän fiiliksen”. Hyvä fiilis on tietysti hyvä asia, mutta se ei voi toimia palautteena siitä, miten hyvin taijinsa osaa.

Sama pätee karateen. Myös karaten tekniikka voi jäädä täysin tyhjäksi koko kehon voimasta – huolimatta siitä että tekniikka “tuntuu” voimakkaalta. Tällainen tunne erityisesti karatessa kertoo vain virheellisestä ja paikallisesta lihasjännityksestä.

Hengitysharjoitusten perusteita

Käsittelen tässä joitakin keskeisiä seikkoja, jotka liittyvät olennaisesti hengitysharjoitteisiin. Olen kirjoittanut tästä teemasta aikaisemminkin, mutta yritän tässä syventää joitakin teemoja. Yleisesti voisi todeta, että hengitysharjoitukset lävistävät käytännössä kaikki lajit, joita seurassamme harjoitetaan. Niiden ulkoiset muodot vaihtelevat, mutta perusperiaatteet ja perustelut ovat samoja.

Kiteytän aluksi hengitysharjoitteiden merkityksen neljään kohtaan.

1. Hengitys elämän perusrytminä. Tietoisena ja “avattuna” herkistää ja lisää elinvoimaamme (ki, qi).

2. Perustava tekniikka tietoisuuden virran saattamiseksi yhteen kohteeseen ja sen pysäyttämiseksi. Takana ajatus: kun hengitys pysähtyy, mieli pysähtyy. Hengitystä kontrolloimalla voidaan siis kontrolloida erilaisia mielen tiloja ja tyhjentää mieli. Samoin päinvastoin: erilaiset mielentilat näkyvät hengitysrytmissä.

3. Voimakas, avattu ja tietoinen hengitys on myös sisäisen voiman perusmoottori. Perustuu kokemukseen, että hengitys kantaa itse asiassa kaikkea liikettä aivan kuin sydämen rytmi verenkiertoa. Hengitys opettaa ja avaa koko kehon voimaa ja siihen liittyviä avautumis- ja sulkeutumisliikkeitä.

4. Voimakas, avattu ja tietoinen hengitys tuottaa “keskustasta” lähtevän äänen. Budossa tämä liittyy lähinnä kiahin, mutta laajemmassa yhteydessä (zen) se merkitsee koko “persoonallisuuden” asettamisesta kaiken toiminnan, myös äänen, taakse. Zenissä tämä ajatus tarkoittaa sen seikan jalostamista, että kaikki toiminta, myös ääni, syntyy “todellisesta itsestä”. Japanilaisethan sijoittavat tämän “todellisen itsen” fyysisesti vatsalle (“haraan”). Tämän kautta yhteyden saaminen “haraan” viittaa yhteyteen “todelliseen itseen”. Näin esimerkiksi karatessa voidaan sanoa, että zuki voi syntyä “todellisesta itsestä”. Tämä tarkoittaa kahta asiaa. Se tarkoittaa fyysisesti keskustaa ja sisällöistä tyhjää (puhdasta) mieltä. (Zen: Huomaa esimerkiksi “Mu”-koanin harjoittamisen yhteys edellä sanottuun.) Huomaa, että puhe “keskustasta” tarkoittaa japanilaisessa perinteessä sekä fyysistä että henkistä keskusta, koska ihminen nähdään kokonaisuutena eikä kahdesta todellisuudesta (ruumista ja hengestä) koostuvana.

Hengityksen vaiheet

Seuraavassa tekninen kuvaus siitä, mitkä ovat hengityksen eri vaiheet. Kaikissa hengitysharjoitteissa on aluksi tultava tietoiseksi näistä vaiheista. Vasta sen jälkeen ne voidaan ottaa tietoisen harjoituksen ja kontrollin kohteiksi.

Edellisen sivun kuvion (ei kuvaa www-versiossa) iso pystyellipsi esittää nk. “täydellisen hengityksen” hengityskiertoa. Täydellisellä hengityksellä tarkotetaan sitä, että hengitetään keuhkojen koko hengityskapasiteetilla. Siisäänhengityksessä keuhkot täytetään kokonaan ja uloshengityksessä ne tyhjennetään kokonaan. Tässä on huomioitava, että nämä ääripisteet (A ja D) eivät tietenkään ole täsmällisiä ja varsinaisissa harjoituksessa rajuja äärirajoille menemisiä on vältettävä. Hengitystään on aina kohdeltava tietyllä varovaisuudella. Näiden ääripisteiden lisäksi on tultava tietoiseksi siitä alueesta, jossa hengitys on tietyllä tavalla tasapainossa. Tämä tasapainokohta löytyy helposti, jos hengitän ensin ulos ja tyhjennän keuhkot ja anna sitten keuhkojen täyttyä ilmalla itsestään. Tästä kohdasta keuhkojen täyttäminen vaatii jälleen uuden ponnistuksen.

Kuvaan piirretty pieni ellipsi kuvaa “normaalia” hengityskiertoamme, jossa hengitämme suhteellisen pinnallisesti tämän tasapainoalueen ympärillä.

Useisiin hengitysharjoituksiin liittyy myös hengityksen pidätysvaihe, yleensä kohdassa A (joskus myös kohdassa D).

Sisäänhengitysvaiheessa keuhkot täytetään yleensä alhaalta ylös. Aluksi vatsa työntyy eteen, sitten keskialue ja lopuksi keuhkojen yläosa, jolloin olkapäät hieman kohoavat.

Kun hengitystä tässä vaiheessa pidetetään, se “painetaan” ensin alas vatsalle. Hartiat laskeutuvat ja koko ylävartalo rentoutuu kun vatsa samalla työntyy hieman eteen. Pidätysvaiheessa rentoudutaan, mutta vatsanseutuun jätetään tietynlainen voiman tunne.

Uloshengityksessä on kaksi vaihetta. Aluksi hengityksen annetaan hitaasti purkautua itsestään tasapainoalueelle asti. Sitten keuhkot tyhjennetään puristamalla vatsan (koko keskustan) seudun lihaksilla.

Sisään hengityksessä on jälleen kaksi vaihetta. Aluksi keuhkojen annetaan hitaasti täyttyä itsestään tasapainoalueelle asti. Sen jälkeen täytetään keuhkojen yläosa tietoisesti pallealla ja ylävartalon lihaksilla.

Hengitys tapahtuu yleensä sekä sisään- että uloshengityksessä nenän kautta, joskus uloshengityksessä suun kautta.

Olen edellä kuvannut koko “täydellisen hengityksen” kierron viiden vaiheen kautta: sekä sisään- että uloshengitys kahdessa vaiheessa ja hengityksen pidätys kun keuhkot ovat täynnä. Tähän voidaan lisätä myös kuudes vaihe: pidätys kun keuhkot ovat tyhjät.

Seuraavaksi pääsenkin kuvaamaan varsinaisen harjoituksen, jossa mukaan otetaan myös mielen keskittäminen. Se tehdään laskemalla tietoisesti eri hengitysvaiheiden pituudet.

Tämä on yksi menetelmä, josta joissakin zen-kouluissa lähdetään zazen-harjoitukseen. Jos muistatte, niin vihkoseen Kurki levittää siipensä olen kääntänyt zen-mestari Omori Sogenin zazen-ohjeet. Hän toteaa ohjeissa muistaakseni, että ennen kuin aloitat varsinaisen zazenin, tee kolmesta kymmeneen syvää hengitystä, jota pidätät niin kauan kuin se mukavasti on mahdollista. Seuraavat ohjeet voivat kuvata zazenin tätä vaihetta.

Harjoitus 1.

Kuvaan siis seuraavaksi yhden tavan laskea hengitysrytmiä. Tämä on vain esimerkki, jota jokaisen harjoittajan pitää ehkä hieman muokata itselleen ja omalle hengityskapasiteetilleen sopivaksi. Mutta idea on selkeä. Laskeminen tapahtuu tietysti hiljaa mielessä, yksi numero noin sekunnin välein.

Perusrytmin voisi ilmaista kaavalla 6-16-8, jossa järjestys on sisäänhengitys, pidätys, uloshengitys. Yksi hengityskierto kestää tässä 30 sekuntia.

Aloitan kuvauksen vaikkapa tilanteesta, jossa on hengitetty ulos ja keuhkot ovat suunnilleen tyhjät. Annetaan keuhkojen hitaasti täyttyä tasapainoalueelle asti ja lasketaan samalla 1-2-3-4. Täytetään loppualue tietoisesti: 5-6. Painetaan hengitys vatsalle rentoutuen ja lasketaan mielessä 1-2-…16. Annetaan hengityksen hitaasti purkautua tasapainoalueelle laskien 1-2-3-4. Jatketaan tästä tietoisesti alas laskien 5-6-7-8. Annetaan sitten keuhkojen hitaasti täyttyä tasapainoalueelle laskien 1-2-3-4 jne.

Harjoitus 2

Tämä on aikidossa usein käytetty hara-harjoitus. Tee “täydellinen hengitys” seisten seuraavalla tavalla. Seiso aluksi “perusasennossa” noin hartianlevyisessä seisonnassa.

Vaihe 1: Hengitä ulos suun kautta ja tuo samalla kädet alhaalla edessä ristiin painaen kämmeniä kevyesti lattiaa kohden.

Vaihe 2. Hengitä rauhallisesti sisään nenän kautta ja kohota samalla kädet edestä suoraan ylös kattoa kohden kämmenten osoittaessa toisiaan. Kun keuhkot täyttyvät, kohoa samalla varpaillesi.

Vaihe 3. Pidätä hengitystäsi ja paina se samalla alas vatsalle samalla kun annat painosi pudota alas niin että kantapäät putoavat maahan. Samalla kädet avautuvat sivuille noin 135 asteen kulmaan kämmenten osoittaessa ylöspäin. Pidätä tässä asennossa hengitystäsi noin 10-15 sekuntia.

Vaihe 4. Hengitä hitaasti ulos suun kautta ja anna samalla käsiesi laskeutua ulkokautta alas ja hengityksen loppuvaiheessa ristiin. Kun hengität ulos, voit antaa ulosvirtaavan ilman muodostaa juuri ja juuri kuuluvan äänen: “haaaaaaaaa…”

Kun saat tämän harjoituksen toimimaan, voit kuvitella hengittäväsi sisään maailmankaikeuden kitä, varastoit sen vatsallesi pidätyksen aikana, ja uloshengityksen aikana annat sen täyttää hiljalleen koko kehon. Tämä visualisaatio tuo mukanaan harjoitukseen oman vivahteensa.

Pidä silmäsi auki harjoituksen aikana, sillä varsinkin alussa on olemassa pyörtymisen vaara. Samasta syystä varo seisomasta lähellä seinää. Kuuntele huolellisesti itseäsi, kehoasi ja mieltäsi, ja jos huomaat jotakin “epämääräistä”, istu alas ja lopeta harjoitus sillä erää.

Käsiesi ylös ja alas menevä liike mahdollistaa koko vartalon selkeät avutuvat ja sulkeutuvat liikkeet hengityksen aikana. Aluksi ehkä kymmenkunta toistoa on hyvä määrä. Ole tietoinen kaikista edellä kuvaamistani “täydellisen hengityksen” vaiheista.

Haragei ja koan

Japanilainen sana haragei tarkoittaa kaikkia niitä taitoja ja taiteita, jotka harjoittavat haraa eli “vatsaa”. Näitä ovat kaikki perinteiset tiet (do), mutta erityisesti istumisen taito, zazen tai seiza.

Kaikissa näissä taidoissa haralla on psykofyysinen sisältö. Se viittaa samalla sekä ihmisen persoonallisuuden keskustaan, todelliseen itseen, jonka kautta hän on yhteydessä kaikkeen olevaan, että kehon fyysisen painopisteen eli fyysisen keskustan alueeseen. Kaikissa harasta lähtevissä harjoituksissa siis myös aina harjoitellaan näitä kahta toisiinsa liittyvää asiaa. Jos tekniikassa tai harjoituksessa yleensä korostetaan fyysisen vatsan aluetta ymmärtämättä asian toista puolta, joudutaan pahasti harjaan.

Haran merkitys tiellä (do) kulkemisessa käy parhaiten ilmi siitä, miten sitä käsitellään zenissä. Kun aloitamme Rinzai-zenin harjotuksen, keskitymme aluksi zazenissä hengitykseemme. Tämän nk. shusokkan-menetelmän olen jo kuvannut. Ehkä harjoiteltuamme näin noin vuoden saamme opettajaltamme ensimmäisen koanin, nk. kensho-koanin. Kensho tarkoittaa “todellisen itsemme” näkemistä tai suoraa kokemista. Ensimmäistä koania pidetään kaikkein tärkeimpänä, koska sen on tarkoitus toimia nk. “silmien avaajanana” todelliseen itseen.

Yleisin kensho-koan, jota myös koulussamme käytetään on nk. “Joshun Mu“. Koan kuuluu näin: Munkki kysyi Joshulta: “Onko koiralla Buddha-luonto?” Joshu vastasi: “Mu!”

“Mu” tarkoittaa “tyhjyyttä” tai negatiivista vastausta yleensä. Mutta opettaja yleensä korostaa, että tästä ei ole kysymys. On vain ymmärrettävä pelkkä “mu”, tultava yhdeksi “mu:n” kanssa.

Vie yleensä muutaman vuoden harjoituksen, ennen kuin oppilas löytää oikean tavan vastata tähän koaniin. Mutta mitä tapahtuu tässä prosessissa ja millainen on se vastaus, joka voidaan hyväksyä?

Tässä vaiheessa ehkä pitäsi todeta, että lännessä koan-harjoitukseen liittyy hirvittävä määrä ennakkoluuloja, joiden kanssa myös vakava zenin harjoittaja joutuu painimaan. Hän on todennäköisesti lukenut kirjoja zenistä, jotka antavat sen kuvan, että kun läpäiset ensimmäisen koanisi, olet tavalla tai toisella “valaistunut”, mitä se sitten tarkoittaakin. Kun hän itse on sitten mukana tässä prosessissa, läpäisee ensimmäisen, sitten toisen ja kolmannen … koaninsa, hän ei todennäköisesti edes huomaa itsessään mitään erityistä muutosta – saati että hän tuntisi itsensä jotenkin “valaistuneeksi”. Tämä todellisuuden ja ennakkokäsitysten ristiriita voi aiheuttaa pettymyksen tunteita ja muita sisäisiä ristiriitoja. Hän voi jopa lopettaa harjoituksensa turhautuneena.

Mutta, jos hän on läpäissyt kensho-koaninsa, hän on sisäisesti muuttunut. Hän on kyllä voinut sen unohtaa, jos hän ei ole jatkanut intensiivistä harjoitusta siinä vaiheessa. Mutta miten hän on muuttunut? Mitä opettaja vaati häneltä ja hänen vastaukseltaan?

Asian voi sanoa hyvin lyhyesti: Hän oppi antamaan oikean vastauksen harasta. Jos vastaus ei lähde sekä fyysisestä että henkisestä keskustasta, se ei ole koskaan hyväksyttävä. Mutta huomatkaa: vastauksen vieminen fyysisesti oikeaan paikkaan, vie sen samalla henkisesti oikeaan paikkaan: todelliseen itseen. Se on kensho. Paikka jossa todellisen itsen voi kokea. Tämä prosessi vaatii paljon työtä ja siksi se vie yleensä monta vuotta. Mutta tämän prosessin aikana ihminen kyllä muuttuu, vaikka hän ei sitä hyvin itse huomaisikaan. Yleensä muut huomaavat tämän muutoksen paremmin. Opettaja on erityisen herkkä sille muutokselle, jonka suunta on todellinen itse.

Sanoin myös, että tämän keskustan voi unohtaa tai menettää. Näin käy varmasti, jos harjoitusta ei jatketa intensiivisesti. Sen harjoituksen tason saavuttaminen, että toimii aina keskustasta eikä koskaan menetä sitä, vie varmasti koko elämän.

Jos vaikkapa karatessa ajattelette, että haralla tekeminen tarkoittaa tekniikan tekemistä vatsa edessä, olette jo ajautunut tuhat kilometriä harhaan.

Muuten – tähän samaan asiaan liittyy se, mistä olen useasti puhunut, miksi japanilaiset eivät yleensä huuda kiaita. He tietävät intuitiivisesti, vaikka eivät ole tällaisia asioita opiskelleetkaan (koska tämä tieto on yleistä japanilaisessa kulttuurissa), että ääni paljastaa heti sen, mistä se lähtee. Jos kiai ei lähde keskustasta, myös se esittäjä on epäuskottava. Jos kerrot japanilaiselle (jolla on kosketus perinteeseen) syviä elämän totuuksia kurkusta lähtevällä äänellä, hän ei voi ottaa sinua tosissaan. (Karlfried Graf Von Dürckheimin kirja Hara, The Vital Centre of Man on täynnä tällaisia esimerkkejä,)

 Rinta vajoaa, selkä kohoaa

Yang Cheng-fun kymmenestä taijin periaatteesta yksi kuuluu “anna rinnan vajota ja selän kohota”. Käänsin joskus näitä periaatteita, ja kun en ymmärtänyt, mistä on kyse, käänsin lauseen lopun: “anna selän ojentua”. Yang Cheng-fun oma selitys asiaan kuuluu suurinpiirtein näin: “Rinnan pitäisi antaa kevyesti painua sisään, se sallii qin vajoavan dan-tieniin. Vältä rinnan työntämistä eteen, koska se aiheuttaa qin kohoamisen ja se puolestaan johtaa painavuuteen yläkerrassa. Tämä aiheuttaa jalkapohjien irtoamisen maasta. Selän kohottaminen tarkoittaa sitä, että qi kiinnittyy selkään. Jos annat rinnan vajota, selkäsi kohoaa luonnollisella tavalla. Jos pystyt kohottamaa selkääsi, voimasi tulee selästä ja pystyt voittamaan kenen tahansa.”

Kaikki, jotka ovat seisseet vähän pidempään, ymmärtävät, mistä on kysymys.Zhang opetti tämän asian minusta hyvin selkeästi. Mutta nyt vasta tajusin itsekin, mistä tuo selän kohottamisen idea tulee. Kun rinta vajoaa, selkä kohoaa ylhäältä itsestään. Katso itseäsi peilistä samalla kun otata tämän asennon, annat siis rintalastasi painua alas itsestään. Kiinnitä huomio kaulukseesi. Se putoaa edestä alaspäin selkeästi. Katsopa samalla mitä tapahtuu kauluksessa niskan kohdalla, se kohoaa saman verran.

Selitän alaselän täyttämistä usein kuvan avulla, jossa lantiomalja on ikään kuin ympyrä tai pyörä, joka pyörii. Sama idea pätee yläselän alueelle. Voimme ajatella sinnekin pyörän, joka pyörii, jonka akseli on jossakin olkapäiden tienoilla. Kun rinta laskeutuu, pyörä pyörii, ja selkä kohoaa saman verran itsestään (kuva alla).

Koko selkähän on nyt ladattu ja “sulkeutunut”. Siitä koko selän voima voidaan sitten vapauttaa. Kyse on periaatteessa samasta asiasta, kun kissa valmistautuu hyökkäämään saaliinsa kimppuun. Katsokaa sen selkää.